Onko yrityksessänne selvitetty, mitä taitoja ja osaamista työntekijöillänne tulee olla, jotta saavutatte tavoitteenne? Tiedättekö, millaista osaamista teiltä puuttuu? Entä onko varmaa, että koulutuksen ja osaamisen kehittäminen lähtee strategiasta?
Osaamisen kehittäminen alkaa osaamiskartoituksesta. Sen kautta saadaan vastaukset muutamiin peruskysymyksiin: Millaista koulutusta tarvitaan? Keitä on syytä kouluttaa? Mitä koulutuksella tavoitellaan? Koulutuksen tavoitteellisuus on välttämätöntä, jotta voidaan hankkia oikeanlaista, vaikuttavaa koulutusta.
Osaamiskartoitus antaa vastaukset näihin kysymyksiin. Kartoituksessa havaitaan ensinnäkin gapit eli osaamisvajeet. Näin koulutus kohdentuu oikeisiin asioihin. Osaamista voidaan lähteä kehittämään vain tuntemalla nykyinen osaamisen taso.
Lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että osaamisen kehittäminen kohdentuu oikeisiin henkilöihin. Avainasemassa osaamisen kehittämisessä ovat aina ne työntekijät, joilla osaaminen ei riitä nykyisten ja tulevien työtehtävien hoitamiseen. ”Varastoon” ei juurikaan kannata kouluttaa, eikä yleensä ole tarpeen kouluttaa niitä, joilla jo on riittävä osaaminen työtehtäviensä hoitamiseen.
Osaamiskartoituksia ei tarvitse suinkaan aina tehdä alusta asti itse. On paljon valmiita kartoituksia, joita voidaan käyttää sellaisenaan tai joita voidaan räätälöidä organisaation tarpeisiin. Räätälöinnissä voidaan ottaa huomioon muun muassa organisaation toimiala. Osaamiskartoituksissa voi lähteä liikkeelle myös jonkin rajatun henkilömäärän kautta: kartoitus voi koskea jotakin osastoa, yksikköä tai henkilöstöryhmää.
Jotta koulutusinvestointi tuottaisi, sillä on saatava aikaan vaikuttavuutta. Siitä on synnyttävä vaikutuksia, jotka voidaan mitata. Vaikutus voi olla joko käyttäytymisen muutos tai jokin näkyvä asia, kuten myynnin kasvu tai henkilöstön työhyvinvoinnin parantuminen. Jos koulutuksen tulos on se, että kouluttaja oli hyvä ja ruoka oli maittavaa, ollaan vielä kaukana siitä, että tulokset saadaan näkymään yrityksen viivan alla.
Osaamisen nykytilanteen kartoitus on välttämätön ensiaskel, kun tavoitteena on osaamisen kehittäminen. Kartoituksen jälkeen pitää kuitenkin vielä jatkaa matkaa eli kouluttaa ja ryhtyä vaatimaan koulutukselta vaikuttavuutta.