Korostamme luovuuden, innovatiivisuuden ja uudistumisen merkitystä, mutta samalla haluamme pysyvyyttä. Haluamme auttaa opiskelijoita kehittämään luovia lihaksiaan, mutta kuinka helposti surkastutamme omiamme. Teemmepä mitä tahansa, sillä on systeeminen seuraus. Ja se näkyy yhteiskunnassamme.   

Olemme mitä kollektiivisesti uskomme olevamme 

Elämämme rakentuu suurelta osin uskomuksille. Uskomus, olkoonkin vaikka vain luulo ilman todellisuuspohjaa, alkaa muokkaamaan todellisuutta.

Esimerkiksi jos uskot olevasi hyvä urheilussa, todennäköisesti kehität itsellesi liikunnallisen elämäntavan. Kuitenkin, mikäli olet kokenut koululiikunnan ahdistavana, olet voinut luoda toisenlaisen uskomuksen, jonka tuloksena välttelet liikuntaa myöhemmässä elämässä.

Ei ole yhdentekevää, mitä itsestämme ajattelemme tai mihin uskomme pystyvämme. Olemme, mitä ajattelemme olevamme. 

Aiemmat koulukokemukset ovat voineet saada opiskelijan uskomaan omaan mielikuvituksettomuuteen. Luovuuden este on siis perustettu: en osaa, en kykene, en voi. Usein varsinainen syy taustalla on myönteisen palautteen tai riittävän harjoituksen puute. Ja aivan kuten liikunnallisen ihmisen kohdalla – jos et usko itsestäsi jotain, et myöskään asialle mitään tee.

On surullista, jos oma potentiaali mitätöityy haitallisten uskomusten vuoksi. Kahta ikävämpää on se, että pahimmillaan uskomukset ovat kuin epidemia, joka leviää ja tartuttaa muita ympärillä olevia ihmisiä. Henkilökohtaisesti koetusta ongelmasta tuleekin koko yhteisön haitta.

Niin työyhteisössä kuin opiskeluryhmässä luomme narratiiveja, kollektiivisesti jaettuja uskomuksia itsestämme. Yhdenkin ihmisen uskomus vaikuttaa koko tiimin kokemukseen. Siinä missä optimisti saa parhaimmillaan toiset uskomaan mahdottomaan, pessimisti kritiikissään pystyy kutistamaan koko porukan luomisvoiman aivan mahdollisenkin äärellä. 

Ongelma on systeeminen… 

Pahimmillaan haitalliset yksilötason uskomukset voimistuvat systeemisesti ulottuen tiimitasolle, yksikkö- ja organisaatiotasolle ja lopulta yhteiskunnan tasolle. Luovuuden tyrehtymisessä on kyse systeemitason noidankehästä, jossa jokainen vaihe on riippuvainen toisesta ja jossa kerrannaisvaikutukset ovat isot. Kierre on ikuinen, ellei sitä saada katkaistua. Ja kaikki sen vuoksi, mitä yksittäiset ihmiset ovat itsestään yhdessä uskoneet.  

Hyvä uutinen kuitenkin on se, että uskomuksia on mahdollista muuttaa ja osaamisen kehittäminen on siihen mainio tapa. Korkeakoulut voivat osaltaan auttaa korjaamaan luovuuden kehittymisen esteitä vahvistamalla myönteisiä yhteisössä rakentuvia uskomuksia luovista ja innovatiivista kyvyistä.  

Pedagogiikkamme perustuu monelta osin yhteisölliseen oppimiseen. Oppiminen tapahtuu paljolti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen nojaten. Vuorovaikutussuhteet sekä vallitsevat arvot, ihanteet ja normit vaikuttavat ajattelun ja sitä myöten toiminnan kehittymiseen.  

Jos oppiminen on sosiaalinen tapahtuma, niin luovuus on vuorovaikutuksessa rakentuva ominaisuus. Niin houkuttelevaa kuin onkin nostaa esiin luovia superyksilöitä, todellisia muutosvoimia ovat luovat ja toinen toistaan rikastavat yhteisöt. Luovuus kukkii tai kuihtuu näiden yhteisöjen mukana.

.. ja rakenteellinen 

Korkeakoulujen tulisi omalta osaltaan varmistaa, ettei luovuus kuihdu. Meillä on myös mahdollisuus vaikuttaa rakenteisiin, jotka luovat vipuvoimia luovuuden kehittymiseen yhteiskunnallisella tasolla. Rakenteissamme on kuitenkin paradokseja.  

Me peräänkuulutamme luovuutta ja uudistumista, mutta järjestelmämme ja rakenteemme toimivat monilta osin hyvin perinteikkäällä tavalla. Elämme datan ja uuden teknologian, työn ja talouden sekä orastavan yhteiskunnallisen ja poliittisen uudelleenjärjestäytymisen aikakautta. Monelta osin elämä on jo irrottautunut ajallisen tai fyysisen maailman rajoitteista.

Samalla voidaan kuitenkin todeta, että tapamme toimia noudattaa monelta osin edelleen 1900-luvun henkeä. Teollisen ajan mielenmalli hallitsee monelta osin niin yksilöllistä kuin kollektiivista mieltä. Organisaatioiden rakenteet, prosessit ja työtavat nojaavat edelleen paljolti tayloristiseen ajatteluun.  

Voimmekin siis kysyä, onko aikamme suurin rakenteellinen ongelma kuitenkin luovuuden puute? 

Menneisyys ja nykyisyys sisältävät roppakaupalla luovuutta. Luovuus on mahdollistanut yhtä lailla teollisen vallankumouksen kuin tuonut meidät 2020-luvun murrosten äärelle. Meillä on todisteita siitä, että osaamme uudistua. Aikamme globaalien haasteiden äärellä tarvitsemme luovuutta kenties enemmän kuin koskaan.  

Meillä jokaisella on vastuu siitä, mitä systeemiin tuomme, sillä siitä voi tulla rakenteellista. Puheiden rinnalla meidän tulisi ennen kaikkea varmistaa, että elämme sanojamme oikeasti myös todeksi. Tarvitsemme positiivisia parempaa tulevaisuutta luovia kehiä. 

Luovuus on todellinen ihmisen supervoima. Sitä ei tulisi aliarvioida eikä alisuorittaa. 

Kuva: Shutterstock