Useita työtehtäviä limittäin ja päällekkäin, jotka eivät saa synergiaa toisistaan. Useita työtehtäviä, jotka synnyttävät jännitteitä, kun korkeakouluopettajan työn tavoitteet ja ammatilliset intressit eivät kohtaa. Useita työtehtäviä, jotka muodostavat kuormistuspiikkien ennakointiin joustamattoman työnkuvan.

Tuttuja ja tunnistettuja tilanteita korkeakoulutyössä. Fragmentoitunut työ kuormittaa, turhauttaa ja pedagogisesta hyvinvoinnista voi vain haaveilla. Työn kontekstilla ja sen toimijoilla on merkitystä. Jos työt tipahtavat pöydälle neuvottelematta ja sovittu työvuosi on täytetty heti alkuaan ääriään myöten, ei osallisuutta ja autonomisuutta korkeakoulutyöhön synny. Esihenkilöstöllä on luonnollisesti vastuunsa. Mutta entä opettaja itse?

Korkeakouluopettajan työ on moninainen. Opetus- ja ohjaustyön monet toteutusmuodot, tutkimus- ja kehittämistoiminta, jonka parhaimmillaan olisi integroiduttava opetukseen, synnyttävät eri työtehtävien yhtäaikaisuutta, kerroksisuutta ja päällekkäisyyttä. Juuri tämä on korkeakouluopettajan työn parhautta ja samaan aikaan monelle työn kuormituksen lähtökohta.

Tuunaamista ja reflektointia

Työn moninaisuus ei katoa jatkossakaan, joten omaa työtä on jokaisen itse muotoiltava ja muovattava sekä uudelleen määriteltävä. Tätä kutsutaan työn tuunaamiseksi, jonka tavoitteena on työn merkityksen ja oman työidentiteetin myönteinen muokkaaminen (Wrzesniewski & Dutton 2001). Parhaimmillaan työtä tuunaamalla oma toimijuus ja työn hallinnan kokemus, käsitys omasta osaamisesta ja yhteys muihin vahvistuu.

Työn tuunaaminen edellyttää ammatillista itseymmärrystä ja sen toimivaa suhdetta korkeakoulun toimintakulttuuriin ja johtamiseen. Ammatillisessa itseymmärryksessä korkeakouluopettajan reflektointitaidot ovat avainasemassa (Karjalainen ym. 2021). Meidän opettajien tulee jäsentää ja peilata omaa osaamistamme, ammatillisia intressejämme, kehittymismahdollisuuksia sekä työn muuttumista toisiinsa.

Tarvitaan transformatiivista reflektiota, jossa syvennytään esittämään itselle kysymyksiä omasta työstä eettisistä lähtökohdista konkreettiseen toimintaan. Tämä edellyttää sparraavia kollegoita ja esihenkilöä, joiden kanssa voidaan kriittisesti pallotella omia työn elementtejä. Alanko-Turunen & Säylän mukaan (2021) prosessissa voi paljastua työn alueita, joissa päästän omien näkökulmien uudelleen muotoilemiseen ja toimintatapojen muokkaamiseen.

Ammatillinen tarina johtotähtenä

Moninaisen työn yhdistämisen ytimessä on kyky ja mahdollisuus löytää henkilökohtainen ammatillinen tarina. Tavoitteena on hahmottaa muutama henkilökohtainen ammatillinen intressi, joka on yhteneväinen edustamansa organisaation kanssa. Tämän pohjalle rakennetaan tarinan juoni, joka toimii liimana erilaisten työtehtävien ja työmuotojen välillä. Pirstaleinen työnkuva rakentuu mosaiikiksi, jossa eri väriset ja kokoiset työn palat kiinnittyvät yhteen ja muodostavat kokonaisuuden.

Ammatillisen tarinan tavoite on kytkeä yhteen erilaiset työt, yhdistää organisaation ja yksilön intressejä sekä tylsistyttää kuormituspiikkejä – tehdä niistä kohokkaita piikkien sijaan!

Ammatillisen tarinan haasteena ja vahvuutena on se, ettei sitä voi sanoittaa ja jäsentää yksin. Mosaiikkimainen työnkuva on neuvottelujen, tulkintojen ja kompromissien tulos. Aina ei yksittäinen opettaja hoksaa tarkastella työtään helikopterin näkövinkkelistä. Tähän tarvitaan pedagogista johtamista.

Esihenkilön kanssa käydyt keskustelut, yhteiset tulkinnat ja neuvottelut ovat välttämättömiä, jotta yksilön ja organisaation intressit kohtaavat. ”Juhannuksesta juhannukseen” sovituilla pysyvillä työnkuvilla ei korkeakoulutyötä enää onnistuneesti tehdä. Luonnollisesti myös esihenkilön tulee hallita ammatillinen itseymmärrys ja reflektion jalo taito.

Moninaisen työn rakentaminen ja sen koossa pitäminen on taitolaji. Se on jatkuvaa vuorovaikutusta ja säätämistä korkeakoulutyön muuttuvissa tilanteissa. Se edellyttää toimiakseen toista ja toisia ihmisiä: esihenkilöä ja kollegoita.

Jos vakaus on tuonut aiemmin turvallisuutta, nyt sen on rakennuttava turvallisista vuorovaikutuksen tiloista esihenkilön ja kollegoiden kanssa työtä kalibroidessa. Henkilökohtainen ammatillinen tarina tarvitsee mahdollistuakseen koko korkeakouluyhteisöä!

Kuva: www.shutterstock.com