Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Pasilasta on tullut Helsingin sydän – uusia innovaatioita ja yhteistyötä Pasilan kehittämiseksi 

Yksi Suomen vilkkaimmista rautatieasemista, valtava määrä työpaikkoja ja yrityksiä, tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Mahdollisuudet uusiin innovaatioihin ovat erinomaiset, ja samalla yksi pääkaupungin ydinalueista saa uutta elinvoimaa.

Kirjoittajat:

Tuija Toivola

kehityspäällikkö
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 15.08.2024

Kolmivuotinen PasilaHub-hanke käynnistyi lokakuussa 2020 ja päättyi joulukuussa 2023. Se on tuonut merkittäviä uudistuksia ja innovaatioita Pasilan alueelle. Hanketta koordinoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu yhteistyössä Helsingin kaupungin ja useiden paikallisten yritysten kanssa.

Hankkeen keskeiset tulokset voidaan jakaa neljään teemaan:  

Yritysekosysteemin aktivointi

PasilaHub aktivoi Pasilan alueen yritysekosysteemin, mikä mahdollisti dynaamisen innovaatioalustan luomisen. Hankkeen aikana järjestettiin fokusryhmiä ja innovaatiotyöpajoja, joissa alueen toimijat osallistuivat aktiivisesti alueen palveluiden ja viihtyvyyden kehittämiseen. Hankkeessa oli mukana 150 yritystä.  Ekosysteemin aktivointi loi edellytyksiä innovaatioalustan toiminnan jatkumiselle ja yritysten välisen yhteistyön tiivistymiselle.

Uudet liiketoimintakonseptit

Hanke synnytti 11 uutta liiketoimintakonseptia, joista 5 jatkaa toimintaa hankkeen päättymisen jälkeen. Esimerkkejä näistä ovat lähettirobotti, Market 24/7 ja kattoviljely Triplan viherkatolla. Lisäksi opiskelijat innovoivat uusia palvelukonsepteja ja viestintäratkaisuja. Kokeilujen kautta testattiin uusia liiketoimintaratkaisuja, joista osa siirtyi yritysten jatkokehitettäviksi jo ideointivaiheessa. Kokeilukulttuuri on jalkautunut Pasilaan, ja se poikii varmasti jatkossakin mielenkiintoisia uusia avauksia.

Uudet tapahtumakonseptit

Hankkeen aikana järjestettiin useita tapahtumia, kuten ReMall-kiertotaloustapahtuma, Kirjamessujen jatkot ja Kevät saapuu Pasilaan. Nämä tapahtumat toivat alueelle uutta elinvoimaa ja vetovoimaa. Tapahtumat rakensivat yhteistyöverkostoa alueelle, joka jää elämään ja jonka ympärille kehitttyy uusia tapahtumakonsepteja. Tapahtumien kautta saatiin nostettua esille muun muassa kiertotalouden parissa toimivia pieniä yrityksiä ja tuotiin vastuullinen kuluttaminen kauppakeskukseen.

Opiskelijayhteistyö

Yli 900 opiskelijaa osallistui hankkeen kokeiluihin ja työpajoihin, mikä tarjosi heille arvokkaita käytännön oppimiskokemuksia. Lisäksi se edisti heidän osaamistaan kuluttajaliiketoiminnassa ja uusien konseptien kehittämisessä.  Opiskelijayhteistyö jatkuu ja siihen rakentuu uusia toimintatapoja. Haaga-Helian opiskelijat ovat pasilalaisille yrityksille merkittävä voimavara tulevaisuudessakin.

Pohjoismaiden paras kauppakeskus – hankkeen vaikutukset kantavat pitkälle

PasilaHub-hanke on merkittävästi edistänyt Pasilan kehittymistä moderniksi kuluttajakaupan ja palveluiden kaupunkikeskukseksi. Hanke on luonut uusia verkostoja ja osaamista, joilla on pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia alueen elinvoimaisuuteen ja vetovoimaan. PasilaHub on ollut merkittävä tekijä Triplan valinnassa Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi vuonna 2022. 

PasilaHub-hankkeen tuloksia ja kokemuksia hyödynnetään jatkossa uusissa hankkeissa, kuten Helsingin keskustan elinvoimaisuuden kehittäminen ja jo käynnistyneessä FHOT 2.0 Finnish Hotels of Tomorrow- tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Lisäksi hankkeen tuloksia on levitetty yli kymmenessä julkaisussa ja neljässä konferenssipaperissa.

PasilaHUB-hanke

Projektipäällikkö: Tuija Toivola

Kesto: 10/2020-12/2023

Kumppanit: VR, Messukeskus, Tripla, Sokos Hotel Tripla, Helsingin seudun Kauppakamari, Forum Virium, Metropolia AMK, Business College Helsinki

Rahoitus: Helsingin kaupungin innovaatiorahasto, Helsingin seudun kauppakamari