Työelämän jatkuva muutos ja tulevaisuuden ennakoimattomuus haastaa ammattikorkeakoulut tehtävässään kouluttaa työelämään osaajia sekä kehittää työelämää. Haaga-Helian uuden opetussuunnitelman rakenteen tavoitteena on palvella paremmin tätä tehtävää tarjoamalla opiskelijoille joustavia oppimispolkuja, jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia sekä vahvaa työelämälähtöisyyttä.

Tarvitaan yhteistyötä opettajien, työelämän ja opiskelijoiden välillä ja uskoa kollektiiviseen oppimiseen sekä luovaan erilaisia ratkaisuja tuottavaan prosessiin. Yksin tekemällä ei enää pärjää, kuten joskus aikaisemmin. Silloin opetussuunnitelma antoi opettajalle selkeät sisältöraamit ja opintojaksojen toteutuksia oli helppo monistaa opintojaksosta toiseen.

Toimintasyklit etenivät yksinkertaistetusti tavoitteiden asettamisesta, oppimisprosessin suunnitteluun, sopivien sisältöjen valinnan kautta toteutukseen ja arviointiin.

Tavoitteena on käsitteellinen tulkintojen viitekehys

Opetussuunnitelman on tarkoitus haastaa opiskelijaa opintojen edetessä yksinkertaisemmista opintotehtävistä laajempiin ja monimutkaisempiin kokonaisuuksiin ja opintojaksorajat ylittäviin ketjutuksiin, aivan kuten työelämässäkin. Erilaisten työelämätehtävien vaatimien osaamisten tasojen ratkaisemiseksi tarvitaan käsitteellinen tulkintojen kehys, joka auttaa opettajaa ja opiskelijaa hahmottamaan kulloiseenkin kontekstiin sopivat toimintatavat. 

Perustukset tulkinnalle voi antaa Cynefin viitekehyksen nelikenttä (Puik & Ceglarek 2015), joka on alun perin kehitetty johtamisen malliksi. Kyseinen malli antaa silmälasit opettajille erilaisille työelämätoimeksiantojen ja niissä vaadittavien osaamisten tulkinnoille. Mallin avulla opettajatiimit voivat tarkastella opintoihin liitettävien toimeksiantojen sopivuutta ammatillisen kehittymisen eri vaiheissa sekä suunnitella opintojen haastetason progressiivista kehittymistä.

Lisäksi viitekehyksen pohjalta jäsennettyjen opintojen toisena tehtävänä on ohjata opiskelija tiedostamaan, mitä lähestymistapaa hän voi kulloinkin työelämässä käyttää. Kaikkea ei tarvitse ratkaista vasaralla, vaan työkalupakista voi valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan työkalun tai niiden yhdistelmän.

Kaikkea lineaarisen lähestymistavan ja kaaoksen väliltä

Cynefin malli jakaa toimintaympäristöt neljään eri osaan sen mukaan, miten syyn ja seurauksen suhde ymmärretään ja millaisia toimintatapoja ne vaativat.

Lohkoista ensimmäinen (simple) edustaa yksinkertaisia, työelämän tehtäviä, joihin löytyy selkeät syy-seuraussuhteet. Tällainen lineaarinen lähestymistapa tuottaa osaamista, joka on monistettavissa paikasta toiseen, eikä vaadi opiskelijalta laaja-alaista kokonaisuuksia yhdistävää toimintaa.

Opintoihin linkitettyjen työelämätehtävien haastavuustaso on tällä tasolla vielä suhteellisen matala. Opiskelija saa rauhassa kasvattaa ammatillista itseluottamustaan tutustumalla alan ”kesyihin” ja yksinkertaisiin ongelmiin ratkoessaan niitä, ja oppimisympäristöjen ollessa suljetumpia kuin opintojen myöhäisemmässä vaiheessa. Tällaisia kesyjä ilmiöitä voisi liikunnanohjaajatutkinnolla edustaa ohjauksen ulkoiset tekijät, kuten ohjeiden anto, näyttö sekä toiminnan organisointi.

Opintojen edetessä haastetaso nousee ja opintoihin liittyvät työelämätehtävät monimutkaistuvat, kuten mallin toisessa lohkossa (complicated). Tehtävien ratkaisuihin tarvitaan laaja-alaisempaa yhteistyötä eri vaihtoehtojen punnitsemiseksi, mutta tutkivalla ja kehittävällä työotteella syntyy vakiintuneiden käytänteiden systeemi käytäntöön sovellettavaksi.

Viiden opintopisteen yksittäiset kokonaisuudet voivat olla tähän tarkoitukseen liian lyhyitä, jolloin tulee tarve ketjuttaa opintojaksoja toisiinsa – eihän tosielämänkään ilmiöt noudattele opintojaksorajoja. Liikunnanohjaaja (AMK)-opinnoissa ketjutuksen määrittää esimerkiksi ihmisen valmentamisen teema, joka yhdistää useamman opintojakson toisiinsa.  

Kolmannen lohkon (complex) eli kompleksisten työelämän ilmiöiden ja tehtävien kentässä ei edes tiedetä, onko ”totuutta” olemassa ja syy-seuraussuhteet ovat epäselviä. Oppimisympäristön avoimuus korostuu erityisesti suuntautumisopinnoissa. Niiden tarkoitus on haastaa opiskelijaa yhä laajempien työelämän ilmiöiden pariin ja kehitystehtäviin, joiden ratkaisemiseksi ei ole suoraviivaisesti oikeita tai vääriä ratkaisuja vaan ollaan kompleksisuuden äärellä. Tämä vaatii sekä opiskelijalta että opettajalta luottamusta prosessiin, kun kaikkea ei voi tietää.

Prosessin aikana opiskelijoita tulee haastaa opinnoissa moniammatilliseen työskentelyyn, rohkeisiin kokeiluihin ja niistä oppimiseen. Todennäköisesti oppiminen on tätä kautta laajempaa kuin opintojaksoille kirjatut osaamistavoitteet ja opiskelija kehittyy erityisesti yleisissä työelämätaidoissaan (geneeriset taidot, metataidot).

Neljäs lohko (chaos) edustaa kaaosta, jossa työ on tulipalojen sammuttamista ja keskeinen tavoite on selviytyä. Opintojen aikana tänne ei ole tietoisesti tarvetta ajautua, vaikka työelämässä ilmiö ei ole vieras. Tavoitellumpaa on suunnitella oppimisympäristöjä esimerkiksi suuntautumisopinnoissa niin, että ne ohjaavat opiskelijan kompleksien prosessien äärelle. Niiden edetessä tekemisen, opitun ja ajan kautta lohkoissa siirrytään kohti selkeitä ratkaisuja.

Viitekehyksen lohkot eivät ole irrallisia toisistaan. Ne voivat olla läsnä jopa samanaikaisesti samoissa opinnoissa, mutta painotukset antavat raamit opetussuunnitelman käytännön toteuttamiselle yhdessä koko opettajayhteisön kanssa vastaten maailmaan, jossa elämme. 

Kuva: www.shutterstock.com