Siirry sisältöön
Matkalla Sapiensin kanssa maailmalla

Kirjoittajat:

Julkaistu : 27.09.2019

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ihastut kirjailijan uusimpaan teokseen ja haluat sen jälkeen lukea kaikki aiemmat? Minulle kävi näin Yuval Noah Hararin ”21 oppituntia maailman tilasta” jälkeen. Luin vasta hiljattain hänen ensimmäisen teoksensa ”Sapiens – ihmiskunnan lyhyt historia”. Se todellakin oli ajatuksia herättävä matka ihmiskunnan historiaan. (Myös Kansallisteatteri on innostunut aiheesta: Syksyn suurteoksena on juurikin Hararin ”Sapiens”.) Kirja tarjoaa äärettömän mielenkiintoisia näkökulmia evoluutioomme – ja sitä kautta myös mahdollisuuden arvioida kriittisesti nykyaikaa ja tirkistellä tulevaisuuteemmekin.

Sapiensin pääviesti on se, että me ihmiset olemme maailman valtiaita, koska pystymme ymmärtämään ja viestimään abstrakteja asioita, kertomaan toisillemme tarinoita ja kollektiivisia kuvitelmia sekä luottamaan toisiimme ja tekemään yhteistyötä jopa tuntemattomien kanssa. Yhdessä nämä ominaisuudet erottavat ihmisen mm. lähimmästä serkustamme simpanssista. Todistusaineistona todettakoon, että simpanssit ovat jääneet yhdelle mantereelle, mutta ihminen – Sapiens – on valloittanut ne kaikki jo kauan sitten. Muut planeetat ovat ilmeisesti vuorossa seuraavaksi.

Mutta kannattaako Sapiensia päästää kylvämään tuhoa muillekin planeetoille, kun sen jalanjälki tälläkin on valtava? Matkailumarkkinoinnin ja sosiaalisen median houkutukset kiihdyttävät Sapiensin intoa matkustaa. Ne ilmentävät sitä kollektiivista harhaa, että matkailu on hyväksi hänelle ja maapallolle. Median mukaan Sapiens on sössinyt asiansa ja tärvellyt temmellyskenttänsä Telluksella pahasti.

Matkailun ja maailman ongelmat puhuttavat

Matkailua tuppaa jo olemaan liikaa monessa kohteessa. Venetsialaiset, barcelonalaiset ja viimeksi prahalaiset ovat saaneet kotikaupunkinsa valloittaneista turisteista tarpeekseen. Galapagossaaret ja Grönlanti painiskelevat kasvavien matkailijamäärien kanssa. Luontokohteet katoavat silmissä muutenkin: Amatsonin sademetsät palavat 90 jalkapallokentän tuntivauhtia. Kuten Ranskan presidentti Macron totesi, ”maailman keuhkot ovat tulessa”. Sapiens siitä viis veisaa, sillä metsäpaloja epäillään suureksi osaksi tahallaan sytytetyksi: Ihmiset kun haluavat raivata sademetsää viljelysmaaksi ja karjankasvatukseen. Brasilialainen pihvi on kysyttyä kamaa kaikkialla. Sitä paitsi Sapiensin ansioluettelossa on jo kautta aikojen koreillut ”alkuperäislajien tuhoaminen”.

Toisaalla taas Trump twiittaa kiristyvistä tuontitulleista kiinalaisille tuotteille ja kieltää amerikkalaisia yrityksiä valmistamasta tuotteitaan Kiinassa. Vaikka Sapiensin globaalit bisnekset ovat vaarassa mennä solmuun, saastuttaa hän maapalloa kuluttamalla ja matkustamalla yhä enemmän. Ilmastomme on katastrofin partaalla ja maailman herkimmät kohteet suuressa vaarassa. Miten Sapiens, maapallon valtias, aikoo selvitä tästä?

Vastaukseksi on tarjottu mm. matkailun rajoituksia, kauppasopimusten uudistuksia ja teknologisia innovaatioita. Itse uskon vahvasti viimeksi mainittuun. Sapiens on oppinut kehittämään teknologiaa, joka on mahdollista valjastaa hyvään. Ihminen on jatkuvasti kehittyvä olento ja yhteistyössä muiden kanssa voi vahvistaa elinehtoja maailmalla ja saavuttaa suuria edistysaskeleita.

Lentoliikenteellä on kunnianhimoiset päästöjen vähennystavoitteet. Lentoyhtiöt ovat jo onnistuneet vähentämään päästöjään energiatehokkaiden toimintatapojen ja uusien konetyyppien myötä. Tärkeää se onkin, sillä joka päivä 12 miljoonaa matkailijaa lentää jonnekin. Muutama kaukolento vuodessa saastuttaa niin paljon, että Sapiensin kaikki muut ekoteot ovat kuin pisara meressä. Kun testaa ekologisen jalanjälkensä tai tekee Sitran elämäntapatestin, huomaa heti, että jos jokainen matkustaisi kaukomaille, tarvitsisi Sapiens useita planeettoja.

Matkakohteissa on herätty opastamaan ja innostamaan matkailijoita vastuullisempiin valintoihin. Yritykset ja kaupungit ovat jatkaneet siitä, mihin valtioiden tahtotila on lopahtanut. Sapiens on ratkaisukeskeinen ja hänellä on käsissään avaimet myös kaikkein suurimmista ongelmista selviämiseen. Sapiens on myös egoistinen, hän haluaa onnistua toimissaan. Yhteistyössä toisten kanssa, teknologiaa kehittämällä.

Luottamus ja yhteistyö yhdistävät

Maailman matkailupäivänä on syytä iloita ja arvostaa alaa, josta kymmenes maailman väestöstä saa elantonsa. Sapiens on tehnyt matkailusta liiketoimintaa, joka on myös yhteiskunnallisesti merkittävää. Matkailu mahdollista ihmisten kohtaamisen ja murtaa tehokkaasti kaikenlaisia ”muureja”. Kun ihmiset tapaavat ja tutustuvat toisiinsa, luottamus heidän välillään kasvaa. Luottamus toisiin ihmisiin on myös tärkeä syy siihen, miksi suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Luottamus lisää turvallisuuden tunnetta. Kun tutustumme ihmisiin eri puolilta maailmaa ja opimme heidän kulttuureistaan lisää, ymmärrämme erilaisuutta paremmin ja olemme valmiimpia ratkaisemaan ongelmia ja luomaan uutta yhdessä, turvallisesti. Globaalin kaupan kiemurat ja sopimusten solmiminen sekä uusiin kulttuureihin, kieliin ja kohteisiin tutustuminen helpottuvat, kun voimme käydä paikan päällä ja kokea asioita yhdessä, toisiamme arvostaen. Myöhemmin on sitten helpompi olla yhteyksissä sähköisesti.

Teknologia on tuonut maailman kaikki kolkat lähelle jokaista mobiililaitteen omaavaa ihmistä. Voimme viettää iltaa virtuaalimatkalla kotisohvalla tai jutella laitteiden avulla kaukaisten kavereiden kanssa. Vielä emme kuitenkaan voi aidosti koskea, haistaa tai maistaa muita maita pelkän teknologian avulla. Kenties emme koskaan. Siksi Sapiens, utelias kun on, tuntee yhä kaukokaipuuta ja halua tavata toisia, kaukaisiakin, lajinsa edustajia henkilökohtaisesti. Sapiens tuntee yhä tarvetta matkustaa, kohdata kulttuureita, käydä kauppaa ja tavata tuttaviaan. YK:n alaisen Maailman matkailujärjestön UNWTO:n mukaan jokaisella on oikeus matkailuun ja sitä oikeutta Sapiens käyttääkin, tehden vuosittain miltei 1.5 miljardia ulkomaan matkaa. Matkustuksen lopettaminen ei ole realistinen vaihtoehto ilmastoangstista huolimatta.

Teknologia ja tietoisuus turvaavat tulevaisuuden?

Nykyään Sapiens voi keksiä uusia ratkaisuja polttavien ongelmien vähentämiseen ja poistamiseen parhaiten juuri teknologian avulla. Emme kaikki voi matkata Pohjois-Amerikkaan purjeveneellä, mutta voimme valita ympäristöystävällisimmän lentoyhtiövaihtoehdon ja kompensoida päästöjämme. Voimme elää vastuullisemmin, huomioida ilmaston arjen askareissa, asumisessa, vaatteissa ja ruuassa, ihan joka päivä.

Matkailun muodot muuttuvat, mutta historia todistaa, että Sapiens on luotu liikkumaan. Sapiensin matka Afrikan savanneilta Elon Muskin matkaan Marsiin on pitkä. Viimeisen sadan vuoden aikana eteenpäin on menty vinhaa vauhtia – teknologisen kehityksen ansiosta. Toivottavasti voimme tehdä matkailusta entistä kestävämpää omalla planeetallamme. Kyllä täälläkin vielä riittää mielenkiintoisia kulttuureja, kohteita ja kohtaamisia.

Sapiens on nykyään hyvinkin tietoinen matkailuun ja liikenteeseen liittyvistä epäkohdista. Toivottavasti innovaattorit eri maista voivat yhä kohdata ja keskustella, ilman protektionismin, lentohäpeän ja muiden rajoitusten kahleita, ja suunnitella yhdessä tapoja, joilla Sapiens voi jatkaa ihmeellistä matkaansa kestävästi.

Vai tarvitseeko Sapiens uuden leikkipaikan, sen toisen planeetan?