Puheissa korostetaan teknologian kehityksen mukanaan tuomia muutoksia ja uudenlaisia osaamistarpeita. Keskustelu on kohdistunut pitkälti jatkuvan oppimisen yhteiskunnalliseen tilaukseen ja oppilaitosten rahoitusmallien muokkaamiseen.

Sitran koordinoima Osaamisen aika -hanke on tuottanut äskettäin 30 yhteiskunnallisen toimijan yhteisen tahtotilan elinikäisestä oppimisesta. Sitran teesit edellyttävät korkeakouluilta roolien laventamista ja toiminnan uudistamista. Tutkintojen rinnalle on kehitettävä ”erilaisia osaamiskokonaisuuksia nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin”, ja oppilaitoksissa on aktiivisesti tartuttava ”oppimisen ja työn kehittämismahdollisuuksiin” (Kohti osaamisen aikaa, s. 22).

Sitran teesit herättävät kysymyksen korkeakoulujen todellisesta valmiudesta vastata jatkuvan oppimisen haasteisiin. Toimivatko korkeakoulut kuin mikä tahansa palveluntarjoaja?

Ajatellaanpa asiaa esimerkiksi viestinnän näkökulmasta. Kuvitelkaamme yksittäistä yrittäjää, joka kamppailee osaajapulan kanssa. Työntekijät tarvitsivat uutta osaamista. Hän ei kuitenkaan tunne paikallisesta korkeakoulusta ketään vaan hakee kontaktia verkkosivujen kautta. Sieltä avautuu ensimmäisenä näkymä potentiaaliselle hakijalle. Siitä yrittäjämme siirtyy osioon ”Tutkimus ja kehittäminen”. Sitä hallitsevat TKI-hankkeiden luettelot sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokieli, joka ei avaudu ulkopuoliselle. Yrittäjämme ei voi esimerkiksi tietää, että suurin osa ammattikorkeakoulujen hankkeista on ESR- ja EAKR-hankkeita, joista voisi löytyä apua hänenkin ongelmaansa. Entä nettisivuilta löytyvät avoimet korkeakouluopinnot, tutkinnon osat ja moduulit tai erikoistumiskoulutus. Mikä ja miten selkeä on niiden sisältölupaus yrittäjällemme?

Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissingerin kerrottiin sanoneen 1970-luvulla, että hän haluaisi puhua Euroopan kanssa, mutta ei tiedä kenelle soittaa. Mahtavatko korkeakoulut pärjätä tässä suhteessa paremmin?

Korkeakoulujen tulee olla etukenossa rakentamassa toimintaympäristössämme oppivaa aluetta. Kun osaamisen tunnistajan ja tunnustajan rooli on korkeakouluilla, pääsemme vaikuttamaan myös tulevaisuuteen, jossa olemme mukana. Eri konteksteissa rakentuvat osaamiset eivät saa yllättää meitä, vaan meidän tulee jäsentää, rakentaa ja ohjata osaamista ennakkoluulottomasti.

Jatkuvan oppimisen maailmassa korkeakoulumaisuus muuttaa muotoaan, mutta muutoksen ei tarvitse olla meille mörkö. Keulapaikalta, osaamisen foorumeita muovaten, pääsemme vaikuttamaan oppimisen laatuun ja korkeakoulutuksen merkitykseen tulevaisuudessa. Korkeakouluilla on jatkuvan oppimisen alustoina verrattomia kilpailuetuja: pedagoginen osaaminen sekä taito integroida tutkimus, kehittämistyö ja innovointi oppimiseen. Näitä kykyjä varjellen ja uudelleen tulkiten meillä on paljon annettavaa ja saatavaa jatkuvan oppimisen maailmassa.

Korkeakoulujen pedagogisen osaamisen avulla pitkäjänteisyys ja ammatillisen kehittymisen ohjaaminen onnistuvat modulaarisessakin koulutusmaailmassa. Pedagoginen osaaminen ei kuitenkaan auta, jos unohdamme Kissingerin opetuksen. Korkeakoulujen kaikkien toimintojen tulee olla jatkuvan oppimisen linjassa. Emme ehkä ole aina käänteissämme yhtä ketteriä kuin pienemmät organisaatiot. Tämä ei kuitenkaan estä kääntymistä, kunhan tahtoa ja ruorinkääntäjiä löytyy riittävästi.

---

Kirjoittajat ovat Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun Toteemi-hankkeen projektipäällikkö Hannu Kotila, yliopettaja Kimmo Mäki ja lehtori Sampo Mielityinen.