On se aika vuodesta, kun hiihdosta innostuneille penkkiurheilijoille ja penkittömillekin urheilijoille on tarjolla maukkaita herkkupaloja, tällä kertaa MM-hiihtojen muodossa Itävallan Seefeldistä. Suomalaisten suurin mielenkiinto ja suurimmat menestysodotukset kohdistuvat maastohiihtäjiin. Maastohiihto on maailmanlaajuisesti pieni urheilulaji, mutta pohjoisella pallonpuoliskolla ja erityisesti pohjoismaissa arvostettu, seurattu ja paljon harrastettu yksilöurheilulaji. Huipputasolla maastohiihto on perinteisesti vaativa kestävyyslaji, nykyään kuitenkin yhä enemmän myös taitavuutta ja teknistä osaamista vaativa laji. Hiihtäjältä vaaditaan kestävyyden lisäksi kestävää voimaa ja kykyä liikkua suksilla vauhdikkaasti ja taitavasti. Nämä seikat ja lajin monipuolisuus tekevät maastohiihdosta myös mitä parhaan kuntoliikuntalajin.

MM-hiihdoissa menestyminen ei ole mahdollista ilman useiden vuosien järjestelmällistä harjoittelua. Hiihdon harjoittelua on perinteisesti kuvattu yksinäiseksi puurtamiseksi ja useimmiten vielä karuissa yksinäisissä oloissa. Mutta onko kilpahiihto nykyään puurtamista ja yksin tekemistä?

Välineen hallintalaji

Tämän päivän maailman parhaat hiihtäjät liikkuvat ladulla todella nopeasti, vaativillakin laduilla jopa 30 km/h keskinopeudella. Laskuvoittoisilla osuuksilla lisää vauhtia potkitaan ja sauvotaan usein yli 40 km/h nopeudessa, ja monesti tiiviissä ryhmässä, hyvin lähellä toisia hiihtäjiä. Tällaisissa tilanteissa taitajaksi ja välineiden hallitsijaksi ei välttämättä kehity yksikseen hiihdellen. Tarvitaan hyviä harjoituskavereita, osaavia ohjaajia ja valmentajia sekä hyvää valikoimaa välineitä ja näiden huoltajia ja virittäjiä.

MM-kisoissa hiihtäjällä saattaa olla mukanaan lähes 50 suksiparin valikoima, josta lyhyessä ajassa valitaan sopiva pari vapaan tai perinteisen kisan kulloisiinkin olosuhteisiin. Sopivan suksiparin valinta, pohjan käsittely (hionta) ja voitelu ei onnistu yksin eikä kaksin. Ei myöskään kilpailua edeltävä muu valmistautuminen eikä kilpailun aikaisten toimien, juomahuollon ja varavälineiden järjestäminen.

Kuntolaji

Vaikka välineet ovatkin nykyhiihdossa tärkeitä, ei huonokuntoinen hiihtäjä menesty MM-hiihdoissa millään välineillä. Huippusuoritus vaatii useiden vuosien, jopa vuosikymmenien, systemaattista ja oikein rakennettua harjoittelua, ravitsemusta ja huoltoa. Yksin tai kaksinkaan miettien ja puurtaen nämäkään harvoin onnistuvat. Perinteisen henkilökohtaisen valmentajan lisäksi tarvitaan muita harjoittelun, ravinnon, kehonhuollon ja joskus myös psyykkisen hyvinvoinnin asiantuntijoita.  Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että menestyvän hiihtäjän rinnalla työskentelee useita eri alojen asiantuntijoita.

Joukkuelaji

MM-kisoissa hiihtää (on ilmoitettu hiihtävän) 10 suomalaisnaista ja 10 suomalaismiestä. Heidän apunaan paikalla olevassa MM-kisajoukkueessa on 20-30 henkilöä: joukkueen johtoa, valmentajia, huoltoa, tiedotukseen ym. järjestelyihin liittyviä henkilöitä. Varsinaisen joukkueen lisäksi paikalla on myös henkilökohtaisia avustajia ja välinevalmistajien (suksitallien) asiantuntijoita. Koko tällä joukolla on yksi tavoite ylitse muiden, urheilijan mahdollisimman hyvä menestyminen, ja yksi yhteinen nimittäjä, intohimo hiihtoon.

Mahdollisuuksien laji

Kuten monet muutkin urheilulajit, maastohiihto tarjoaa nykyään monenlaisia työmahdollisuuksia. Työmahdollisuuksia on tarjolla urheiluosaajille, välineosaajille, terveydenhuollon osaajille, markkinointi- ja talousosaajille. Ja erityisesti näiden alojen kehittäjille. Haaga-Helian koulutusohjelmat tarjoavat ponnahduslaudan lähes kaikkiin näidenkin alojen tehtäviin ja näissä tapahtuvaan kehitystyöhön. Kun pohjana on intohimoa ja halua kehittyä kehittäjäksi.