Tyypillisesti marraskuun alkupäivistä lähtien Korvatunturin tonttujen on melko vaikea saada unta. Unettomuus pahenee pikkuhiljaa kohden jouluaattoa. Samalla tonttujen lihallinen muoto tiivistyy, lihaksisto jämäköityy, tontut tulevat yhä elävämmiksi ja elävämmiksi. Filosofitonttu ei ole tästä poikkeus.

Eräänä pitkänä marraskuun lopun yönä filosofitonttu valvoo. Hän pohtii ystävänsä Borgesin virkettä, jonka filosofitonttu saattoi mieltää tonttuihin uskovan, hyvän ihmisen tonttutarinointiajatukseksi: ”Kaikki yhtenäisesti ja johdonmukaisesti esitettynä, vailla mitään ilmeistä dogmaattista tarkoitusperää tai parodista vivahdetta, sulje auki, Borges, sivu 108, sulje kiinni, piste”, hokee filosofitonttu puoliääneen, ilmaan lähdemerkintöjä etusormellaan kirjoittaen.

Filosofitonttu oli lueskellut ystävänsä Borgesin Haarautuvien polkujen puutarhaa. ”Lumisina Korvatunturin öinä on vain haarautuvia päästäisien polkuja hangen alla. Tai revontulien verkostoja taivaalla. Sielläpä niitä!”, haaveilee filosofitonttu. Hän ei pääse irti ajatuksesta, että tonttuja tulee ajatella ilman dogmia, mutta myös ilman parodiaa. Erityisesti näinä tonttujen tiivistymisen aikoina, kun yhä useammat ihmiset ajattelevat tonttuja.

”Kaikenlaisia typeryyksiä ihmiset keksivät, muka niin, että ajattelen, siis olen olemassa. Ei pidä paikkaansa. Vasta, kun joku toinen ajattelee toista, toinen on olemassa, oma ajattelu ei juuri vielä tee, saati todista mitään. Ellei sitten itse osaa ajatella itseä jonakin toisena. Tämän kaiken todistaa tonttujen olemassaolo, joka on joulunaikaan järkähtämätön”, miettii filosofitonttu.

Iskee jokaöinen väläys ja kolaus ja ajatusten auraus. Hiki hiipii filosofitontun kainaloihin. ”Mitä, mitä, mitä! Voi ei! Nyt on pakko mennä herättämään pukki!”, kiljaisee tonttu.

Filosofitonttu nousee vuoteestaan, tökkää töppöset jalkoihin, kietaisee huivin kaulaan, kiskoo myssyn syvemmälle päähän ja astuu pikkuruisesta hirsikömmelistään ulos viimaiseen pakkasyöhön. Revontulet viskovat värivarivaloja maahan. Tonttu pistää juoksuksi. Punainen loimu hieman häiritsee eteenpäin hosuvan tontun mieltä.

Auraustontut kolistelevat ympäri kylää. Yritys on kova pitää pihoja siistinä, jotta varastokuljetustonttujen työt sujuisivat mahdollisimman joutuisasti. Paketointitontut työntävät koko ajan uusia lahjoja käsistään. Ja pajojen piipuista nousee vesihöyry, kun pukin kehittämät uudet tuotanto- ja lämmitysjärjestelmät pyörivät yötä päivää ja mahdollistavat lahjojen tuotannon.

Pukki oli innostunut innovoimaan vastuullisia systeemeitä. ”Kyllä siinä tuotanto puhtaasti nyt pelaa, eikä tulekaan enää lisäarvona kauheaa määrää, niin mitä, mitä, mitä, no, no, vaikka poron lantaa”, tuumaa filosofitonttu kipittäessään kohti pukin pirttiä. ”Melkein niin kuin minun aivoni. Mutta vain melkein”.

”Nukutaanko täällä!”, huutaa filosofitonttu avattuaan pukin pirtin oven.

”Ei täällä mitään nukuta, en ole nukkunut varmaan kahteen viikkoon silmäystäkään. Ja vauhti vain tuntuu kasvavan”, vastaa pukki keinutuolistaan.

”Hyvä siis”, sanoo filosofitonttu, ”sillä minulla on nyt tärkeää asiaa”.

”Minkälaista asiaa sinulla tänä yönä on?”, kysyy pukki. ”Viime yönä kävit kertomassa jotakin ihmeellistä dialektisista peleistä ja niiden purkavista, metafyysisistä mahdollisuuksista. Mutta siitä minä en tajunnut mitään”.

”Nyt ei ole mitään sellaista”, vastaa filosofitonttu. ”Nyt on peräti pukinkin järkeen käypää juttua. Nimittäin ystäväni Borges tämän minulle kertoi”.

”Ja taas se Borges”, tuumii pukki partoihinsa, kurkottaa piipun pöydältä, pistää suuhunsa ja sytyttää sen. Ääneen pukki lausuu: ”Kerrohan nyt, veikkonen, mikä saa sinut noin yöhön juoksemaan?”

”Olen päätynyt siihen, että kun sinä ajattelet minua, olen olemassa. Tai siis et oikeastaan sinä, koska sinä olet myös tonttu, vaikka oletkin pukki. Vai oletkos sinä tonttu sittenkään, koska olet pukki? Se ja sama. Siis kun ihmiset ajattelevat meitä tonttuja, me olemme olemassa. Ja siitä seuraa se, että minun ajatteluni ei todista mitään, vaan sinun ajattelusi todistaa jotakin. Siis ei niin, että ajattelen, siis olen. Vaan niin, että sinä ajattelet minua ja olen.” Filosofitonttu pysähtyy miettimään, mitähän nyt tuli sanottua.

Pukki imee piippuaan rauhassa, puhaltaa savurenkaita suustaan ja toteaa: ”Jopas filosofitonttu on hienon ajatuksen kehittänyt. Eikös tuo voi tarkoittaa myös sitä, että mitä useampi ihminen ajattelee tonttuja, sitä vahvemmin tontut ovat olemassa?”.

”Oi, pukki! Ymmärsit tonttujen reaaliontologian ytimen. Juuri niin. Sehän näkyy myös käytännössä. Joulun jälkeen, kun vain harvat ihmiset jaksavat tonttuja ajatella, vähitellen alamme haalistua ja haalistua, osa meistä saattaa tulla jopa melkein läpikuultaviksi – ja osa myös nukkuu kesäkauden syvää unta. Ja sitten syksyn puolella, lokakuusta kiihtyen, alkaa virkoaminen. Niin että tuosta se juuri varmasti johtuu.”

”Onkohan sitten niin, että myös ihmiset ovat enemmän olemassa, jos me heitä enemmän ajattelemme? Ai, mutta mehän olemmekin tonttuja… Onkohan niin, että ihmiset ovat enemmän olemassa, mitä enemmän he ajattelevat toisiaan?”, kysyy pukki.

”Jaa-a, tuota sietää miettiä”, toteaa filosofitonttu. ”Asia saattaa olla juuri noin. Mutta ehkä kuitenkin pitää ajatella suhteellisesti ottaen mukavia ajatuksia toisista, koska ikävät ajatukset kyllä ovat omiaan häivyttämään myös tonttuja. Ja siinä tuleekin ystäväni Borges mukaan!”

”Kuuluuko tähänkin se iänikuinen Borges”, älähtää pukki.

”Kuuluu, kuuluu. Älä hermostu nyt, tai ainakaan vielä heti, kuuntelehan”, sanoo filosofitonttu. ”On siis niin, että kun ajattelee jotakin, ei pidä tehdä siitä dogmia eli liian vakavaa oppia eli yhtä ja ainoaa totuutta, eikä vitsiä eli parodiaa eli tsoukkia. Kun ihmiset ajattelevat tonttuja, he ajattelevat monipuolisesti. Kenelläkään ei voi olla totuutta tontuista. Ja mitä monipuolisemmin he tonttuja ajattelevat, sitä virkeämpiä me olemme. Olethan tämän huomannut?”

”Olenpa olen”, vastaa pukki. ”Ja jouluaattoa kohden vain virta meissä lisääntyy. Minäkin sitten lahjoja jaan ainakin kahden valon nopeudella.”

”Siinäpä se”, sanoo filosofitonttu. ”Ihmisten pitää ajatella toisiaan samalla tavalla kuin tonttuja. Ei dogmia, eikä parodiaa. Ei vakavuutta, eikä vitsiä.”

”Eihän tämä nyt vain sitä tarkoita, että huumoria ei saisi olla? Ilman huumoria ihmiset ovat aivan pilalla”, hätääntyy pukki.

”Ei tarkoita”, vastaa filosofitonttu. ”Jos se jotakin tarkoittaa, niin monipuolisuutta, monenlaista joulua, monenlaista vipeltäjää, jokaisella monenlaisia paikkoja, jokaisella monenlaista olemista. Aikamoista karnevaaliahan ihmiset saavat viettää, kun alkavat toisiaan monipuolisesti ajatella, ilman dogmia ja ilman parodiaa. Eikös se ole hauskaa?”

”Onpa kyllä, onpa kyllä”, toteaa pukki. ”Menehän nyt siitä lukemaan vaikka, no, mitä se on, no sitä, sitä Rabelaisia! Koska karnevaalitkin keksit. Gargantuaa, Gargantuaa. Ota mennessäsi purkista pipari. Olet sen ansainnut.”

Filosofitonttu hipsii piparia nakertaen pukin pihamaalle Rabelaisin lukemista pohdiskellen. ”Voisipa kai sitä lukeakin”, haaveilee filosofitonttu. ”Vaikka taidan kyllä jatkaa ystäväni Borgesin parissa, jos hän nyt sai pukiltakin jonkinlaisen hyväksynnän.”

Auraustontut kolistavat ja pöllyävät työssään. Varastokuljetustontut hilaavat pakettikonttejaan. Vesihöyry pukin tehtaiden piipuista kohoaa. Revontulet vaihtavat värinsä punaisesta vihreäksi. ”Nyt saa mennä”, tuumaa filosofitonttu ja kipaisee kohden kömmeliään.