Asiantuntijat, nuo informaatioajan palkkasoturit, ovat avainrooleissa kompleksisoituvassa maailmassa. Itse asiassa heillä on kaksi, ja vieläpä täysin päinvastaista roolia. Toisaalta nämä ammattilaiset ovat luomassa kompleksista maailmaa. He keksivät teknologioita, menetelmiä, malleja ja prosesseja, jotka tosielämän koitoksissa kietoutuvat toisiinsa muodostaen monimutkaisia vyyhtejä. Samalla kompleksisoituva maailma tarvitsee ihmisiä, jotka auttavat tuomaan siihen selkeyttä. Asiantuntijoita tarvitaan siis myös kompleksisuudessa selviytymiseen.

Asiantuntijuuteen liitetään usein ajatus hallinnasta ja kontrollista. Asiantuntija on asiantuntija, koska hän tuntee asiansa. Joskus se tarkoittaa huippuosaamista. Joskus taas asiantuntijuuden merkiksi riittää se, että tietää enemmän kuin kuulijansa. Olemmekin kaikki oman alamme isompia tai pienempiä, tunnettuja tai tuntemattomia asiantuntijoita.

Asioiden hallinta on perinteisesti luonut mielenrauhaa ja hyvinvointia kaikenlaisille ja -tasoisille osaajille. Ammatillinen identiteetti tuntuu myös tarvitsevan kokemuksia siitä, että tietää ja ymmärtää asioita. Mutta mitä tuolle identiteetille tapahtuu maailmassa, josta on entistä vaikeampi ottaa selvää, ja jota on koko ajan vaikeampi hallita?

Joustava mieli

Kompleksisuus lisää monimutkaisuutta ja monimutkaisuus lisää kaaoksen mahdollisuutta. Onkin oletettavaa, että asiantuntijan työ sivuaa entistä useammin kaaosta.

Perinteisesti ajatellen kaaoksen reunalla selviämisessä korostuu kyky tunnistaa omat päämääränsä ja tavoitteensa. Ymmärrys suunnasta auttaa luovimaan sotkuisissa ja sekasortoisissa tilanteissa. Kompleksinen maailma ei kuitenkaan päästä näin helpolla. Myös päämäärät voivat muuttua.

Ehkä kaikista tärkein taito selvitä kompleksisessa ympäristössä on kyky hallita epävarmuuden tunnetta ja toimia joustavasti tilanteen mukaan. Siksi itsensä johtamisen taidot ja mielen joustavuus ovatkin tärkeitä asiantuntijan osaamismatriisiin kuuluvia kyvykkyyksiä. Resilienssi on työelämän päivän sana.

Joustavuus korostuu erilaisissa arjen vuorovaikutustilanteissa ja kohtaamisissa, joiden pohjalle asiantuntijayhteisön tai -organisaation toiminta rakentuu. Kompleksisessa toimintaympäristössä yhteistyökuviot lisääntyvät ja verkottuvat entisestään, sillä parhaat ratkaisut syntyvät harvoin yhden ihmisen toimesta.

Yhteistyötä tarvitaan, jotta maailmaa voi ymmärtää. Sitä tarvitaan myös, jotta voitaisiin innovoida erilaisia ratkaisuja maailmassa selviytymiseen. Yhteistyökyky edellyttää kykyä navigoida tilanteen vaatimalla tavalla.

Asiantuntija, vai -tunteilija?

Kompleksisessa maailmassa ei ole mahdollista hallita kaikkea, ehkä ei kovin paljoakaan. Mutta osaako tai voiko asiantuntija päästää asioista irti? Ovatko joustavuus, verkostoituminen ja uudelleenorganisoituminen vain keinoja pysyä kontrollissa? Pyrkiikö asiantuntija kuitenkin voittamaan lisääntyvän kompleksisuuden luomalla uutta teknologiaa, menetelmiä, malleja ja prosesseja?

Kompleksinen maailma tarjoaa kuitenkin asiantuntijalle myös mahdollisuuden tarkastella identiteettiään uudesta näkökulmasta. Mitä jos tuntemisen sijaan asiantuntijuus olisikin enemmän tunteilua – eli siis tiedollisten kyvykkyyksien rinnalla lisääntyvää merkitysten tunnistamista, kokemusta ja intuitiota, sekä kykyä suunnata toimintaa näitä aistimuksia hyödyntäen. Kompleksisessa maailmassa kun tilannetietoisuus ei ole niinkään tietoa tilanteesta, vaan enneminkin tuntumaa siihen.