Jatkuvan oppimisen riemusanoma on jo hienosti levinnyt oppilaitoksista yritysjohdon juhlapuheisiin. Työikäisiä kannustetaan varautumaan tulevaisuutta varten ja päivittämään osaamistaan. Teknologian mahdollisuudet ja sen seurana työelämän kiivas muutosvauhti pakottavat työssäkäyvät uusiutumaan ja kehittymään jatkuvasti.

Jatkuvan oppimisen merkitystä tuskin tarvitsee perustella, mutta onko kukaan ajatellut niitä ihmisiä, jotka eivät halua jatkuvasti oppia ja olla itseohjautuvasti innostuneita? Opiskelun ja työllistymisen yhteys ei ole niin suoraviivainen ja selkeä kuin voisi toivoa. Tämä epäyhtälö kuormittaa yhteiskuntaamme monin tavoin ja yksilön näkökulmasta oppimiseen investointi voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Kouluttautuminen ei aina tuota ratkaisua menestyksekkääseen tulevaisuuteen.

Yksityiselle palveluntuottajalle tekemässäni selvityksessä (v.2017) korostui työttömien korkeakoulutettujen turhautuminen oppimiseen ja opiskeluun, joka ei tuota toivottua tulosta. ”Mitä mun nyt vielä pitää opiskella, että pääsen oikeisiin töihin?”, kysyi minulta työtön tohtori. Työttömän työnhakijan innostaminen jatkuvan oppimisen äärelle voi tuntua puukon kääntämisellä haavassa. Näin erityisesti silloin, kun työnhakijalla on korkeakoulututkinto ja vuosia opiskeluja takana, mutta hän ei kelpaa nykyisellä osaamisellaan työhön. Hän on ehkä jatkuvasti oppinut eikä jaksa oppia enää lisää. Hän haluaisi riittää ja kelvata työhön sillä osaamisella, joka hänellä on.

Mitä jos teen vain mitä osaan?

Korkeakoulun sisällä näemme pääsääntöisesti ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta halukkaita oppimaan. Kaikki eivät kuitenkaan halua tarkastella kompetenssejaan tai kehittymistarpeita tulevaisuuden työelämän näkökulmasta. Ansioluettelon kirjoittaminen voi tuntua kiusalliselta ja oman osaamisen sanoittaminen vieraalta. Työikäisellä voi olla monipuolista osaamista, joka ei konkretisoidu ansioluettelossa tutkintolistauksena. Osaaminen on syntynyt tekemällä, ei tietoisesti oppimalla. Oppiminen ei välttämättä johda käytännön osaamiseen eikä käytännön osaaminen aina edellytä kovin monimutkaista oppimisprosessia. Osaaminen ja oppiminen ovat eri asioita.

Oppiminen ei aina ole tietoista

Terve ihminen innostuu oppimisesta ja todennäköisesti hakeutuu uuden äärelle pelkästä uteliaisuudesta. Tämä voi tapahtua tietoisesti ja suunnitellusti, mutta myös tiedostamatta. Hyvinvoiva työntekijä päivittää taitojaan aktiivisesti sekä monipuolisesti usein ilman esimiehen kehotusta. Työntekijä voi olla oppiva ja kehittyvä, ilman että sitä itse edes ajattelee. Toisin sanoen jatkuvan oppimisen tavoitteet voivat toteutua tiedostamattakin. Välillä tuntuu, että jatkuvan oppimisen sijaan tulisi puhua hyvinvoivasta työntekijästä tai ainakin huomioida, että itseohjautuvaa jatkuvaa oppimista syntyy parhaiten siellä, missä työntekijä voi hyvin.

Jatkuvan oppimisen malleja ja opetuskokonaisuuksia suunniteltaessa olisi hyvä kiinnittää huomiota itseohjautuvuuden edellytyksiin, joita jatkuva oppiminen vaatii sekä koulutusratkaisuihin, jotka mahdollistavat selkeän ja todellisen polun työelämään. Innostuneisuus on tärkeää, mutta yksin kehittymisen into ei riitä saavuttamaan niitä tavoitteita, joita jatkuvalla oppimisella halutaan ratkaista.