Restonomikoulutuksen kestävän kehityksen koordinaattoreina, lehtoreina ja osaamista ohjaavina opettajina olemme mukana kouluttamassa vastuullisia asiantuntijoita ja johtajia. Osallistuimme matkailukoulutuksen verkostopäiville Jyväskylässä 21. – 23.11.2023. päivittääksemme osaamistamme moninaisuuden johtamisessa opintojen, työelämän ja asiakkaiden näkökulmasta.
Matkailuelämykset yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa
Inklusiivisen matkailun tavoitteena on, että matkailuelämyksiä suunnataan kaikille iästä, kulttuurista, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta ja erityistarpeista huolimatta (Räsänen ym. 2021).
Inklusiivinen matkailu on yhdenvertaista vieraanvaraisuutta, minkä pyrkimyksenä on kehittää matkailupalveluja, -kohteita ja -tuotteita palvelemaan kaikkia kuluttajaryhmiä. Tällaiset käytännöt eivät ainoastaan edistä kestävää matkailua ja tee matkailusta kaikille saavutettavaa ja nautittavaa. Ne tukevat myös paikallisia yhteisöjä ja kasvattavat yrityksen liiketoimintaa tehden palveluista saavutettavia laajemmille asiakasryhmille.
Puhumme todella suurista matkailijajoukoista, joita on syytä sisällyttää erilaisten matkailuelämysten piiriin. UNWTO:n (2023) mukaan noin 16 % maailman väestöstä eli noin 1,3 miljardia ihmistä kärsii merkittävästä fyysisestä tai psyykkisestä vammasta. Noin 25 % matkailijoista tarvitsee matkoillaan esteettömiä palveluita. Tämän lisäksi on syytä huomioida, että esteettömyyttä tarvitseva matkailija matkustaa keskiarvollisesti noin kahden henkilön kanssa. (Kalmari 2022.)
Vastuullisuus ja inklusiivisuus matkailukoulutuksen verkostopäivien 2023 teemana
Matkailukoulutuksen verkostopäivät kokoavat vuosittain matkailu- ja vieraanvaraisuusalan kouluttajat ja keskeiset sidosryhmät keskustelemaan alan ajankohtaisista kysymyksistä.
Erilaisten oppijoiden tukeminen
AMK-opiskelijoista 14 %:lla on oppimisvaikeuksia ja 30 %:lla heistä on psyykkisen tuen tarvetta (Mäkinen, Spesia). Tulevaisuudessa olemme pulassa, jos emme huomioi opiskelijoiden mielenterveysongelmia. Mitä enemmän oppimista kykenemme tukemaan ja erilaisia tekniikoita hyödyntämään, sen laadukkaampaa opetus on ja opettajan kannalta ohjaaminen helpompaa.
Oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia opiskelijoita voi tukea esimerkiksi opiskelu- ja lukustrategioiden, selkeän rakenteen, aikatauluttamisen, vaihtelun, opintopiirien ja isojen tehtävien pilkkomisen avulla. Olemme kokeilleet näitä tekniikoita ohjauksessamme ja kokeneet ne toimiviksi erilaisten oppijoiden ohjauksessa.
Asiakkaiden moninaisuus
Tiedolla johtamisen merkitystä ja asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä sekä elämysten jatkuvaa monimuotoista kehittämistä ei voi liikaa korostaa (Taskinen, Tavolo Bianco). Inklusiiviset elämykset sopivat kaikille ja huomioivat moninaiset asiakkaat tasavertaisina. Sen sijaan eksklusiiviset elämykset tarjoavat huolellisesti personoituja palveluja eri kohderyhmille.
Palveluita voi ideoida tekoälyn avulla vastuullisemmiksi ja monimuotoiset asiakasryhmät huomioiden. Tukiäly oikein käytettynä tehostaa meitäkin opettaessamme tuotteiden ja palveluiden kehittämistä ja tukiessamme opiskelijoiden oppimista ja reflektointia.
Erilaisten kulttuurien huomioiminen asiakastyöskentelyssä
Vuorovaikutusta tulisi miettiä sekä kehonkielen että kielellisen viestinnän kautta. Merkitsevää ei ole se, miltä joku näyttää, vaan se, miten tulee nähdyksi. Merkitsevää ei se mitä joku sanoo, vaan se, miten viesti kuullaan. (Salo-Lee, Jyväskylän yliopisto.) Tämä on kokemuksemme mukaan erittäin tärkeää työskennellessämme kansainvälisten koulutusohjelmien opiskelijoiden kanssa.
Oikeus turvalliseen ja osallistavaan työyhteisöön
Tärkeä lähtökohta moninaisten ihmisten työllistämiseksi on se, että ihmiset ovat yhdenvertaisia Suomen perustuslain edessä (Paavola & Saarela Korhonen, Keski-Suomen TE-palvelu). Lain mukaan kaikilla on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Tästä syystä julkisen vallan tulisi huolehtia työvoiman suojelusta.
Tärkeätä on, että ihmiset tunnistaisivat omat vahvuutensa ja rajoitteensa, ja niistä huolimatta löytäisivät oman paikkansa työelämässä. Tähän haluamme kannustaa omia opiskelijoitammekin vieraanvaraisuusalan monimuotoisessa työkentässä.
Työelämässä on menossa suuri arvomurros
Nuoret sukupolvet motivoituvat enemmän sisäisistä tekijöistä kuin ulkoisista. Yllättävää on, että 70 % YZ-sukupolven edustajista pelkää työelämän kuormittavan heitä liikaa ja kuluttavan loppuun. (Heikkilä & Hukkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.)
Nuoret arvostavat työn joustavuutta, tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä, läheisiä sosiaalisia suhteita, esimiehen inhimillistä otetta, työn vaihtelevaa sisältöä ja merkityksellisyyttä. Johtajien tulisikin löytää jokaisen työntekijän omat vahvuudet ja intohimon lähteet, tukea yhteisöllisyyttä, toimia avoimesti, antaa palautetta ja tiedostaa erilaisuus.
Huomasimme itsekin vanhempaa sukupolvea edustavina, että arvostamme näitä samoja asioita työelämässä: erilaisina & samanlaisina – yhdessä! Kaikkien meidän kannattaa ohjaajina muistaa, että suurin haaste johtamisessa tuijottaa usein peilistä.
Lähteet
Kalmari, S. 2022. Esteetön matkailu. Palmuasema.
Räsänen, P., Röksä, I., Parviainen, J., Halonen, K. ja Rissanen. P. 2021. Inklusiivisen matkailun opas. Business Finland.
UNWTO. 2023. Accessible Tourism.
Editointi: Marianne Wegmüller
Kuva: Shutterstock