Siirry sisältöön
Matkailu
Tekoäly on mahdollisuus matkailulle

Suihkukoneiden tullessa 1950-luvulla massamatkailu alkoi kasvaa ja 2000-luvulla internet sähköisti matkailua. Elämme jälleen mullistusten aikaa – kiitos tekoälyn, joka voi olla avain personoituun matkailuun ja parempaan asiakaskokemukseen.

Kirjoittajat:

Annika Konttinen

lehtori, matkailuliiketoiminta
Senior Lecturer, tourism business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Anu Seppänen

lehtori, markkinointi ja viestintä
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 07.11.2023

Teknologia on kehittynyt huimaavaa vauhtia ja tekoäly voi käsitellä valtavia määriä dataa. Tekoälyllä on jo varsin merkittävä rooli matkan eri vaiheissa, vaikka sen soveltaminen on vasta aivan alussa. Seuraavassa käymme läpi joitakin esimerkkejä tekoälyn mahdollisuuksista ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen.

Tekoäly apuna matkan suunnittelussa

Yksi keskeisimmistä tavoista, jolla tekoäly muuttaa matkailua, on personoitu suunnittelu. Matkailijat voivat käyttää matkansa ideoinnissa palveluita, jotka hyödyntävät tekoälyä suositellakseen käyttäjille räätälöityjä matkaehdotuksia. Matkasuunnittelu tekoälyn avulla tapahtuu leppoisasti keskustelemalla.

Sekä Booking.com (2023) että Expedia (2023) ovat lanseeranneet matkasuunnittelupalvelun, joka hyödyntää ChatGPT:tä ja tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden keskustella tekoälyn kanssa saadakseen suosituksia kohteista, majoituksista ja aktiviteeteista. Hopper puolestaan on mobiilisovellus, joka hyödyntää tekoälyä analysoidessaan ja ennustaessaan lentolippujen ja majoituksen hintoja. Näin matkailijat voivat varata matkansa juuri silloin, kun hinnat ovat edullisimmillaan.

Bard-tekoälysovellus on oiva assistentti matkan suunnittelussa (Pinsky 2023). Matkan suunnittelu on yleensä projekti, joka vaatii monia välilehtiä. Bardia voi pyytää etsimään kaikille lähtijöille sopivat päivämäärät Gmailista, tarkistamaan reaaliaikaiset lentotiedot ja hotellitiedot sekä katsomaan Google Maps -reittiohjeet lentokentälle. Bard voi lisäksi auttaa matkailijoita löytämään lentolippuihin liittyviä alennuksia tai uusia matkakohteita. Tekoäly on jo nyt kuin henkilökohtainen matka-asiantuntija – aina ja nopeasti saavutettavissa omalla laitteella.

Tekoälyn avulla voidaan myös tarjota avustavaa teknologiaa liikunta-, kuulo- tai näkörajoitteisille matkailijoille parantaen näiden matkailijasegmenttien matkustusmukavuutta ja yhdenvertaisuutta. Tekoälypohjaisen lisätyn todellisuuden ja virtuaalisen teknologian avulla voidaan tuoda kaukaiset tai vaikeasti saavutettavat matkakohteet yhä useamman ulottuville. Tekoäly on siis myös saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden mahdollistaja.

Tekoäly avustaa matkailijoita monipuolisesti matkan aikana

Rajamuodollisuuksiin liittyvät tietojärjestelmät käyttävät yhä enenevissä määrin tekoälypohjaisia teknologioita henkilöllisyyden varmennukseen ja tunnistamiseen, esimerkiksi viisumihakemuksissa ja passintarkastuksessa, nopeuttaen ja sujuvoittaen matkailijoiden asiointia rajalla (Dumbreva 2021). Kiinassa tekoälyn avulla toimivat biometriset maksutavat, mm. kasvojen ja kämmenten tunnistus (Yang 2022). Ehkä joskus meilläkin, kunhan yksityisyydensuojaa vielä kehitetään.

Jos turvallisuus matkalla mietityttää, tulevat poliisirobotit avuksi. Esimerkiksi Singaporen Changi -lentokentän robotit partioivat säännöllisesti tarkkailemalla lentoaseman toimintaa ja varoittamalla matkustajia mahdollisista vaaratilanteista (Chen 2023).

Tekoäly taipuu ketterästi henkilökohtaisen oppaan rooliin matkakohteessa. Travelbuddy.ai -sovelluksen avulla matkailija voi räätälöidä päivän suunnitelmiaan omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tekoäly voi “hallusinoida” ja keksiä tietoja varsinkin pienemmistä kohteista. Kuten ennen tekoälyäkin, asiat tulee aina tarkistaa useammasta lähteestä.

Kielimuurin ylittämiseen voi kokeilla ChatGPT-4 –teknologiaan pohjautuvaa AI Translate -sovellusta, joka tarjoaa tarkkoja käännöksiä yli 120 kielellä. Sen avulla voi kääntää paitsi tekstiä, myös ääntä ja kuvaa reaaliajassa. Tämä helpottaa huomattavasti kommunikointia paikallisten ihmisten kanssa.

Älykellot ovat loistava tekoälylisä matkaelämykseen. Älykellon avulla matkailijat voivat seurata paikallista säätä ja uutisia, olla yhteyksissä kotimaahan, seurata sykettä nousujen ja laskujen aikana sekä pitää kirjaa kaloreista, aktiivisuudesta ja kuntoilutavoitteista ilman, että tarvitsee jatkuvasti olla kiinni puhelimessa.

Matkan jälkeen muistot, arvioinnit ja palautteet paikoilleen tekoälyn avustuksella

Matkalla eri laitteille kertyneet digitaaliset valokuvat voivat olla vaivalloisia järjestää ja löytää. Tekoäly helpottaa tilannetta tarjoamalla mahdollisuuden kuvien automaattiseen tunnistamiseen, lajitteluun ja luokitteluun niiden sisällön, päivämäärän, sijainnin ja muiden tekijöiden mukaan. Esimerkiksi PhotoPrismin älykkäät järjestelytoiminnot osaavat tunnistaa kohteet, ihmiset ja monenlaisia muita yksityiskohtia.

Tekoäly auttaa mielellään seuraavankin matkan suunnittelussa ja hyöty on sitä suurempi, mitä tarkemmin käyttäjä osaa luoda keskustelualoitteita. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi kysymykset tekoälylle kannattaa esittää omalla äidinkielellä, oikeinkirjoitus ja kielioppi huomioiden. Antoisan rupattelutuokion ja inspiraatiota tuleviin retkiin tarjoaa vaikkapa Guidegeek.

Matkan jälkeen kirjoitetaan usein myös arvosteluja ja palautteita matkalla käytetyistä palveluista. Tässä kohtaa lieneekin paikallaan varoituksen sana. Generatiivinen tekoäly voi tuottaa matka-arvosteluja, jotka ovat erittäin vaikeasti erotettavissa ihmisen luomista arvosteluista. Näitä feikkiarvosteluja käyttävä yritys voi parantaa sijoitustaan hakulistauksissa ja muilla alustoilla, joihin matkailijat luottavat matkasuunnitelmiaan tehdessään.

Muutamista tiedossa olevista riskeistä huolimatta tekoäly on kaiken kaikkiaan oiva apu matkan eri vaiheissa ja viimeistään nyt kannattaa innostua sen mahdollisuuksista matkojen suunnitteluun, varaukseen ja elämykseen. Matkailu on hyvin ihmiskeskeinen ala, jossa henkilökohtainen palvelu on aina ollut valttikortti. Tekoälyn avulla personointi ja asiakaskokemus voidaan nostaa ihan uudelle tasolle.

Toimitus: Marianne Wegmüller

Kuva: Shutterstock