Siirry sisältöön
Matkailu
Matkanjärjestäjiä tarvitaan yhä

Vaikka moni niin väittääkin, ei matkavaraus vieläkään aina ole yhden klikkauksen päässä.

Kirjoittajat:

Eva Holmberg

Yrkeshögskolan Novia

Annika Konttinen

lehtori, matkailuliiketoiminta
Senior Lecturer, tourism business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 12.06.2023

Maailmassa on yhä kohteita, joihin matkustettaessa kannattaa luottaa matkanjärjestäjän apuun ja asiantuntemukseen. Himalajalla sijaitseva Bhutan on yksi niistä. Matkailun ammattilaisina olimme tänä keväänä aitiopaikalla työmatkan takia hoitamassa mutkikkaita matkajärjestelyjä maahan.

Bhutan matkailumaana

Bhutan on pieni alle 800.000 asukkaan kuningaskunta Intian ja Kiinan välissä. Maan matkailuvetovoima perustuu vahvasti Himalajan vuoristoon ja ainutlaatuiseen kulttuuriperintöön.

Bhutanilaiset elivät pitkään eristyksissä muusta maailmasta. Maassa ei ole vieläkään minkään EU-maan edustustoa. Vasta vuonna 1983 Bhutanin Paron ja Intian Kalkutan (nykyään Kolkata) välille tulivat ensimmäiset kansainväliset lennot (Drukair).

Kymmeniä vuosia Bhutanin matkailuluvut liikkuivat vain muutamissa tuhansissa matkailijoissa, mutta vuonna 2019 Bhutan vastaanotti jo yli 300.000 matkailijaa vuodessa (UNWTO 2022). Suurin osa matkailijoista tulee Intiasta, josta maahan pääsee myös autolla. Matkailijoille suunnattuja palveluja on vieläkin aika vähän, esimerkiksi ravintolatarjonta on suppea myös pääkaupungissa Thimphussa.

Kestävän kehityksen maksu

Muulle maailmalle avautumisen alusta asti maan strategiana on ollut ainutlaatuisen kulttuurin vaaliminen rajoittamalla maahan tulevaa matkailua. Bhutan loi erityisen matkailuverojärjestelmän, joka toteutettiin siten, että maahan pääsi ainoastaan etukäteen varatulla pakettimatkalla ja jokaisesta vuorokaudesta piti maksaa tasasumma.

Koronasulkujen jälkeen matkustus maahan avautui vasta vuoden 2022 syyskuussa. Bhutanissa tulee nykyään maksaa kestävän kehityksen maksu (Sustainable Development Fee, SDF) USD 200 per päivä. Maksulla mm. rahoitetaan maan infrastruktuuriprojekteja, koulutetaan matkailun parissa työskenteleviä, luodaan heille työpaikkoja ja suojellaan ympäristöä sekä säilytetään perinteitä. (Bhutan Travel 2023.)

Kestävän kehityksen maksu ei kuitenkaan enää kata mitään matkailupalveluja. Siten matkailijana maksoimme viiden päivän matkasta veroa USD 1000 sekä kaikki muut matkaan liittyvät kustannukset kuten majoitukset, kuljetukset, ruuat ja retket. Lisäksi vierailijoiden tulee maahan päästäkseen hankkia viisumi, jonka saa esimerkiksi matkanjärjestäjän kautta.

Saavutettavuus: Lennot ja liikkuminen

Länsimaiset matkailijat voivat saapua maahan vain lentämällä Paroon. Maahan voi lentää vain paikallisilla lentoyhtiöillä, joko Druk Airilla tai Bhutan Airlinesilla Intian, Nepalin tai Thaimaan kautta. Ongelmana on, etteivät Bhutanin lentoyhtiöt vielä ole varattavissa kansainvälisten varausjärjestelmien kautta, vaan ainoastaan lentoyhtiöiden verkkosivuilta tai matkanjärjestäjien kautta. Lennot ovat kalliita ja matkat Suomesta Bhutaniin kestävät aina pari päivää, koska pakolliset yöpymiset Aasiassa pidentävät matkaa.

Maan sisälläkään matkailijat eivät saa liikkua vapaasti vaan eri reiteille tarvitaan omat lupansa. Matkan varrella tulee pysähtyä eri tarkastuspisteissä, joissa reittiluvat tarkistetaan. Näin Bhutan kontrolloi matkailijoiden liikkumista maassa. Toki myös paikallisten liikkumista valvotaan, mutta heillä on yleensä puhelimessaan sovellus, jonka avulla voi nopeasti ajaa tarkastuspisteiden läpi.

Matkailupalvelut: Hotellit ja maksut

Yleensä matkakohteissa on majoitusvaihtoehtoja vaatimattomasta hostellimajoituksesta turistiluokan kolmen tähden hotelleihin, huoneistoihin ja ensimmäiseen luokkaan sekä luksustasoon asti. Bhutan on kuitenkin erilainen kohde, jossa majoitusvaihtoehdoilla on omat rajoitteensa.

Bhutanin hotelleja varattaessa tavanomaiset kriteerit hotellivalinnoissa eivät päde. Huoneissa ei ole välttämättä omaa vessaa vaan yhteinen toisten huoneiden kanssa. Hotellit maksetaan luottokorttien sijaan yleensä käteisellä, sillä luottokortilla maksaminen onnistuu vain ajoittain ja todella harvoissa paikoissa.

Emme saaneet ainuttakaan Bhutanin hotellia varattua liikematkatoimiston järjestelmästä, joten varasimme itse joka ainoan erikseen kansainvälisiltä alustoilta. Matkanjärjestäjillä on omat edustajansa kohteessa, joiden kautta kaikki retket ja majoitukset on kätevää varata.

Matkanjärjestäjä avuksi

Matkajärjestelyihin liittyvät kokemuksemme opettivat meille, että Bhutanin matkaa suunnittelevan on paras antaa matkajärjestelyt asiantuntijan osaaviin käsiin. Matkanjärjestäjä pystyy auttamaan mutkikkaan byrokratian sekä moninaisten varausten ja valmistelujen kanssa. Ja niitähän riittää: Bhutan ei todellakaan ole yhden klikkauksen -maa!

Tulevat matkailun ammattilaiset, restonomiopiskelijat, voivat myös mennä työharjoitteluun matkanjärjestäjälle. Asiantuntevaksi matkanjärjestäjäksi oppiminen vaatii pitkän kokemuksen, jota kannattaa alkaa kerryttää jo opintojen aikana.

Lähteet

Drukair Royal Bhutan Airlines. Corporate Information.

Kuva: www.shutterstock.com