Näin onnistut etäviestinnässä
Viestinnässä on aina kyse sanomien välittämisestä, merkitysten tuottamisesta ja yhteisen ymmärryksen rakentamisesta. Sanojen merkitys on live-viestintätilanteessa pieni, sillä tulkitsemme koko …
Suoriutumisia
Olen saanut työskennellä viimeiset puolitoista vuotta opinto-ohjaajana Master-opiskelijoille, jotka pääsääntöisesti ovat työssäkäyviä, itsensä kehittämiseen motivoituneita, ruuhkavuosiaan eläviä arjen monitaitureita. Poikkeuksellisissa …
Digitalisaation tuottavuusparadoksi – toiko korona muutoksia siihen?
Nobelisti Robert Solowin paradoksin mukaan tietokoneistuminen näkyy kaikkialla muualla paitsi tuottavuuden tilastoissa. Solow esitti havaintonsa jo kolmekymmentä vuotta sitten. Siitä …
Yhteistyöllä kohti urbaania ja elämyksellistä Pasilan kaupunkikeskusta
Pasilasta on kehittymässä houkutteleva ja viihtyisä kaupunkikeskus, jonka kehittämisessä myös Haaga-Helia on täysillä mukana. Mikä on PasilaHUB? Lähdimme liikkeelle yritysten …
Yhdessä yössä etäopetukseen: osa 6
Yhdessä yössä etäopetukseen -podcast-sarjan kuudennessa osassa keskustellaan Haaga-Helian koulutusuudistuksesta ja esimerkiksi siitä, miten poikkeustilanne on vaikuttanut juuri käynnissä olevaan uudistukseen. …
Osaamisen tunnistamisen malli yritysyhteistyöllä
VR FastTrack projektin tavoitteena on kehittää VR-teknologiaan perustuva osaamisen tunnistamisen malli. Kohderyhmänä projektissamme ovat maahanmuuttajat, joiden suomen kielen taidossa on …
Koronan tahdittamaa digitanssia tietohallinnoissa
Tietohallinnon rooli on mahdollistaa ydintoimintojen häiriötön sujuminen, ja digiratkaisut ovat periaatteessa niiden ominta alaa. Vaikka digi tarjosi tarvittavat kuviot pyörähtelyyn …
Mikä muuttuu uuden ajan matkailussa?
Matkailuala on aina ollut ajassa nopeasti muuttuva, koska muun muassa poliittiset levottomuudet, terrorismi, sodat, luonnonmullistukset ja talouden taantumat ovat kuristaneet …
Kuoleeko kivijalka koronan myötä?
Yli puoli vuotta viruksen aiheuttamia poikkeusjärjestelyjä, karanteenia, rajoituksia ja etätapaamisia. Yritykset taistelevat olemassaolostaan mutta valmistautuvat samalla myös uuteen normaaliin. Hurjimpien …
Kun etätyöstä tuli uusi normaali
Etätyön tekeminen lisääntyi Suomessa nopeasti maaliskuussa 2020 koronapandemian vuoksi. Vuosikausia puhuttu digiloikka tapahtui kuukaudessa, kun noin puolet suomalaisista siirtyi tekemään …