Siirry sisältöön
Digitaalisuus
Digitalisaation tuottavuusparadoksi – toiko korona muutoksia siihen?

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen myös digitalisaation näkökulmasta. Saiko siirtyminen etätöihin ja etäopiskeluun vihdoinkin työn tuottavuudessa positiivisia muutoksia aikaan?

Kirjoittajat:

Ari Alamäki

yliopettaja, myynnin kehittäminen ja digitalisaatio
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 15.12.2020

Nobelisti Robert Solowin paradoksin mukaan tietokoneistuminen näkyy kaikkialla muualla paitsi tuottavuuden tilastoissa. Solow esitti havaintonsa jo kolmekymmentä vuotta sitten. Siitä lähtien on keskusteltu, miten digitaalisuus näkyy tuottavuudessa, koska sen vaikutus ei ole suoraviivainen.

Maailmaa järisyttäneen covid-19-pandemian näkökulmasta on aiheellista kysyä, millä tavoilla digitalisaatio heijastuu talouteen. Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Jerome Powellin mukaan talous ei ole enää samanlainen kuin ennen pandemiaa, kun se palaa normaaliksi (Tappe, 2020).

Kuka hyötyy digiloikasta taloudellisesti?

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen myös digitalisaation näkökulmasta. Saiko siirtyminen etätöihin ja etäopiskeluun vihdoinkin työn tuottavuudessa positiivisia muutoksia aikaan? Vai onko vaikutus kuitenkin negatiivinen? Mielenkiintoinen kysymys on myös se, että sataako tämäkin muutos viime kädessä amerikkalaisten teknojättien laariin vain lisääntyneinä IT-kuluina?

Esimerkiksi Zoom Video Communicationsin pörssikurssi nousi lokakuussa parhaimmillaan kahdeksankertaiseksi vuoden alun lukemista. Yrityksen markkina-arvo on jopa 120 miljardia dollaria marraskuun 2020 luvuilla. Vertailuna voidaan todeta, että Nokian markkina-arvo oli samaan aikaan 17 miljardia euroa. Yksistään Zoomin markkina-arvolla saisi kuusi Nokiaa.

Verkkoruokakauppa ja muu netistä tilaaminen kasvoi myös koronan myötä. Microsoftin, Amazonin, Applen, Facebookin, Googlen, Zoomin ja muiden amerikkalaisten IT-alan yritysten markkina-arvo on jo suurempi kuin koko Euroopan pörssiarvo (Winck, 2020). Tämä tuntuu todella uskomattomalta, ja antaa meille eurooppalaisille ajattelemisen aihetta.

Kotitaloudet ovat säästäneet, kun ne ovat siirtyneet etätöihin

Pandemian aikaansaama yksilökohtainen tuottavuusloikka on ilmeinen niillä, jotka saivat pitää työpaikkansa ja pystyivät työskentelemään etänä. Työmatkoihin, työpaikkalounaisiin ja muuhun matkustamiseen ei kulu rahaa. Silti saman työpanoksen on voinut tuottaa kotoa käsin vanhat kauhtuneet vaatteet päällä.

Säästämisaste on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa koronan aikana ennätyksellistä verrattuna muuhun aikajaksoon (Fitzgerald, 2020). Samansuuntaista ilmiötä on ollut myös Suomessa (Kaunisto, 2020), jossa kulutus siirtyi muun muassa ulkomaan matkailusta kotien remontteihin ja pihatöihin. Jotkut yritykset ovat siirtymässä pysyvästi pienempiin toimitiloihin.

Suomen pankin artikkelin (Schmöller, 2019) mukaan teknologian kasvu hidastuu taantumien aikana ja laskusuhdanne hidastaa entisestään tuottavuuden kasvua. Kehittyneissä maissa tuottavuus on kasvanut poikkeuksellisen hitaasti erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaikka samaan aikaan digitaalinen kehitys on ottanut jättiloikkia varsinkin sosiaalisen median ja verkkokaupan puolella. Erityisen huolestuttavaa tuottavuuden hidas kasvu on ollut Suomessa.

Eräs varsin uskottava selitys tuottavuuden heikolle kasvulle on se, että digitalisaation tuottama hyöty on valunut kuluttajille alentuneina hintoina ja koventuneena kilpailuna. Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkijat toteavat (Ailisto ym. 2017), että digitalisaation aikaansaama tuottavuuden nousu teollisuusyrityksissä on ”hukattu” sen myötä syntyneinä uusina tietohallinnon työpaikkoina, digi- ja somejohtamisen pesteinä ja vastaavina vakansseina. Osa pitää digitalisaation aikaansaamaa tuottavuuden nousun puuttumista mittausvirheenä tai olettaa sen näkyvän viiveellä. Osmo Soininvaara (2017) on esittänyt, että tuottavuuden kasvu on muuttunut laadulliseksi, koska samaan hintaan saa aina laadukkaamman älypuhelimen tai vastaavan teknisen laitteen. Vartia ja Ylä-Anttila (2005) toteavat selvityksessään, että digitalisaation tuottama kasvu näkyisi erityisesti uusien yritysten syntymisen kautta.

Digiloikkia opetuksen säännöissä, normeissa ja uskomuksissa

Korona-ajan etäopetus muutti opetuksen käytäntöjä. Teknologiset työkalut, päätelaitteet ja varsin nopeat tietoliikenneyhteydet olivat kouluissa ja kodeissa jo valmiina, mutta niiden pedagogisten metodien taustalla olevat ajattelu- ja uskomusmallit muuttuivat. Enää harva epäilee, voiko palavereja pitää etänä, voiko opintojaksoa opettaa vain verkon kautta, toimiiko tiimityö verkossa tai tekevätkö alaiset ahkerasti töitä, jos saavat työskennellä kotona. Nyt meillä kaikilla on niistä huomattavasti enemmän hyviä ja huonoja kokemuksia kuin vuosi sitten. Voidaan hyvinkin puhua uudesta normaalista. Jatkossa pitää varmasti edelleen arvioida tarkemmin, mihin verkko-opetus sopii, koska viime vuosina on puhuttu paljon verkko- ja lähijaksojen integroimisesta. Oppimisessa ja opetuksessa kaikkea ei voi mitata rahassa, joten laadullisia tekijöitä on syytä arvioida myös jatkossa.

Lopuksi

Tässä blogitekstissä en osaa, enkä voikaan ottaa kantaa, miten koronapandemia vaikuttaa digitalisaatioon ja tuottavuuteen. Siitä saadaan varmasti tilastoja ja tutkimuksia myöhemmin. Digitalisaation ja tuotavuuden suhde ei ole suoraviivainen. Opetuksen alueella on otettu varmasti digiloikkia käytäntöjen, normien ja sääntöjen suhteen, mutta miten se näkyy oppijoiden, opettajien ja korkeakoulujen tuottavuudessa on monisyisempi kysymys.

Ehkä suurin tuottavuuden kasvu koronan myötä onkin laadullinen ainakin etätyön ja etäopetuksen käytäntöjen kehittymisen suhteen. Tässäkin on hyvä muistaa, että etäopetus ei ole ratkaisu kaikkeen eikä sovi kaikille, vaan tarvitaan monimuotoisia opetus- ja oppimiskeinoja. Ehkäpä siksi Solowin paradoksista keskustellaan edelleen yli kolmekymmentä vuotta sen lanseeraamisen jälkeen.

Lähteet: