Tänä päivänä arkkitehdit, yhteiskunta- ja insinööritieteilijät tekevät kehitys- ja elinkaariennusteita. Sota- ja liiketaloustieteilijät taas arvioivat erilaisia strategisia taistelu- ja bisnesmaisemia. Fyysikoille ja maan- ja avaruustieteilijöille horisontti on aina ollut historiallinen, ääretön ja ajaton.

Systemaattisen tulevaisuustutkimuksen sanotaan alkaneen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Eurooppaa jälleenrakennettiin. Merkittäviä tulevaisuuksien tutkijoita ovat olleet ukrainalais-saksalainen O. K. Flechtheim (1909-1998), B. de Jouveniel (1903-1987) ja Wendell Bell (1924-2019).

Flechtheim loi 1940-luvulla termin Futurologia nostamalla esiin ajatuksen, miten tulevaisuuteen voi itse vaikuttaa. De Jouveniel puolestaan toi esiin, miten kaikki ajatukset ovat elintärkeitä tulevaisuuksien tutkimuksen kehittymiselle. Juuri hänen ansiostaan tulevaisuusvaihtoehtoja alettiin kuvata ja painottaa. Bell korosti tulevaisuustutkimuksen arvosidonnaisuutta ja kriittistä realismia.

Tämän hetken tutkijoista Eleonora Masini (1928-) on puolestaan rakentanut skenaarioita ottamalla huomioon, miten on olemassa mahdollisia, toivottavia, todennäköisiä ja uskottavia tulevaisuuksia. Ajattelumalli on mahdollistanut juuri monikollisen tulevaisuuksientutkimuksen-käsitteen. Toisin sanoen ei ole olemassa vain yhtä tulevaisuutta.

Suomalaisia kiinnostaa tulevaisuus ja sen tutkiminen

Suomessa tulevaisuudentutkimuksen arvostusta on edesauttanut sen varhainen organisoiminen ja koulutus. Tulevaisuuden tutkimusseura perustettiin vuonna 1980 ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunta vuonna 1993. Ryhmittymät ovat osaltaan ehtineet tarttumaan lukuisiin glokaaleihin ongelmiin ja ilmiöihin. Sitra, Business Finland ja ministeriöt ovat määritelleet megatrendejä, trendejä ja heikkoja signaaleja, joita sitten organisaatiot, erityisesti vientiyritykset, ovat pyrkineet suunnittelemaan liiketoimintaansa.

Monet suomalaiset tutkijamme (mm. Pentti Malaska, Osmo Kuusi, Sam Inkinen, Mika Aaltonen, Jari Kaivo-Oja) ovat kysyttäjä, monialaisia ja -tieteisiä tulevaisuusvaikuttajia. Tulevaisuustyötä on myös helpottanut tulevaisuusilmiöiden ja tutkimustulosten vastaanottajien otollinen maaperä ja tiedon vastaanottajien suotuisuus.

Muuttuvien kaupunkimme, erityisesti pääkaupunkiseudun, päättäjät ovat olleet kiinnostuneita lähiöittemme, inframme ja maakuntiemme evoluutiosta. Teknologia- ja metsäteollisuudellemme tulevaisuustutkimus on ollut aivan olennaista, jotta ne ovat pystyneet tekemään rytmin- ja pelinvaihdoksia sekä päivittämään strategioitaan. Myös me suomalaiset opettaja-tutkija-asiantuntijat olemme aina olleet pieniä futurologeja suhteessa uusiin ilmiöihin, kuten laitteisiin, koneisiin ja tuotteisiin.

Skenaariotyötä 360

Kaikkinensa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuksien tutkimuksen metodologiseksi merkkipaaluksi voidaan nostaa skenaariotyöskentelyn hyödyntämisen. Sen vahvuutena on ollut, että hypoteesit ja olettamusten sarjat ovat muodostuneet koherenteiksi. Lisäksi menetelmässä voidaan käyttää lukuisia muita työkaluja.

1990-luku toi meille visioinnin, joka paljastui myöhemmin 2000-luvulla varsin uskomusperäiseksi eteenpäinkatseluksi. Vuosiluvut olivat kovin hämäriä ja ilmiöiden hahmottaminen ja muotoileminen (Future design) jäi argumentoimatta, koska tunnistettiin – mutta ei tunnustettu – että tulevaisuus on monitulkinnallinen.

Yrityksen visioon vaikuttavat myös asiakkaiden ja partneriorganisaatioiden uskomukset. Tutkimustuloksiin taas vaikuttavat yhteiskunnan, eri tutkijoiden, asiantuntijoiden ja tutkittavien henkilökohtaiset, kansan- ja yritystaloudelliset sekä kulttuuriset uskomukset.

Tämän päivän skenaariotyö onkin ehdottoman monialaista ja -tieteistä, jonka tavoitteena on tarkastella ilmiöitä 360 astetta ja eri näkökulmista. Tulevaisuus on silti tuttunakin tuntematon.

Kuva: www.shutterstock.com