Olemme kuluneen syksyn aikana istuneet useaan otteeseen yhdessä viimeistelemässä hankkeemme loppuraporttia. Rutiininomaista ja, myönnetään, välillä vähän tylsää ja byrokraattistakin hommaa. Silti, raportin kokoaminen yhdessä on tehnyt siitä mielekästä ja kiinnostavaa puuhaa. Yhteistyö on hankkeen aikana ollut muutenkin harvinaislaatuisen sujuvaa.

Niinpä pysähdyimmekin kirjoitustyön lomassa miettimään, mitä kaikkea yhteistyö on meille hankematkallamme merkinnyt. Mikä on ollut toimivan yhteistyön salaisuus ja miksi siihen on kannattanut panostaa?

Asiakkaan parhaaksi

Palvelimme PALKO -hankkeessamme porvoolaisia ja loviisalaisia työnhakijoita, tavoitteenamme löytää asiakkaille polku eteenpäin työhön tai koulutukseen. Tavoitteen jakoi kanssamme laaja verkosto, johon kuului paikallisia viranomaisia, koulutusalan toimijoita, kaupungin eri toimialojen edustajia, yhdistysten toimijoita ja joukko alueen työnantajia.

Kaksivuotisen hankkeen aikana emme juurikaan istuneet toimistoilla. Istuimme yhteisen pöydän ääressä itse koolle kutsumissamme tai kumppanien tilaisuuksissa ja käytimme paljon aikaa yhteisiin keskusteluihin heidän kanssaan. Järjestimme työllisyyden teemaan liittyviä luentoja ja koulutuksia oppiaksemme uutta ja auttaaksemme kumppaneitamme heidän työssään.  Tapasimme uusia ihmisiä ja heittäydyimme vuoropuheluihin, joiden lopputuloksesta emme voineet olla varmoja, vain yllättyäksemme iloisesti kokonaan uusista avauksista ja kokeiluista, joihin keskustelut johtivat.

Käytimme yhteistyön vaalimiseen paljon aikaa, ja se tuotti tulosta. Hankkeesta jäi elämään alueelle verkosto, jonka ihmiset tuntevat toisensa, ymmärtävät toisiaan paremmin ja osaavat toimia yhdessä. Suurin hyöty tästä toimivasta yhteistyöstä lankeaa työnhakija-asiakkaille. Heille löytyy nyt todennäköisemmin oikea polku, kun palveluja tuottavat toimijat tuntevat toisensa ja osaavat hyödyntää omien vahvuuksiensa lisäksi myös toistensa vahvuuksia.

Luottamusta

Yhteistyö oli suuressa roolissa myös jokapäiväisessä hanketyössä toistemme kanssa. Edustimme kahta eri organisaatiota ja meillä oli hankkeessa omat selkeät roolit, tehtävät ja vastuut. Tavoitteemme olivat haastavia ja kehittämishankkeelle ominaiseen tapaan olisimme voineet valita erilaisia polkuja niihin pääsemiseksi. Olisimme myös voineet valita tien pysytellä tiukasti omilla tonteillamme.

Pysähdyimme kuitenkin heti aluksi yhteisen tekemisen äärelle päättääksemme, miten edetä. Käytimme kokonaisia päiviä tutustumiseen, toistemme vahvuuksien ymmärtämiseen ja työskentelytavoista sopimiseen. Keskustelimme ja kokeilimme erilaisia luovia menetelmiä hahmottaaksemme paremmin tavoitteita ja askelia niihin pääsemiseksi. Dokumentoimme keskustelut ja palasimme niihin hankkeen aikana yhä uudelleen, ymmärtääksemme omia ratkaisujamme ja nähdäksemme, oliko valittu tie oikea.

Näistä säännöllisistä, yhteisitä kehittämispäivistä tuli hankkeen aikana tärkeä voimavara. Niiden aikana rakentui luottamus, jonka varassa oli helppo tehdä työtä. Toisen joutuessa perumaan osallistumisen johonkin hankkeen tilaisuuteen otti toinen luontevasti kopin ja hoiti tapahtuman maaliin. Kahdesta eri organisaatiosta muodostui hankkeessa aito tiimi, jolla oli yhteinen päämäärä ja joka kohtasi niin haasteet kuin onnistumiset yhtenä rintamana.

Hyviä nauruja

Nyt sulkiessamme kirjan kansia osaamme jo eritellä näitä aineksia, joista poikkeuksellisen hyvä yhteistyö rakentui. Ensimmäinen ja tärkein niistä on aika. Yhteistyöhön panostettu aika lähensi, rakensi ja edisti yhteisen työskentelykulttuurin syntymistä. Siihen eivät riitä viralliset kokoukset kerran kuussa saati check-pointit puolivuosittain. Tarvitaan aikaa tutustumiseen, vapaamuotoiseen keskusteluun, toisen ymmärtämiseen ja luottamuksen rakentamiseen.

Toinen tärkeä aines on ennakkoluulottomuus. Kaikessa yhteistyössä tulee eteen hetkiä ja ihmisiä, joille olisi helppoa sanoa ei; tämä ei koske minua, puhumme eri asioista, tavoitteesi eivät koske minua, ota yhteys johonkuhun toiseen. Heittäytyminen ennakkoluulottomaan keskusteluun näissä kohtaamisissa ja halu aidosti kuulla mitä toisella on sanottavaa voi kuitenkin johtaa yllättäviin käänteisiin ja hienoihin kokemuksiin. Niin meillekin kävi.

Kolmas ja välttämätön aines on nauru. Yhteiset hankevuodet ovat sisältäneet merkittävän määrän äänekästä ja pitelemätöntä naurua. Olemme nauraneet itsellemme ja toisillemme, kömmähdyksille ja onnistumisille. Nauru on kummunnut välillä ilosta, joskus väsymyksestä ja toisinaan silkasta turhautuneisuudesta. Aina se on kuitenkin ollut yhtä puhdistavaa ja voimaannuttavaa.

Ja sen ansiosta aiomme takuulla jatkaa yhteistyötä.

---

Anu Sipilä on projektityön ammattilainen Haaga-Heliasta ja Anne Wetterstrand työskentelee projektipäällikkönä kehitysyhtiö Posintrassa. Vuosina 2017-2019 he toteuttivat yhdessä ESR-rahoitteisen PALKO –hankkeen.