Tämä blogi on osa kaksiosaista sarjaa, jossa pohdimme korkeakouluopettajan pedagogista kehittymistä jatkuvan oppimisen haasteissa. Jaottelimme pedagogiset osaamisalueet neljään: (1) oppimisympäristöjen muotoileminen, (2) oppimisteknologian ja -analytiikan hallitseminen, (3) toiminnallisen pedagogiikan johtaminen ja (4) oppijan tai oppivan yhteisön valmentaminen.

Toiminnallisen pedagogiikan taitaja

Teoreettinen opiskelu on tulevaisuudessakin olennaisessa osassa korkean osaamisen rakentamista. Jatkuvan ekosysteemisen oppimisen leviäminen ja oppimisteknologian kehitys nostavat kuitenkin toiminnallisen kokemusperäisen oppimisen merkitystä myös korkeakoulutuksessa. Korkeakoulun työelämää kehittävät opinnot ja ammatillisen osaamisen kehittyminen hahmottuvat parhaiten ammatillisen tietoperustan ja käytännön yhteyksien sidoksina. Asiantuntija kehittyy yhdistelmällä teoriaa ja soveltamista. Tämän kombinaation tukemisessa piilee uudenlainen korkeakoulun identiteetti.

Korkeakouluopettajalle tämä merkitsee etenkin työelämä- ja yrittäjyyspedagogisen taitotarpeen kehittämistä. Hänen on opinnollistettava työtä, yritystoimintaa ja niiden simulointimuotoja sekä hallittava niiden kautta hankitun osaamisen näyttö- ja arviointikäytäntöjä. Toiminnallinen oppiminen tapahtuu tyypillisesti vaihtelevissa ympäristöissä ja digitaalisten teknologiakerroksen välittämänä. Siksi oppimisympäristöjen muotoileminen ja oppimisanalytiikan hallitseminen ovat sidoksissa toiminnalliseen pedagogiikkaan.

Tutkimus- ja kehitystoiminta, joka luontaisesti tapahtuu hyvin erilaisissa ympäristöissä ja usein yritysten ja korkeakoulujen yhteistyönä, on erinomainen alusta toiminnalliselle pedagogiikalle. Uuden tuotantoprosessin, organisaatiomallin tai tuotteen kehittäminen tuo usein esiin yrityksen osaamisen katveita. Näin se on paikka vahvistaa yrityksen osaamispääomaa oikeanlaisella pedagogisella suunnittelulla, jota korkeakouluopettaja voi innovaatiopalvelujen ohessa yritykselle tarjota.

Oppijan ja oppivan yhteisön valmentaja

Valmentaminen on aina ollut osa opettajuutta. Pitkään vallalla ollut oppimisnäkemys on ohjannut opettajaa oppimista mahdollistavaan työskentelyyn. Uutta kulmaa valmentavaan työskentelyyn saattaa tuoda älykäs oppimisteknologia. Kun teknologia yleistyy esimerkiksi tekoälytuutorien muodossa, vapautuu opettajan aikaa perusopetustehtävistä sparraaville kohtaamisille. Valmentajarooli tulee voimistumaan, mikä luo kehittymishaasteita ihmisten kohtaamisen taitojen syventämiselle ja monipuolistamiselle. Flipped learning -metodiikan yleistyminen on yksi ensimmäisiä esimerkkejä tästä.

Uutta on myös se, että teknologia tarjoaa valmennustyön tueksi myös aiempaa rikkaampaa informaatiota. Se auttaa opettajaa tunnistamaan oppijan vahvuuksia ja heikkouksia sekä tälle parhaiten soveltuvia oppimisen muotoja ja rytmejä. Valmentava opettaja vahvistaa pala palalta oppijan itseymmärrystä, tavoitteenasetantaa ja motivaatiota, jotka yhdessä muodostavat jatkuvalle oppimiselle tärkeän kasvuorientaation perustan.

Kohti jatkuvaa vertaisoppimista

Tarvitseeko tulevaisuudessa kaikkien korkeakoulupedagogien hallita nämä neljä osa-aluetta? Kyllä, vähintään perusteiden tasolla. Kullekin pedagogiikan osa-alueelle kehittyy kuitenkin myös erikoisosaajia. Korkeakoulun on hyödynnettävä eri osaajat valmentamalla kollegoja yli koulutusala- ja tiedekuntarajojen. Mitä vahvempi on jatkuvan vertaisoppimisen ja yhdessä tekemisen kulttuuri korkeakoulukentällä, sitä paremmat ovat pedagogiikan uudistamisen edellytykset. Opettajuus on jaettua ja oppiminen opettajuuden jakamaton osa. Ketteränä työkaluna voidaan hyödyntää CEM:ä osaamisen jakamisessa.

Katoaako opettajuus teknologian ja työn paikkojen korostuessa? Ei, jatkuva oppiminen ohjaa meidät katsomaan toisella tavalla korkeakoulun tehtävää ja opettajuutta osana laajempaa oppivaa aluetta.

---

Joonas Mikkilä, digi- ja koulutusasioiden päällikkö, Suomen Yrittäjät

Kimmo Mäki, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu