Siirry sisältöön
Jatkuva oppiminen
Aviation Business -ohjelman kehittyminen virtuaalitutkinnoksi

Virtuaalisen Aviation Business -ohjelman avulla uskomme saavamme Haaga-Helialle vankan kansallisen ja kansainvälisen korkeakoulutuksen jalansijan ilmailualan toimihenkilöiden keskuudessa.

Kirjoittajat:

Mari Austin

opinto-ohjaaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 19.05.2022

Aviation Business -opinnot alkoivat Porvoossa 2017. Ohjelman alkaessa oli ajatus täysipäiväisistä online- tai virtuaaliopinnoista hyvinkin vieras. Korona antoi alkusysäyksen, joka sai ilmailualalla työskentelevät ottamaan onlineoppimisen avosylin vastaan. Yhteydenotot työelämästä kasvoivat, kun lomautukset ja lopulta työttömyys tulivat ajankohtaisiksi monen elämässä. Halu opiskella kasvoi räjähdysmäisesti, sillä ilmailualalla korkeakoulututkinnot eivät ole yleisiä.

Kesällä 2020 vastasimme alan hätähuutoon tarjoamalla ilmaisia ilmailualan kesäkursseja Finavian, Finnairin ja Norran työntekijöille. Kesän jälkeen pohdimme, miten saisimme nämä opiskelijat jatkamaan opintojaan ja aloimme kehittää ns. lentäjäpolkua. Polun avulla lentäjien olisi mahdollista saada tutkinto alle tavoiteajan, kun heidän aikaisempi osaamisensa ja työkokemus tunnistetaan. Tämän suuntaisen toiveen olivat jo ohjelman alussa 2017 esittäneet eri ilmailualan toimijat.

Haaga-Heliassa kesällä 2020 alkanut Work&Study Fast Track työllistämishanke innoitti ilmailualan työttömiä ja lomautettuja opintojen pariin myös TE-keskusten kautta keväällä 2021. Koska meillä ei ollut avoimen ammattikorkeakoulun puolella tarjolla Aviation -opintoja, tartuimme momentumiin ja aloitimme kehitystyön maaliskuussa 2021.

Pieneen työryhmään kuuluivat ohjelman opinto-ohjaaja Mari Austin, lehtori ja Finnairin lentokapteeni Ari Etelävuori sekä matkailun yliopettaja Jarmo Ritalahti. Ryhmän tehtävänä oli rakentaa avoimen ammattikorkeakoulun verkko-oppimispolku, jossa osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan tehokkaasti, monimuotoisesti ja ennakoivasti.

Tehokasta osaamisen tunnistamista ja tunnustamista

Ryhmä konsultoi suunnittelun aikana ilmailualalla työskenteleviä ja Porin ilmailuopistoa, jotta osaaminen saataisiin tunnistettua mahdollisimman laajasti. Lisäksi benchmarkkasimme muiden kotimaisten ja kansainvälisten korkeakoulujen osaamisen tunnistamista ilmailualalta. Näin saimme muodostettu korvaavuuskokonaisuuksia perus-, ammatti- ja syventäviin opintoihin.

Jo ilmoittautumislomakkeeseen laitoimme aikaisempaa osaamista avaavia kysymyksiä ja pyysimme työtodistukset. Nämä toimivat automaattisesti reflektioina tiettyihin näyttökokonaisuuksiin, mikä tehosti osaamisen tunnistamista.

Elokuussa alkaneiden opintojen orientaatiopäivä oli jo toukokuussa 2021. Orientaatiossa annoimme polkuopiskelijoille kesäksi itsenäisesti suoritettavan tehtävän, joka toimi samalla näyttötehtävänä kahdelle opintojaksolle, sekä suorituksena kolmannelle. Tämä oli sitä tehokkuuden maksimointia, mihin pyrimme jo suunnitteluvaiheessa.

Orientaation jälkeen opinto-ohjaajalla oli kädet täynnä, kun kahdenkeskisiä osaamisen tunnistamisia käytiin aloittavien opiskelijoiden kanssa läpi. Tunnistaminen oli saatava valmiiksi ennen elokuussa alkavia opintoja. Usealla opiskelijalla olikin jo muhkea opintopistepotti, tunnustettu ja kirjattu, aloittaessaan elokuussa Haaga-Helian avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoina.

Ensimmäisen vuoden aikana näyttöjä annettiin yhteensä 3875 opintopistettä. Näyttöjen suuri määrä onnistui Porvoon kampuksen toimijoiden talkoohengellä. Työhön kuului tehokasta opintojen suunnittelua, paljon neuvontaa ja ohjausta, näyttöjen koordinointia ja opettajien joustoa.

Kohti kokonaista virtuaalitutkintoa

Opiskelijaryhmässä aloitti 50 opiskelijaa ja kiinnostus ryhmää kohtaan jatkui koko syksyn. Emme ehtineet mainostaa avoimen polkua, kun se jo tuli täyteen. Tällä hetkellä ryhmässä on mukana 31 opiskelijaa.

Miksi opiskelijoita tippui matkasta, vaikka se myi kuin häkä? Suurin syy johtuu byrokratiasta. Moni joutui jättämään opinnot kesken, koska opintojen liian tehokas eteneminen vaaransi työttömyysetuuden. Toinen syy oli vuodenvaihteessa 2021-2022 pandemian jälkeen auennut maailma ja työelämän imu, kun ilmailualan ammattilaisia kutsuttiin takaisin töihin.

Huhtikuussa 2022 käynnistyi uusi avoimen polun haku ja ryhmä täyttyi innostuneista ammattilaisista. Sana on kiirinyt ja kokemukset ovat olleet hyviä. Vuonna 2023 Aviation Business -ohjelmasta alkaa täysin virtuaalinen, ajasta ja paikasta riippumaton toteutus.

Virtuaalisen Aviation Business -ohjelman avulla uskomme saavamme vankan kansallisen ja kansainvälisen korkeakoulutuksen jalansijan ilmailualan toimihenkilöiden keskuudessa. Polkuopintojen suunnittelusta käynnistyi lopulta jotain vielä suurempaa. Lopulliset tulokset jäävät nähtäväksi muutaman vuoden kuluttua.

Kuva: www.shutterstock.com