Työelämässä rohkeus liitetään usein tilanteisiin, joissa henkilö on valmis asettamaan vaaraan jotakin hänelle hyvin tärkeää saavuttaakseen jonkin vieläkin tärkeämmän päämäärän tai puolustaakseen arvokasta ihannetta. Esimerkiksi opettaja voi menettää ammatillisen asemansa tai toisten ihmisten arvostuksen puolustaessaan oikeudenmukaisuutta arvioinnissa tai oleellisten tietojen ja taitojen opettamista.

Toinen esimerkki rohkeudesta työelämässä on kuunteleminen. Kuka tahansa työntekijä on rohkea silloin, kun uskaltaa palaverissa kuunnella toisten loistavia ideoita ja samalla luopua mahdollisuudesta ajaa heikompia, mutta omia ideoita ja saada työyhteisössä kunniaa.

Tutkijan pitää uskaltaa keskittyä

Tutkijalla keskittyminen yhteen tutkimukseen pidemmäksi aikaa vaatii rohkeutta, sillä tutkimushypoteesi saattaa osoittautua vääräksi ja työ mennä hukkaan. Pinnallinen työskentely usean asian parissa on riskitöntä – kuten sijoitusten hajauttaminen – mutta tällöin suuret löydöt voivat jäädä tekemättä.

Itse opin keskittymisen tärkeyden jo tehdessäni väitöskirjaani Helsingin yliopistossa. Väitöskirjaprojektini kesti noin viisi vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta olin laaja-alaisesti kiinnostunut monenlaisista tutkimusaiheista, -projekteista ja yhteistyökumppaneista. Aika kului kuin siivillä kun perehdyin uusiin mielenkiintoisiin tutkimuspapereihin, kuuntelin konferensseissa tutkijoiden esitelmiä ja osallistuin ideointitilaisuuksiin eri yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa. Tänä aikana oma tutkimukseni ja väitöskirjani eivät juurikaan edistyneet.

Käännekohdaksi muodostuivat kaksi ohjauspalaveria. Toisessa selittelin väitöskirjaani ohjaavalle professorille syitä siihen, miksi minulla oli tusina keskeneräistä tutkimusprojektia, mutta ei varteenotettavia tuloksia yhdestäkään tutkimuksesta. Puhuessani ymmärsin, että jos tahdon saada tuloksia aikaan, pitää minun valita yksi projekteistani ja keskittyä siihen syvällisesti.

Toinen, samaan ajanjaksoon sijoittuva ohjauspalaveri oli tutkijakoulun johtajan kanssa käymäni ohjauskeskustelu. Sen aiheena oli varteenotettavien tieteellisten julkaisujen vähäinen määrä. Selitykseni sillä kertaa oli laaja yhteistyöni ja verkostoitumiseni eri toimijoiden kanssa ja se, että laajan yhteistyöverkoston kanssa ensimmäisten tulosten aikaansaaminen vie aikaa. Tähän tutkijakoulun johtaja vastasi, että tutkimukseni etenee vasta sitten kun karsin yhteistyötä ja keskityn tutkimukseen.

Onnekseni sain väitöskirjani alkutaipaleella hyvää ohjausta ja ymmärsin uskaltaa keskittyä vain yhteen tutkimukseen kerrallaan. Minulla oli rohkeutta jättää verkostoituminen ja muut projektit vähemmälle huomiolle. Ne olisivat kyllä varmistaneet hyvät työllistymismahdollisuudet väitöskirjan jälkeen, mutta jos olisin sille tielle lähtenyt en todennäköisesti olisi saanut tehtyä väitöskirjatutkimustani loppuun saakka. Väitelleenä tohtorina minulla on ollut paljon iloa ja hyötyä kyvystäni ja uskalluksestani keskittyä yhteen tutkimukseen kerrallaan.

Mitä eroa on rohkeudella, riskinotolla ja uhrautuvaisuudella?

Mitä eroa sitten on rohkeudella ja riskinotolla? Rohkeus sanana tarkoittaa ominaisuutta, jonka avulla saavutetaan jotakin hyvää, mutta riskinotolla tarkoitetaan myös turhien vaarojen sallimista. Entä tarkoittavatko rohkeus ja uhrautuvaisuus pohjimmiltaan samaa? Mielestäni eivät, sillä rohkean tekemät uhraukset unohtuvat, kun päämäärä on saavutettu. Esimerkiksi työyhteisön arvostus tulee takaisin onnistumisen myötä ja merkittävä tutkimustulos palkitsee tutkijan rohkean keskittymisen yhteen asiaan.