Siirry sisältöön
Ubiikki jokapaikan tietotekniikka

Kirjoittajat:

Nina Koivisto

lehtori, ammatillinen erityisopettaja

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 15.03.2019

Jokapaikan tietotekniikan avulla käyttäjä tunnistetaan ja hänen liikkeensä havaitaan langattoman verkon kautta missä tahansa ilman, että hänen tarvitsee käynnistää toimintoja. Arjen esineet ja koneet viestivät huomaamattomasti käyttäjän kanssa ja keskenään sekä säätävät toimintaansa itsenäisesti.

Jokapaikan tietotekniikalla on monia sovellusmahdollisuuksia teollisuudessa, liikenteessä ja logistiikassa, mutta myös esimerkiksi ikääntyvien ja vammaisten itsenäistä suoriutumista tukevissa palveluissa. Se tulee vaikuttamaan kaikkien ihmisten arkeen myös kodeissa ja julkisissa tiloissa, kun teknologiat alkavat ulottua näille alueille. Sulautettu järjestelmä on (engl. embedded system) tiettyyn tarkoitukseen tehty tietokonejärjestelmä. Sille on tyypillistä, että käyttäjän ei tarvitse olla tietoinen laitteen sisällä olevasta tietokoneesta, vaikka voikin sen olemassaolon helposti päätellä. Tyypillisesti sulautetun järjestelmän ohjelmisto ja laitteisto on suunniteltu juuri kyseistä tarkoitusta varten. Joissain (harvinaisissa) tapauksissa ne on suunniteltu yhtä aikaa samoilla välineillä, jolloin voidaan puhua yhteissuunnittelusta (engl. codesign). Monet sulautetut järjestelmät ovat suhteellisen pieniä, ja ne on toteutettu mikrokontrollerien avulla. Lisäksi järjestelmät voivat olla mobiileja (matkapuhelimet, GPS-laitteet) ja akkukäyttöisiä, mikä asettaa tiukkoja vaatimuksia energian kulutukselle. Toisaalta suurimmat sulautetut järjestelmät voivat sisältää useita hyvin tehokkaita tietokoneita (puhelinkeskukset, lentokoneiden avioniikkajärjestelmät).

Perinteisesti sulautetut järjestelmät ovat olleet suljettuja, eli niin sanottu kolmas osapuoli ei ole voinut tarjota niihin ohjelmiaan. Joissakin uudemmissa järjestelmissä on mahdollistettu tällaisten sovelluksien lisääminen järjestelmään (esimerkiksi joissain matkapuhelinmalleissa ja tallentavissa digitv-sovittimissa). Sensijaan avoimen lähdekoodin käyttö on nopeasti yleistymässä sulautettujen järjestelmien kehityksessä. Sulautetuilla järjestelmillä toteutetaan nykyään paljon sellaisia järjestelmiä, jotka aiemmin toteutettiin elektroniikan erilliskomponenteilla ja asiakaskohtaisilla mikropiireillä. Sulautettuja järjestelmiä on runsaasti automaation eri sovelluksissa (venttiilit, anturit, ohjausjärjestelmät), autoissa (moottorin ohjaus, lukkiutumattomat jarrut, luistonesto, ajotietokone), viihde-elektroniikassa (televisio, CD- ja DVD-soittimet) ja kodinkoneissa (mikroaaltouuni, astian- ja pyykinpesukone). Osa järjestelmistä on sellaisia, joita ei aiemmin ole voitu järkevästi edes toteuttaa (matkapuhelin, GPS-paikannin, pankkiautomaatti).

Esimerkkejä sulautettujen teknologioiden soveltamisesta: tulevaisuudessa pesukone saattaisi säätää itse itsensä pyykin laadun ja likaisuuden mukaan, terveyskeskuksen pääte tietää, onko kotona asuva vanhus ottanut iltalääkkeensä, tai lentokoneen moottori tilaa varaosan itseensä seuraavalle lentokentälle.

Sulautettu tietotekniikka on käännös englannin kielen ubiquitous computing -termistä. Englannin ubiquitous-sana pohjautuu latinan ubique-sanaan, joka merkitsee kaikkialla. Kielitoimiston suosittama termi on kuitenkin jokapaikan tietotekniikka. Tietotekniikka-alan ammattislangissa siitä käytetään englanniksi myös nimitystä ubicomp tai ubiqcomp ja suomeksi nimitystä ubi.