Siirry sisältöön
Palvelumuotoilu
Näin siirrettiin luonto- ja kulttuurielämyksiä digimuotoon

Perinteiset elämykset kuten luonto- ja kulttuuriopastukset voidaan toteuttaa virtuaalisina, kunhan ensin selvittää mitä asiakas arvostaa ja sitten miten virtuaalisia elämyksiä käsikirjoitetaan.

Kirjoittajat:

Monika Birkle

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 23.09.2022

Intohimo, tarinat, elämyksellisyys – nämä kolme seikkaa yhdistävät yrittäjiä, jotka keväällä 2022 loivat uusia virtuaalisia palvelukonsepteja Digisti Live -hankkeeseen osallistumalla.

Mukaan kehittämään omia palvelujaan lähtivät yrittäjät Kaija-Leena Alatalo, Ulla-Maija ”Ullis” Rouhiainen ja Petri ”Kaljupete” Tuupanen. Yhteistä heille oli halu ymmärtää, minkälainen on hyvä virtuaalielämys, miten tekninen toteutus onnistuu ja miten asiakkaille saadaan kerrottua virtuaalielämyksestä. Monihan ei tiedä kuinka hyviä virtuaaliopastukset voivat olla.

Asiakasymmärryksellä ja testauksella valtava merkitys uuden palvelun luomisessa

Työpajoissa hankittu syvällinen ja analysoitu asiakasymmärrys toimi kehittämistyön lähtökohtana ja auttoi uuden palvelutuotteen luomisessa. Me haastattelimme kohderyhmiin kuuluvia henkilöitä sekä asiantuntijoita. Asiakasymmärryksen perusteella laadimme asiakaspersoonia, joista oli hyötyä, kun lähdimme kohdentamaan virtuaalipalveluita juuri eniten niistä hyötyville asiakasryhmille. Myös ideoiden karsiminen ja tavoitteiden kirkastaminen oli helpompaa, kun ymmärrys asiakkaan tarpeista oli parempi.

Huomasimme esimerkiksi, että, jos videoiden laatu kärsii tai yhteydet pätkivät, oppaan reaaliaikainen läsnäolo opastettavissa kohteissa ei aina tuota lisäarvoa. Sen sijaan tuotimme korkealaatuisia, ennakkoon käsikirjoittuja videoita, joiden sisältöä opas keskittyy selostamaan mukavasti kotoa käsin ja säätilanteesta riippumatta. Kokeilujen kautta tunnistimme minkälaisia kumppaneita tarvitaan, ja kenen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä.

Uusia tulevaisuuden palvelutuotteita

Ulla-Maija Rouhiainen loi suomalaiseen kirjallisuuteen pohjautuvan virtuaalikierroksen Helsingissä, ja sitä hänen on mukava toteuttaa kotitoimistoltaan, kun illat pimenevät ja on loskakeli.

Haaga-Helian hankkeen ohjaajien kannustus tuli tarpeeseen ja hankekollegan hyväntuulinen tuki auttoi pitämään asioita kasassa. Opin kuinka toteutuksissa pitää osata johtaa ja toteuttaa yhtäaikaisesti, ennakkosuunnitella ja koko juttu käsikirjoittaa, markkinoida, myydä, testata ja niin poispäin. Tämä Haaga-Helian projekti antoi tukea ja ohjausta ja erinomaisen kehyksen lähteä tosissaan tekemään uutta, virtuaalista tuotantoa.

Ulla-Maija Rouhiainen
Kuvassa Ulla-Maija

Kaljupete Tuupasen uusi tuote toteutetaan syksystä 2022 alkaen hotelli Nuuksion kokoustiloissa. Siellä suomaisema ja –mystiikka tuodaan kokousasiakkaiden luo videoiden ja tarinoiden muodossa, ja kokoustilaan tuodaan tuoksuvia suokasveja. Kokemuksen on tarkoitus innostaa osallistumaan varsinaiseen suoretkeen. Luontoelementin tulee näin osaksi kokouspakettia aivan uudella tavalla.

Olin miettinyt miten suota voisi virtuaalistaa, ja tämän hankkeen avulla sain työkalut ja opit toteutukseen. Huipputärkeä oli myös asiakasymmärrys. Siihen kun syventyi, niin ymmärsi miten ja minkälaisessa tilanteessa oleva asiakas on valmis tuotteesta maksamaan! Tämä oli tosi opettavainen aika kaikin puolin, sain myös hyvän pohjan syksyn live-suoreissuille, joiden myynti on just alkanut.

Kaljupete Tuupanen
Kuvassa Kaljupete

Kaija-Leena Alatalon ääniosaaminen löysi uuden suunnan ja hän teki hankkeessa ääninäytteitä sekä asiantuntijavideon, jossa hän kertoo äänityön monista ulottuvuuksista sekä kehittämästään äänikoulutuksestaan. Myös yritysten äänibrändäys kiinnostaa Kaija-Leenaa ja hankkeessa osallistuminen toi rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin.

Oman äänen kuuleminen erilaisissa digitaalisissa muodoissa antoi varmuutta äänituotteistamiseen. Hankkeeseen osallistuminen tuotti verkostoitumista ja sain myös arvokasta tietoa äänialan käytänteistä ja ymmärrystä oman äänen sijoittumisesta digitaalisten palvelujen moninaiseen joukkoon. Arvostan entistä enemmän omaa äänellistä ainutlaatuisuuttani ja kykyäni luoda uusia konsepteja, joissa äänellä on merkitystä.

Kaija-Leena Alatalo
Kuvassa Kaija-Leena

Digisti Live -hankkeessa syntyi paljon ideoita, jotka odottavat yrittäjien kehittämislaarissa. Tulevaisuudessa ehkä nähdään lisättyä todellisuutta suoretkellä, kuullaan lapsille suunnattuja kirjaretkiä, jossa on ääneen lukemista tai koetaan taidokkaasti toteutettuja äänimaisemia julkisissa tiloissa.

Haluaako yrityksesi kehittää hybridi- ja virtuaalitapahtumapalveluja, joiden keskiössä on osallistujakokemus? Tule mukaan Digisti Live -hankkeeseen.

Digisti Live – tapahtumien uusi aikakausi -hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto, EAKR 2014-2020, REACT-EU osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Kuvituskuva: www.shutterstock.com