Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Onnistuneen EU-vaikuttamistyön avaimet

Euroopan pääkaupungiksikin luonnehdittu Bryssel on Euroopan politiikan päätöksenteon ja siihen vaikuttamisen, eli “lobbauksen” ydin. EU-instituutioiden lisäksi kaupungissa toimii lukuisia viestintä- ja lobbaustoimistoja. Haaga-Helian tutkimuspalvelut-tiimi vieraili syksyllä Brysselissä tutustumassa EU-vaikuttamiskenttään Helsinki EU Officen johdolla.

Kirjoittajat:

Anniina Heikkinen

EU-specialist, research services
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Malin Wikstedt

senior specialist – EU Affairs, research services
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 12.12.2022

Onnistuneella lobbauksella voi saavuttaa oman organisaation tai alan näkökulmasta tärkeitä linjauksia, jotka edesauttavat esimerkiksi tunnettavuuden kasvattamisessa ja omalle toiminnalle kohdentuvan rahoituksen kotiuttamisessa. Tähän blogiin olemme koostaneet tärkeimpiä ajatuksia opintomatkastamme Bysseliin. Pohdimme, mitä onnistunut EU-vaikuttamistyö vaatii ja mitä vaikuttamisen keinoja meillä on.

Vaikuttamistyön haasteet

Vaikuttamistyön ensimmäisenä haasteena on erottua kymmenien tuhansien lobbaajien keskeltä. Tässä auttavat muun muassa eurooppalaiset verkostot, kuten ERRIN ja UAS4EUROPE, jotka moninaistavat vaikuttamisen ääntä EU-kentällä.

Yksittäisten virkamiesten tapaamisia ei kuitenkaan sovi myöskään unohtaa. Hyvin kohdennetut tapaamiset voivat auttaa ymmärtämään EU-jargonia ja yhteisiä tavoitteita sekä taustalla kehittyvää politiikkaa. Vielä tällä hetkellä Brysselissä eletään COVID-pandemian seurauksena hiljaisempaa aikaa, jolloin face-to-face tapaamiset ovat vasta lähdössä uudelleen käyntiin. Juuri nyt on siis oiva mahdollisuus sopia tapaamisia virkamiesten muulloin vilkkaisiin kokouskalentereihin.

Toinen haaste on resurssien löytäminen vaikuttamistyön ympärille. Tämä tarkoittaa sitä, että asiantuntijat ovat sitoutettuja vaikuttamistyön seurantaan ja toteuttamiseen. Verkostoituminen ja pitkäjänteisten vaikuttamissuhteiden ylläpitäminen ei onnistu ilman resursseja.

Vaikuttamistyöhön liittyvät eri vaiheet – huolellinen suunnittelu ja konkreettisten tavoitteiden määritteleminen asiantuntijoiden johdolla, toteutus eli viestin vieminen päättäjien suuntaan sekä mahdollinen jatkotyöstö – on otettava huomioon kokonaisuudessaan, kun vaikuttamistyön resursseja suunnitellaan.

Kolmantena haasteena on aika. Onnistuneen vaikuttamistyön pitäisi tapahtua pitkäjänteisesti, kohdistetusti ja strategisesti oikeilla hetkillä. Vaikuttamismahdollisuuksia on valtavasti, joten vaikuttaminen tulisi kohdentaa strategisesti tärkeisiin asioihin.

Esimerkiksi EU-lainsäädäntöön liittyvät ehdotukset löytyvät Euroopan komission työohjelmasta ja vuosittaisista työsuunnitelmista. Näitä ennen on kuitenkin mahdollisuus ottaa kantaa jo itse ehdotukseen esimerkiksi kuulemisten ja vaikutusarviointien muodossa. Jotta tähän päästään, on osattava seurata vaikuttamisen kannalta oleellista aikataulua hyvissä ajoin.

Vaikuttamistyötä eri tasoilla verkostot, kanavat ja keinot tunnistaen

Vaikuttaminen tapahtuu eri tasoilla rinnakkain, erikseen ja samaan aikaan. Samalla edunvalvontatoimenpiteellä voi olla myönteinen vaikutus verkostotasolla (3amk), korkeakoulutasolla (Haaga-Helia) ja temaattisella tasolla (esim. yksittäinen tutkimusaihe). Eri verkostojen kautta etsitään puolestaan sopivia kanavia vaikuttamiseen ja käyttäen eri vaikuttamiskeinoja tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi.

Keinoja vaikuttamiseen on monia. Vaikuttamisviestit voivat sisältää esimerkiksi parhaiden käytänteiden tunnistamista. Esimerkit oman organisaation onnistuneista hankkeista toimivat näyttönä siitä, että jo sijoitettu rahoitus on ollut tuloksellinen ja vaikuttava. Olennaista on, että vaikuttamisviesteissä ei vain vaadita etuja oman organisaation menestykselle. On osattava myös näyttää omaa vaikuttavuutta. Jotta tuloksiin päästään, samoja viestejä tulee toistaa toistamiseen monissa, myös samoissakin kanavoissa.

Brysselissä läsnäolo on tärkeää, mutta ajan tasalla voi pysyä hyvin myös etänä. On tarpeellista ylläpitää suhteita ja seurata politiikan käänteitä ja kehitystä myös kotikentältä käsin. Brysselissä vierailujen välissä.

Kaikilla vaikuttamisen tasoilla on tärkeää pitää mielessä, että vaikuttamistyö vaatii sitoutuneisuutta, pitkäjänteisyyttä, resursseja ja aktiivista osallistumista eri verkostoihin, mutta vaikuttamisen “onnistuneisuutta” voi olla silti vaikeaa mitata. Tärkeämpää on tiedostaa oma aktiivisuus sekä pohtia, onko laajempi poliittinen keskustelu aiheesta edennyt haluttuun suuntaan, ja mitkä ovat ne kanavat, joiden kautta siihen voi vaikuttaa. Vaikuttamistyö itsessään on aina matka, josta saadaan oppeja ja arvokkaita verkostoja myös seuraaviin mahdollisuuksiin.

Tämä kirjoitus on osa Uudenmaanliiton rahoittamaa Horisonttia Uudellemaalle-hanketta (2021–2023). Käsittelemme kirjoituksissamme vaihtuvia aiheita EU-vaikuttamisen ja näkyvyyden tematiikassa.

Kuva: www.shutterstock.com