Hyvinvoinnin seuraaminen ja mittaaminen erilaisin mittarein on viimeisten vuosien aikana tullut käyttäjille hyvin trendikkääksi. American Collage of Sports Medicine kerää vuosittain kymmenen kuntoilutrendiä liikunta-alalta (ACSM 2022), ja niissä on viime vuosien ajan näkynyt muun muassa puettava teknologia. Vuosina 2020–2022 puettava teknologia on ollut sijoilla 1–2. Ei siis ihme, että älykello, sykemittari tai jokin muu aktiivisuutta tai hyvinvointidataa keräävä sovellus tai laite löytyy yhä useammalta.

Tavoitteet ja erilaiset menetelmät, laitteet ja sovellukset ovat hyviä itsesäätelyn ja motivaation ylläpitämisen keinoja ja johtavat todennäköisemmin parempaan lopputulokseen esimerkiksi painonhallinnassa tai liikunnan lisäämisessä kuin summamutikassa suunnistaminen. Sovellukset ja puettavat laitteet tarjoavat objektiivista tietoa kävellyistä askelista ja liikunnasta sekä unen määrästä ja laadusta ja ovat näin hyvä mittari peilaamaan kokonaisuutta.

Kuoppaan astutaankin usein silloin, jos itse mittarista, suosituksista tai sen antamista tuloksista tulee itseisarvo päivän fiilikselle tai suoriutumiselle. Jos puntarin aamulukema määrittää päivän fiiliksen tai mittarin näyttämä vähäinen unen määrä kelpaa viritäyttymistilaksi päivän koitoksiin, olemme unohtaneet, kumpi elämässä on renki ja kumpi isäntä.

Hanna Markuksela kertoo kirjassaan Suorituskyvyn salaisuus (2021, 206–207) kahdesta mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joissa todetaan hyvinvointimittausten tulosten aiheuttavan muutoksia fyysisessä ja kognitiivisessa suorituskyvyssä. Markuksela kertoo muun muassa, kuinka Rhamanin ym. (2020) tutkimuksessa todistettiin koehenkilöille aiheutuvan psykosomaattisia reaktioita siitä, että näiden kerrottiin joko nukkuvan enemmän tai vähemmän kuin mitä todellinen nukuttu aika oli. Henkilöille, joiden uniaika oli todellisuudessa ollut vain viisi tuntia, kerrottiin uniajan olleen kahdeksan tuntia. Näiden henkilöiden reaktioaika oli verrokkiryhmää parempi. Sellaiset henkilöt, jotka olivat todellisuudessa nukkuneet kahdeksan tuntia mutta joille kerrottiin uniajan ollen vain viisi tuntia, suoriutuivat taas reaktionopeuden testeistä huonommin. Kahdeksan tuntia oman käsityksensä mukaan nukkuneet myös tunsivat itsensä pirteämmiksi, vaikka todellinen unimäärä olisi ollut paljon vähäisempi.

Yliopisto-opiskelijoille tehdyssä tutkimuksessa (Dragnich & Erdal 2014) opiskelijat saivat ensin luennolla tietoa siitä, kuinka paljon optimaalisessa unessa tulisi olla REM-unta, ennen kuin REM-unen vähyys vaikuttaa kognitiiviseen suorituskykyyn. Sen jälkeen opiskelijoille tehtiin unen aikainen valemittaus, jonka REM-unen määrät olivat keksittyjä. Osalle kerrottiin REM-unta olleen optimaalisesti, osalle liian vähän. Mittausten jälkeen opiskelijat suorittivat kognitiivista suorituskykyä mittaavan testin. Kaikki opiskelijat, jotka uskoivat saaneensa mittauksen mukaan riittävästi REM-unta, pärjäsivät parhaiten. Ne, joiden valemittaustuloksissa oli vähiten REM-unta, pärjäsivät huonoimmin. Testituloksilla ei ollut yhteyttä siihen, miten opiskelijat olivat arvioineet nukkuvansa ennen mittaustulosten saamista.

Nämä tutkimustulokset todistavat, että mittaustulokset voivat saada aikaan meissä psykosomaattisia reaktioita ja vaikuttaa käsitykseemme suoriutua päivittäisistä askareista. Mittarit voivat alkaa sanella, kuinka hyvin meillä menee.

Erilaiset sykettä, unta, syömistä tai kehonkoostumusta arvioivat mittarit ovat hyödyllinen osa arkea ja toimivat usein käyttäytymisen tuloksen seurantavälineenä. Ne eivät kuitenkaan voi olla päivää määrittäviä tekijöitä. Jos niiden rooli on elämässä kasvamassa liian suureksi, on oikein perusteltua jättää renki lomalle ja harjoitella isännän roolin ottamista takaisin itselleen oman hyvinvoinnin merkeissä.

Yksi itsesäätelyn taidoista on pysähtymisen taito. Mittalaitteiden rinnalla on tärkeä pysähtyä ja kuulostella: Millainen olo minulla on tänään? Miltä tuntuu, kun syke on lyö kovemmin juoksulenkin aikana? Miltä tuntuu, kun keho on rentoutunut tai kylläinen?