Siirry sisältöön
Opiskelu
Suuret virtuaaliryhmät tukevat oppimista ja opinnoissa edistymistä

Kirjoittajat:

Mari Austin

opinto-ohjaaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Johanna Oljemark

lehtori, opinto-ohjaaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 10.02.2023

Haaga-Helian uusissa, vuonna 2022 käyttöön otetuissa opetussuunnitelmissa opintoihin kuuluu yhden pisteen opintojaksoja opiskelu- ja työelämätaitojen kehittämiseksi. Opiskelija voi itse valita neljä mieleistään opintojaksoa Avaimet opiskeluun ja työelämään -kokonaisuudesta. Opintojaksot on ajoitettu eri lukukausille opinto-oppaassa, mutta opiskelija voi myös itse miettiä opintoja suunnitellessaan, milloin eri teemat ovat hänelle ajankohtaisia.

Olemme vastanneet virtuaalisen Hyvinvoinnin ja itsensä johtamisen taidot -opintojakson kehittämisestä ja toteutuksesta. Virtuaalitoteutuksille otetaan lähtökohtaisesti sata opiskelijaa lukukauden ajaksi. Opiskelija tekee opintojakson täysin itsenäisesti silloin, kun se hänelle parhaiten sopii. Ohjaajan roolissa emme tapaa opiskelijoita, mutta ohjaamme tarvittaessa opintojakson tehtävien suorittamisessa. Käytännössä meidän tulee tehdä arvioinnit kolmen viikon kuluessa suorituksesta.

Opiskelijoiden antama positiivinen palaute opintojaksostamme syksyn 2022 osalta tuli yllätyksenä. Itse ohjaajina olimme etukäteen hieman epäileväisiä siitä, onko itsenäinen virtuaaliopintojakso sopiva ja opettavainen opiskelijan näkökulmasta. Opintojaksosta saatu sekä numeerinen että sanallinen palaute oli kannustavaa luettavaa ja vei huolen siitä, etteikö opiskelija oppisi teemoista tarpeeksi.

Opiskelijat ovat toteutuksilla arvostaneet ennen kaikkea havainnollistavia materiaaleja ja opiskelua omaan tahtiin. Oppimismateriaalit ovat lisänneet pohdiskelua kurssin teemojen ympärillä, mikä on edistänyt opiskelijan oppimista. Kurssiin rakennettu tekoälytarkisteinen lopputehtävä koettiin myös positiivisena, vaikka kurssin luomisvaiheessa sen tuleva vastaanotto mietitytti. Lopputehtävään haluttiin tekoälystä huolimatta henkilökohtainen ote – ja tässä myös ilmeisesti onnistuttiin.

Opintojaksomme ovat olleet suosittuja ja tulijoita olisi ollut jopa kaksi kertaa enemmän kuin paikkoja. Jatkossa olisi hyvä, että koko oppilaitoksen tasolla olisi tarjolla opiskelijoille vuoden ympäri non stop -virtuaalitoteutuksia. Näin opintoihin saataisiin lisää joustoa. Näiden rinnalla on toki myös hyvä olla lähitoteutuksia tarjolla niille opiskelijoille, joille se sopii paremmin.