”Ei tunnu työltä vieläkään”, sanoi kollega, kun kysyttiin kuulumiskierroksella, mikä on innostavinta työssä tällä hetkellä. Liikunta-alan ammattilainen on useimmiten syttynyt asiaan jo lapsena ja harrastuksen parista on löytynyt opiskeluala ja ammatti. Mikäs sen mukavampaa, saa toteuttaa omaa intohimoaan myös päivät pitkät työssään.

Mutta asialla on myös kääntöpuolensa: työstä voi olla vaikea irrottautua ja samaan aikaan myös oma vapaa-ajantoiminta keskittyy urheiluun. Tästä seuraa helposti haasteita toimia ammattimaisesti sekä töissä että vapaa-ajalla, eli 24/7. Meistä liikunta-alan ammattilaisista iso joukko harrastaa liikuntaa itse, toimii vapaaehtoistyössä urheiluseurassa ja luottamustehtävissä urheilujärjestöissä. Olemme innokkaita penkkiurheilijoita, kilpailemme itse, valmennamme, esiinnymme tapahtumissa ja teemme kaikenlaista seuratoimintaa. Sisäisen palon ohjaamana työ ja vapaa-aika niveltyvät toisiinsa.

Kun koulutamme valmentajia, valmistamme heitä alalle, joka on niin kutsuttu ”blended profession” eli ala, jossa samanlaisia töitä tekevät sekä ammattilaiset että vapaaehtoiset. Suomessa on ihan mahdollista, että olympiaurheilijan valmentaja on vapaaehtoisvalmentaja, joka ei saa työstään palkkaa. Suomalaisen urheilun tavoite on lisätä ammattilaisten määrää. Sillä haetaan paitsi entistä laadukkaampaa toimintaa, vapaaehtoistoimijoiden parempaa johtamista ja toimintaympäristöä, mutta myös inhimillistä työmäärää ja -aikaa sekä mahdollisuutta keskittyä tehtäväänsä.

Valmistamme opiskelijoita työelämään, jossa ammattivalmentajan pesti ei heti ole tavoitettavissa, vaan työ koostuu monesti useistakin tehtävistä. Siksi kokemusten kerryttäminen opiskeluaikana on tärkeää. Työtehtäviä myös on runsaasti tarjolla, koska vähintäänkin vapaaehtoisille on valmennuksen ja seuratoiminnan parissa aina tilaa. Opiskelijat tunnistavat liiankin hyvin tarpeen kartuttaa valmennuskokemusta jo opintojen aikana, sillä kukaan ei palkkaa kokematonta valmentajaa täysipäiväiseen valmentajan tehtävään.

On innostavaa, että opiskelijan työpanosta arvostetaan ja tehdyllä työllä on merkitystä, mutta samaan aikaan kuormitus opintojen ja valmentamisen sekä muun elämänhallinnan kanssa voi käydä melko suureksi. Onkin tarpeellista puhua säännöllisesti myös opiskelevan valmentajan omasta hyvinvoinnista.

Sama haaste näkyy myös ammatikseen valmentavien keskuudessa. Oman intohimonsa parissa työskentelevien onkin tärkeää olla taitavia itsensä johtamisessa. On myös tärkeää, että toiminnan arvot vastaavat omaa arvomaailmaa.

Vaikka urheilutoiminnassa tavoittelemmekin lisääntyvää ammattilaisten määrää, on vapaaehtoistoimijoiden panos suomalaisessa urheilussa korvaamaton. Noin 80 000 valmentajasta alle 4000 toimii ammattilaisena. Vapaaehtoistoiminnan laskennallinen arvo urheiluseuratoiminnassa on noin 700 miljoonaa euroa, eikä tätä summaa pystytä millään korvaamaan palkattujen ammattilaisten voimin.

Jos tähän lisättäisiin vielä sosiaalisen pääoman kertyminen, summa olisi moninkertainen. Urheilu tuottaa iloa, sosiaalisia kontakteja ja kokemuksia, joita on euroissa lähes mahdotonta mitata.

Meillä on kuitenkin näkyvissä myös vapaaehtoistoiminnan haasteet. Vapaaehtoistoiminnan henki on muuttunut yhteisöllisestä elämäntavasta velvoitetehtävien hoitamiseen. Tämä johtaa siihen, ettei synny yhteisöllisyyttä ja todellista merkityksellisyyttä. Vapaaehtoistoiminnan huono johtaminen ja organisointi johtaa siihen, että yksittäisen vapaaehtoisen kuorma kasvaa liian suureksi. Innostava, merkityksellinen ja energisoiva vapaaehtoistyö saattaakin muuttua yhtäkkiä raskaaksi velvollisuuksien vyyhdiksi.

Urheilu ammattina ja vapaaehtoistoimintana on äärimmäisen palkitsevaa. Urheilun parissa on mahdollista kerätä voimavaroja yhdessä tehden ja ideoiden. Itseä motivoivat tehtävät, uuden oppiminen ja toimintaympäristö tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia kehittää, kokeilla ja kehittyä. Me kaikki myös tarvitsemme paikkoja, joissa pääsemme tekemään toisillemme hyviä asioita – urheilu mahdollistaa tämän ihan jokaiselle. Urheilutoiminnassa mukana oleminen vie helposti koko käden, hyvässä ja huonossa mielessä. Organisaatiotasolla urheilutoiminnan vastuullinen johtaminen sekä henkilökohtaisella tasolla itsensä, arvojensa ja omien rajojensa tunteminen ovat erityisen tärkeitä taitoja sopivan tasapainon löytämisessä.

Me liikunta-alan opettajat olemme saman haasteen edessä kuin opiskelijamme. Mihin vetää rajat työn ja vapaa-ajan suhteen? Aina ei voimat riitä toimia harrastuksenkin parissa alan asiantuntijan roolissa. Joskus on ihan mukava sulautua muiden joukkoon urheilun parissa ryhtymättä kehittämään toimintaa. Vaikeaa, itsehillinnän avulla ehkä mahdollista.