Siirry sisältöön
Kansainvälisyys
Asiantuntijatoimistot tukena EU:n TKI-kiemuroissa

EU-aluetoimistot, kuten Uudenmaan aluetta palveleva Helsinki EU Office (HEO), tarjoavat alueiden organisaatiolle, mm. korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja kunnille monenlaista apua EU:n kiemuroissa.

Kirjoittajat:

Anniina Heikkinen

EU-specialist, research services
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 05.05.2022

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimijoita, eli TKI-toimijoita, muistutetaan toistuvasti, että jokaisen on tärkeää seurata aktiivisesti alan ajankohtaista eurooppalaista keskustelua. Kehitteillä olevien rahoitusohjelmien seuraaminen on tärkeää, sillä EU:n linjaukset vaikuttavat sekä kotimaisten että kansainvälisten rahoitusohjelmien sisältöihin.

Eri foorumeilla käytävän keskustelun pariin löytäminen ja sen tulkitseminen vaativat paljon aikaa ja tietoa siitä, missä tärkeimmät päätökset tehdään ja missä niistä tiedotetaan. Muutenkin kiireisessä työarjessa tämä selvittely ja mahdollisuuksien etsiminen voivat tuntua loputtomalta suolta.

Asiantuntijat syvällä EU:n verkostoissa

EU-aluetoimistot, kuten Uudenmaan aluetta palveleva Helsinki EU Office (HEO), tarjoavat alueiden organisaatiolle, mm. korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja kunnille monenlaista apua EU:n kiemuroissa.

Toimistoissa työskentelee eri aloille erikoistuneita asiantuntijoita, jotka seuraavat alojensa tapahtumia ja tiedottavat niistä säännöllisesti. Hankerahoituksesta kiinnostuneet voivat saada kohdennettua ohjausta juuri heille sopivien rahoitusmahdollisuuksien pariin.

Mahdollisuuksien salliessa aluetoimistojen asiantuntijat voivat lukea ja kommentoida valmistumassa olevia rahoitushakemuksia EU-poliittisesta näkökulmasta. Tämä apu on erityisen arvokasta, sillä harvalla hakemusvalmistelijalla on oman työnsä ohessa mahdollisuutta seurata kaikkia EU:n valmisteluihin liittyviä yksityiskohtia ja mahdollisia yhteyksiä.

Syvällä EU:n verkostoissa luovivat asiantuntijat tuntevat EU-jargonin ja osaavat tulkita sen merkityksiä hakemusvalmistelijoille.

Hyvät verkostot tuplaavat resurssit

Olemme Haaga-Heliassa saaneet todeta, että hyödyntämällä aktiivisesti omaa aluetoimistoamme HEO:a, yhteistyön mahdollisuudet EU-vaikuttamisessa sekä EU-osaamisen kehittämisessä ovat kasvaneet merkittävästi.

Usein kuitenkin unohdetaan, että EU-aluetoimistojen kautta avautuu edelleen ovia lukuisiin asiantuntijaverkostoihin, kuten eurooppalaiseen TKI-verkostoon ERRIN:iin, Itämeren alueen maakuntien verkostoon BSSSC:hen, sekä merellisten alueiden edunvalvontajärjestöön CPMR:ään.

Suomalaisilla korkeakouluilla ja tutkimuslaitoksilla on omien aluetoimistojensa kautta mahdollisuus osallistua esimerkiksi ERRIN-verkoston temaattisten työryhmien tilaisuuksiin. Vuoden 2021 loppupuolella osallistuimme menestyksekkäästi verkoston Erasmus+-hanketyöpajaan.

Vuosittaisissa työpajoissa hankeideoita työstetään hakemuksiksi yhdessä eurooppalaisen konsortion kanssa Erasmus+-asiantuntijoiden avustamana ja niillä on näin ollen korkeampi mahdollisuus läpäistä komission arviointi. ERRIN-verkoston työryhmissä esillä oleviin teemoihin voi vaikuttaa suoraan työryhmien edustajien kautta yleensä aina vuodenvaihteessa.

EU-aluetoimiston kumppaneina meillä on sekä näkyvyyden lisäämisessä että tiedonhankinnassa tukena laajat asiantuntijaverkostot ja niiden osaaminen, joten EU:n kiemuroissa ei tarvitse selviytyä yksin.

Aktiivisuus ja luottamus luovat parhaat verkostot

Verkostojen hyötyjä punnitessa täytyy kuitenkin pitää mielessä vanha sananlasku: “ei se ota, jos ei annakaan!”. Verkostoissa toimiminen vaatii aina jäsenten omaa aktiivista otetta, kasvojen tutuksi tulemista, keskinäistä luottamusta ja säännöllistä viestintää. Juuri näistä aktiivisista jäsenistä muodostuu myös parhaimmat verkostot.

Tuomalla omaa organisaatiotamme tehokkaasti ja suunnitelmallisesti näkyväksi Brysselin suuntaan, sen profiili, osaaminen ja hankkeet erottuvat paremmin valtavasta TKI-toimijoiden joukosta. Samalla varmistamme, että pysymme kärryillä TKI-asioiden ajankohtaisissa keskusteluissa.

Tämä kirjoitus on osa Uudenmaan liiton rahoittaman Horisonttia Uudellemaalle-hanketta (2021–2023). Käsittelemme kirjoituksissamme vaihtuvia aiheita EU-vaikuttamisen ja näkyvyyden tematiikassa.

Kuva: www.shutterstock.com