Sano jokin tieteenala, niin me kerromme sen alan tunnetuimman asiantuntijan Suomessa. Jos puhumme koronapandemiasta, moni muistaa THL:n Mika Salmisen kasvot. Jos puhumme temperamentista, ensimmäisenä mieleen juolahtaa Liisa Keltikangas-Järvinen.

Media rakastaa asiantuntijoita, jotka ovat päteviä, selväsanaisia ja saavutettavissa silloin kun tarve on. Vaatimukset eivät ole mitenkään mahdottomia. Silti kuulee toisinaan sanottavan, että asiantuntijoita on vaikea saada puhumaan niin sanotulle suurelle yleisölle. Suomessa mediassa tiuhaan esiintyvät asiantuntijat voikin edelleen laskea muutaman käden sormilla. Etenkin tietyillä aloilla. Miksi näin?

Tieteen helppoheikki vai taitava viestijä?

Tämä ei varmastikaan johdu siitä, että päteviä tutkijoita ei Suomessa olisi. On monia, jotka jatkuvasti vaikuttavat ja ovat päivittäin esillä sosiaalisessa mediassa sekä luoneet siellä myös melkoisen seuraajajoukon. Taustalla ehkä vaikuttavat tarinat siitä, millaisia ovat nämä kansan syviä rivejä puhuttelevat asiantuntijat. Ovatko he tieteen helppoheikkejä, jotka yksinkertaistavat niin paljon, että asia alkaa jo vääristyä? Vai poimivatko he viesteihinsä kansaa kohahduttavia yksityiskohtia, joiden merkitys ei itse asiassa ole kovin suuri mutta joista saa hätkähdyttäviä otsikoita?

Leimautuminen tällaiseksi tieteen torikauppiaaksi saattaa karkottaa kiinnostuksen tulla julkisesti puhumaan omasta asiantuntemuksestaan.

Toisenlainen tarina kuuluu siten, että kansan suosima tutkija on taitava viestijä, joka osaa valita sanansa niin, että viesti menee perille. Hän osaa sopivasti yksinkertaistaa, tiivistää ja konkretisoida. Hän uskaltaa tarvittaessa myös tunnustaa tietämättömyytensä ja säilyttää siitä huolimatta – tai juuri siksi – oman vakuuttavuutensa.

Joskus media turvautuu tällaiseen asiantuntijaan asiassa kuin asiassa. Jos joku on oivallinen esiintyjä ja pystyy vastaamaan kysymyksiin toimittajien usein kiireisessä rytmissä, kysymyksiä alkaa tulla myös sellaisista asioista, joihin oma asiantuntemus ei välttämättä yllä. Tässä kohtaa vääräleuat alkavat jo puhua päivystävästä dosentista.

Monet tutkijat eivät ehkä välttämättä koe median tuomaa julkisuutta omakseen. Tämä on ymmärrettävää, koska on hyvin eri asia puhua asiantuntijana ympäristössä, jossa pystyy kontrolloimaan ja suunnittelemaan etukäteen sanomisiaan kuin olla esimerkiksi suorassa lähetyksessä toimittajien tentattavana.

Pätevä asiantuntija kohtaa yleisönsä

Mutta lisätään vielä kierroksia siihen, millainen tarina syntyy viestinnällisesti taitavasta tieteentekijästä. Tällainen tutkija saattaa olla erittäin innostava: hän saattaa saada maallikot kiinnostumaan asiasta, joka on alun perin vaikuttanut hyvinkin etäiseltä ja epäkiinnostavalta. Uskomme, että ilman Esko Valtaojaa avaruustutkimuksesta kiinnostuneita ei olisi niin paljon kuin nykyään, eivätkä aivojen toiminnot olisi tulleet niin arkisiksi ilman Katri Saarikiveä.

Lopulta tällainen tieteentekijä on paitsi laajalti tunnettu myös arvostettu. On monia tutkijoita, jotka ovatkin valmiita ja varmasti päteviä toimimaan asiantuntijoina julkisuudessa. Jostain syystä he eivät kuitenkaan ole, ehkä oikeiden kontaktien puutteessa, pystyneet murtamaan tätä kyseistä lasikattoa. Syy tähän voi ehkä löytyä siitä, että tuttuihin ja tunnettuihin asiantuntijoihin on helppo olla yhteydessä, ja media tietää, mitä heiltä saa.

Loppujen lopuksi totuus on se, että yleisö koostuu monista erilaisista yksilöistä, joihin vetoavat hyvin erilaiset asiantuntijapersoonat. Monenlaisia asiantuntijoita tarvitaan, ja kysymykseen siitä, kuka saa olla asiantuntija, ei löydy helppoa vastausta. Mutta jos pätevää asiantuntijaa ei löydy, aina löytyy kuitenkin joku, joka ottaa lavan haltuun.