Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Tutkijana poikkeusaikoina

Millä tavoin poikkeusolot ovat mullistaneet tutkijan arkea?

Julkaistu : 25.08.2020

Tutkijan työhön liittyy mielikuvia, joiden mukaan tutkija on vähän irrallaan ”oikeasta” elämästä ja puurtaa kellarikopissaan tai laboratoriossaan omituisten kokeidensa ja kirjakasojensa keskellä. Nämä mielikuvat puhuvat tutkijan työn itsenäisyydestä, ja niiden perusteella voisi olettaa, että pandemia-aikaan kuuluva fyysinen ja sosiaalinen eristäytyminen muista ei juuri hätkähdytä tutkijaa. Tässä kirjoituksessa tulen pohtimaan, miten tämä käsitys on tavallaan oikeassa, mutta myös hyvin väärässä.

Eristäytyminen ei häiritse tutkijaa

Tutkijan työhön liittyy tietty itsenäisyys, jonka takia fyysisen eristäytymisen seuraukset eivät välttämättä ole merkittäviä – ainakaan välittömästi. Tekeillä olevien tutkimusten edistämiseen ja loppuun saattamiseen voi lisääntyneen omissa oloissa vietetyn ajan seurauksena löytyä lisää aikaa, mikä puolestaan voi näkyä arvioitavaksi lähetettyjen tekstin määrän kasvussa. Tämä on tutkijaa ilahduttava seikka. Toisaalta aiemmin sovittu yhteistyö toisten tutkijoiden kanssa onnistuu hyvin myös etäyhteyksien avulla. Esimerkiksi Teams on kokeiltu ja hyväksi todettu alusta yhteiskirjoittamiseen.

Tutkija kärsii eristäytymisestä

Vähemmän tunnettuja tai arvattuja voivat olla tutkijan työlle aiheutuvat negatiiviset seuraukset sosiaalisesta eristäytymisestä. Kun aiemmin aloitetut tutkimuslinjat on saatettu vertaisarviointiin, on aika aloittaa uusi tutkimuslinja. Tämä voi osoittautua vaikeammaksi, kun jää paitsi erilaisia rupatteluhetkiä kollegoiden kanssa. Uudet ajatukset syntyvät usein satunnaisten keskustelujen oheistuotteena. Muista eristäytyneen tutkijan tulee kuitenkin hakea uusia ajatuksia itsekseen.

Toinen eristäytymisen aiheuttama selvä negatiivinen seuraus tutkijan työlle on uusien hankesuunnitelmien laatimiseen vaadittavien konsortioiden muodostamisen vaikeutuminen. Yhteydet tuttuihin tutkijakollegoihin voivat olla kunnossa, mutta uusia kontakteja on vaikeampi muodostaa. Samoin soveltavaa tutkimusta tekevän tutkijan yhteydet esimerkiksi yritysmaailmaan voivat vaikeutua, kun ihmiset vetäytyvät etätöihin.

Miten tutkimusta tehdään etäyhteyksien takana

Edellä esiin nostettujen ongelmien ratkaisua voi lähteä hakemaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Twitter-keskusteluista saattaa löytyä ennestään tuttuja tai tuntemattomia tutkijoita ja ideoita uusille tutkimuslinjoille. Samalla voi alkaa rakentaa mahdollisesti uusia yhteyksiä, jotka joku päivä voivat johtaa uusiin tutkimuskonsortioihin. Toisaalta Facebookin ryhmissä tutkijat saattavat kuuluttaa aikeistaan hakea tiettyä rahoitusta ja rohkaista kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Niin ikään etätyön aikana on ollut aikaa verestää joitakin vanhoja kontakteja ja keskustella uudesta todellisuudesta.

Tutkimuksen käytännön tekemiseen voi myös liittyä haasteita etätöissä. Jos kotona on myös koululaisia, voi rauhallisen työtilan hakeminen olla itsessään työtä. Eri ihmisillä toimivat erilaiset keinot, mutta omalla kohdallani kuulokkeiden kautta toistettava musiikki on auttanut sulkemaan ympäristön häiriötekijät ainakin ajoittain pois ja keskittymään kirjoittamiseen. Niin ikään kävelytauot ovat auttaneet rytmittämään työtä ja selkeyttämään ajatusta.

Poikkeusajat ohjaavat tutkimusrahoitusta

Kirjoitukseni lopuksi luon vielä katsauksen poikkeusaikojen ja tutkimuksen teon yhteen näkökulmaan. Koronaepidemia on vaikuttavat yhteiskuntaan laajasti, eikä tutkimusrahoitus ole poikkeus. Kun yhteiskunnan huomio kohdistuu esimerkiksi pandemiasta selviämiseen, tutkimusrahoitusta ohjataan uudella tapaa ja rohkaistaan hankeajatuksia, jotka hakevat ratkaisuja poikkeusaikoihin ja normaaliin palaamiseen. Tämä asettaa monille tutkijoille vaatimuksia uudenlaisesta verkottumisesta monitieteiseen yhteistyöhön. Samalla uudet kriisit, kuten antibiooteille vastustuskykyiset superbakteerit ja aurinkomyrskyt, uhkaavat yhteiskuntia (HS 2.6.2020) ja herättävät ajattelemaan, ovatko poikkeusajat uusi normaali. Tutkimusrahoitusta riittää kuitenkin vain akuutteihin ongelmiin, ja tutkimuksen tulee sopeutua yhteiskunnan tarpeisiin. Yksittäinen tutkija voi globaalien uhkakuvien keskellä kokea omat tutkimusaiheensa mitättömiksi, mutta tieteenalojen ja maiden rajat ylittävä yhteistyö voi olla avain tähänkin.

Viite
HS 2.6.2020. Isot katastrofit vaanivat: Sähköt katkeavat vuosiksi, antibiootit lakkaavat toimimasta ja pölyttäjät kuolevat. Toimittaja Mari Manninen.