Opettajan keskeistä osaamista on tunnistaa, mitä opiskelija tarvitsee. Miten opettajat ymmärtävät opiskelijoitaan ja sitä maailmaa, joka täyttää heidän elämänsä? Entä, mikä on opettajien oma elämismaailma?

Maunun (2020) selvityksen mukaan ammatillisen koulutuksen opettajat tarkastelevat työtään ja ammatillisuuttaan pääasiassa opiskelijoiden kautta. Opiskelijalähtöinen ja ohjaava työote on arvossa ja opettajat viihtyvät opiskelijoiden kanssa. Myös opiskelijat toivovat opettajilta ohjaavaa ja opiskelijalähtöistä työotetta.

Kiinnostavaa aikaisempiin vastaaviin selvityksiin nähden on se, että opettajat eivät enää koe haastaviakaan opiskelijoita kuormittavina, vaan kaikista opiskelijoista halutaan huolehtia. Maunun selvityksen mukaan opettajat tarvitsevat opiskelijalähtöisen työnsä tueksi riittävästi aikaa, hyvän työyhteisön ja tiimihengen.

DIGISTI-hankkeen tavoitteena on tukea opettajia tässä opiskelijalähtöisessä työssä. Halusimme lisätä opettajaymmärrystämme haastattelemalla kolmea ammatillista opettajaa siitä, mitkä asiat tällä hetkellä tuntuvat tärkeiltä opettajien arjessa.

Kuulostelimme heidän ajatuksiaan siitä, miten ja missä opettajan ja opiskelijan arvostava kohtaaminen on mahdollista ja miten kohtaaminen onnistuu erilaisilla digitaalisilla alustoilla. Keskustelimme myös siitä, miten ohjauksellinen lähestymistapa valitaan, kun tavoitteena on osallisuuden ja yhdenvertaisuuden mahdollistaminen. Halusimme myös tietää, minkälaista tukea opettajat toivovat keskeyttämisvaarassa olevien opiskelijoiden ohjaukseen.

Opiskelijan arvostava kohtaaminen

Haastattelemamme opettajat kertoivat, että he haluavat tehdä opiskelijalähtöistä opetus- ja ohjaustyötä. He kantavat laajasti huolta opiskelijoiden hyvinvoinnista. On myös jo tiedossa, että korona-aika on yleisesti lisännyt entisestään opettajien huolta opiskelijoista (Warinowski, Metsäpelto, Heikkilä & Mikkilä-Erdmann, 2021).

Opettajien työnkuva on hajanainen, ja ohjauksellinen perustehtävä hukkuu opiskelijasta poispäin vievien tehtävien virtaan (Maunu, 2020). Tämän takia opettajilla on koko työkenttänsä organisoinnissa ja hallinnassa usein hankaluuksia. Opiskelija toki kohdataan ja nähdään, mutta usein vain jonkun tietyn toimenpiteiden kohteena.

Jokaisen ihmisen perustarve on kuitenkin tulla aidosti kohdatuksi ja nähdyksi, sillä olemme ihmisinä tietoisia omasta olemassaolostamme toisen katseen kautta. Ei siis ole yhdentekevää, miten opiskelija tulee kohdatuksi kouluarjessa.

Jos kohtaaminen on lokeroivaa ja yksisuuntaista, on kokemus opiskelijalle usein passivoiva ja jopa loukkaava. Nähdyksi tulemisen perustarve ei tyydyty. Sen sijaan se tyydyttyy silloin, kun vuorovaikutus on vastavuoroista ja arvostavaa, kun opiskelija tulee kohdatuksi kokonaisena ihmisenä ja pystyy itse säätelemään sitä, miten ja millaisena hänet nähdään (Souto, 2021).

Pirstaleisten ohjauksien ristitulessa

Pirstaleisuus näkyy opiskelijoille myös siinä, että opettajien lisäksi ohjaajia ja tukihenkilöitä on oppilaitoksessa useita kuten erityisopettaja, opo, ohjaava opettaja, työvalmentaja, arkiohjaaja, kuraattori, psykologi tai terveydenhoitaja. Nämä asiantuntijat antavat samalle opiskelijalle neuvoja ja ohjeita usein toisistaan tietämättä.

Yksi haastateltavista opettajista kertoi esimerkin ristiriitatilanteesta, jossa toinen asiantuntijataho tarjoaa opiskelijalle mielekästä tekemistä, jotta tämä voimaantuisi, ja toinen taho ohjaakin samaa opiskelijaa kotiin lepäämään.

Haastateltavamme kertoivat, että opiskelijoilla on paljon elämänhallinnan vaikeuksia. Maahanmuuttajataustaisilla opiskelijoilla kielitaito voi olla todella heikko. Monet kantavat traumaattisia kokemuksia mukanaan. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten hyvin opiskelija jaksaa ja kykenee opiskelemaan.

Kun kielitaito on heikko, on opiskelijan vaikea selvitä yksin esimerkiksi etäopiskelusta. Opittu tuntuu myös unohtuvan nopeasti, kun yhteisöllinen oppiminen käytännön työtehtävien lomassa puuttuu. Opiskelijoita vain katoaa.

Pirstaleiset työtehtävät ja henkilöstön kapeat asiantuntijaroolit herättävät kysymyksen siitä, kuinka paljon opintojen keskeyttäminen on koulujärjestelmän ongelma. Koulu edellyttää opiskelijoilta tietynlaista opiskelijuutta ja käytänteet on suunniteltu tämän ideaalin mukaan (Souto, 2021).

Kun aika ei aina riitä

Haastateltavamme kertoivat, että he joutuvat usein miettimään oman työaikansa riittävyyttä ja rajauksia. Työajan ja vapaa-ajan rajat liudentuvat silloin, kun opiskelija tarvitsee apua opiskelussa illalla tai viikonloppuna. Kouluarjen rytmi ei läheskään aina vastaa opiskelijan elämän ja opiskelun rytmiä, mutta ne joka tapauksessa kietoutuvat yhteen.

Opettaja joutuu yhä useammin joustamaan ja sopeutumaan uudenlaiseen rytmien polyfoniaan. Useita työtehtäviä on suoritettava yhtä aikaa yhä useammin.

Vertaisuuden voima

Haastateltavamme nostivat esille sen, että vapaamuotoiset tapaamiset opettajien kesken luovat aikaa ajattelulle. Tauoilla tapahtuvat lyhyetkin kohtaamiset ovat usein niitä paikkoja, joissa mielessä pyörivät asiat loksahtavat paikoilleen.

Korona-aika on lisännyt myös opettajille tarjolla olevaa formaalia koulutusta etäopetuksen suunnitteluun ja digitaalisten alustojen ja ohjelmistojen hallintaan. Digiosaaminen onkin parantunut paljon etäopetuksen myötä. Osaamista on pidettävä yllä ja päivitettävä. Koulutusten rinnalle kaivataankin vertaisoppimista.

Haastateltavien vertaisoppiminen toteutuu pääasiassa omassa oppilaitoksessa oman tiimin kesken. Toiveena on, että työskenneltäisiin myös yli tiimirajojen. Laajemminkin on nähtävissä, että ammatillinen opettajuus on muuttumassa vuorovaikutteiseen tiimityön suuntaan (Maunu 2020). Opiskelijalähtöisyyden näkökulmasta tiimityö voisi laajentua myös oppilaitosrajojen ulkopuolelle. Yksi haastateltava kertoi kokemuksistaan nuorisotyöntekijöiden kanssa tehdystä yhteistyöstä.

Suunnanottoa tulevaan

Opettajan vahvuuksiksi korona-aikana ovat osoittautuneet joustavuus ja mukautumiskyky (Warinowski ym., 2021). Opettajuudessa ei pohjimmiltaan olekaan kyse tietämisestä, neuvomisesta tai opettamisesta, vaan kohtaamisesta ja toisen maailmalle antautumisesta. Tästä kohtaamisesta voi alkaa matka yhteiseen oppimiseen.

Organisoimme DIGISTI-hankkeessa toimintaa, jossa haetaan yhdessä oppimisen henkilökohtaistamisen ratkaisuja laajennetussa oppimis- ja toimintaympäristössä. Tavoitteena meillä on tunnistaa ja hyödyntää sellaisia informaaleja verkostoja ja yhteistyömuotoja, jotka auttavat keskeyttämisvaarassa olevaa opiskelijaa etenemään opinnoissa. Yhteydenpidossa käytetään jo hyväksi havaittuja digitaalisia välineitä ja sovelluksia.

Lähteet:

• Maunu, A. 2020. Opiskelijalähtöisyyttä arjen paineissa. Ammattiopettajien käsitykset oman työnsä hyvistä ja huonoista puolista uudistuksen kaudella. Kasvatus & Aika 14 (1) 2020, 44–66.
• Souto, A-M. 2021. Kohtaamisia ja kohtaamattomuutta toisen asteen koulutuksen ohjauksellisissa prosesseissa. Itä-Suomen yliopisto.
• Warinowski, A., Metsäpelto, R-L., Heikkilä, M. & Mikkilä-Erdmann, M. 2021. Korona opettajan osaamisen haastajana. Kasvatus & Aika 15 (2) 2021, 73–78.