Istumme Haaga-Helian laatuauditoinnin ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajien ryhmässä pohtimassa yhdessä kysymystä oman osaamisemme jatkuvasta kehittämisestä työssämme. Yhdestä suusta ensimmäisenä keskusteluun nousee tämä: Mutta mehän opimme toisiltamme koko ajan!

Vertaisoppiminen on yhteisöllinen ja oppilaslähtöinen työtapa, jossa oppija toimii opettajana vertaisilleen, ja jossa yhteisö toimii yhdessä jonkin ongelman ratkaisemiseksi (Fawcett & Garton 2005).

Vertaisoppimisen kaikkeudessa ääretön määrä aurinkoja valaisee toisiaan

Kokoamme yhdessä auditointimuistiinpanoihin vertaisoppimisemme tapoja. Luettelo on melkoinen. Luemme jaetuilta alustoilta toistemme ajatuksia ja opetamme toinen toisillemme työtiimeissä erilaisia keinoja ohjata opettajaopiskelijoita. Kehittämishankkeissa otamme itsellemme työryhminä uusia haasteita ja opettelemme rinnakkain uutta teknologiaa. Luomme uudenlaisia toimintamalleja. Ujuttaudumme yhdessä uuteen planetaariseen ymmärrykseen toiveikkaasta tulevaisuudesta.

Toimiessamme valtakunnallisessa ja kansainvälisissä verkostoissa asetamme oman maailmamme suhteeseen toisten katsomusten ja ratkaisujen kanssa. Etsimme vuoropuhelua koulutusmaailman toimijoiden eri ulottuvuuksien välille. Koulutusviennin tehtävät avaavat vieraita kulttuureita ja kieliä, joiden kautta voimme ymmärtää todellisuuttamme toisin. Näin näemme toisemme ja itsemme peilistä selkeämmin sekä löydämme tapoja täydentää ja kehittää omaa työtämme.

Kollegani tuikkivat ympärilläni kuin tähdet. Jokainen heistä hehkuu energiaa, joka saattaa saapua tyhjän mustan avaruuden halki herättämään ja ylläpitämään elämää toisissa taivaankappaleissa, minussakin. Lukemattomien tähtien kimaltaessa taivaalla näkymä on kohtuuttoman kaunis.

Me ihmiset annamme tähdillemme nimet, näemme oman taivaankantemme piirroksina, tähtikuviona, joille kerromme tarinoita menneistä ja tulevista ajoista. Jokainen ihminen on oma kaikkeutensa, jonka voi kohdata paljain sydämin ja jolta voi oppia uutta. Vertaisten verkosto on kuin galaksi, jossa olemme dynaamisessa, oppivassa liikkeessä suhteessa toisiimme.

Vertaisoppimisen zeptosekunneissa kimpoilee ja liplattaa tähtien valoa

Vertaisoppiminen tapahtuu jokapäiväisissä, arkisissa tähtihetkissä. Hetki on sivistyssanakirjan mukaan ”lyhyt aika, tuokio, tovi tai tietty ajankohta”.

Lyhin tunnettu mitattavissa oleva ajan yksikkö on zeptosekunti. Siinä on pilkun perässä 21 desimaalia. Zeptosekunti on sekunnin miljardisosan miljardisosan tuhannesosa. Zeptosekunti on aika, jossa atomi räpäyttää silmiään. (Kettunen 2020.) Vertaisoppimisen zeptosekuntien sisään mahtuu ääretön määrä tähdellistä.

Vertaisoppimisen hetkien kestoa on vaikea tarkkaan määrittää. Hyvin tarkalla mittalaitteella tutkijat sen sijaan voivat mitata ajan, jossa valo kulkee kahden vetyatomin lävitse, siis ajan, joka valolta kestää kulkea yhden vetymolekyylin läpi (Kettunen 2020).

Arkijärjellä tätä on vaikea käsittää, mutta vertaus leipien heittelystä havainnollistavat tätä (Kettunen 2020). Kun viskaat kiven sopivassa kulmassa järven pintaan, se lätsähtää veteen ja kimpoaa ylös, viistää pintaa hetken ja lätsähtää taas. Kummastakin osumasta syntyy aaltoja. Kun aallot törmäävät toisiinsa ja liplattavat ristikkäin, syntyy mitattava kuvio, josta laskea aika, jonka valo kulki.

Vertaisoppiminen on kuin vetyatomien törmäyttämistä, jossa lätsähtää, viistää, kimpoaa, osuu ja liplattaa, kunnes törmäyksen syntyy oppimista myötäävää ristikkäisyyttä.

Vertaisista viriää tähtinen taivas

Kun katsoo öiselle tähtitaivaalle, kaikkeus ilmenee saavuttamattomana äärettömyytenä. Kaupungin valosaasteen tahrima näkymä ei aina tee oikeutta kauneudelle, joka liiallisen kirkkauden takana lymyää. Työarjessa ei aina muista pysähtyä huomaamaan vertaisten loistetta ympärillään.

Valonlähteeni ovat erikokoisia ja hehkuvat kukin spektrin eri sävyissä. Yksi keskikokoinen, keski-ikäinen, varsin tavallinen ja keskinkertainen tähti riittää auringoksi, joka mahdollistaa kaiken elämän maapallolla. Minun aurinkojani ovat työystävät, jotka opettavat minua joka päivä – zeptosekunti kerrallaan.

Kollegoiden verkosto on kuin lukemattomien tähtien luomat kuviot taivaallani. Tähtihetkiä ovat siis taajaan toistuvia pikkiriikkisinä näyttäytyviä, mutta läheltä havainnoituina kaikkeuden kokoisia kohtaamisia. Tähtihetkiä ovat moninaisuudessa ja erilaisuudessa syntyvä vertaisoppiminen, jossa opimme toinen toisiltamme pedagogisia keinoja, ihmisyydestä ja todellisuudesta, elämästä ja työstä jatkuvasti siten, että säilymme elävinä ja yhteydessä.

Kuva: www.shutterstock.com