Siirry sisältöön
Liikunta
Arvolähtöinen elintapaohjaus verkossa

Perinteinen neuvonta, jossa asiantuntija kertoo asiakkaalleen, miten pitäisi syödä, liikkua tai nukkua, ei yleensä muutu toiminnaksi.

Kirjoittajat:

Paula Harmokivi-Saloranta

yliopettaja, liikunta ja hyvinvointi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 28.05.2020

Yhä useampia palveluja voi käyttää erilaisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tämä kehitys on ottanut äkkiä harppauksen eteenpäin ja tulee näkymään entistä vahvemmin myös elintapaohjauksessa.

Mitä on arvolähtöinen elintapaohjaus?

Elintapaohjauksen tarkoituksena on auttaa ihmisiä omaksumaan ja toteuttamaan terveellisiä elintapoja omassa arjessaan, omalla tavallaan. Ohjauksen muotoja ja lähestymistapoja on monia. Tiedetään, että perinteinen neuvonta, jossa asiantuntija kertoo asiakkaalleen, miten pitäisi syödä, liikkua tai nukkua, ei yleensä muutu toiminnaksi.

Nykypäivänä elintapaohjaus korostaa vahvasti ohjattavan arvopohjaa. Eettisenä perusperiaatteena on ihmisten itsemääräämisoikeus. Jokaisella on oikeus elää niin terveellistä tai epäterveellistä elämää kuin itse haluaa. Ei siis ole yhtä oikeaa tapaa toteuttaa terveellisiä elintapoja.

Elintapaohjauksen etäohjaus

Liikunnanohjaajakoulutuksen kolmannen vuoden kunto- ja terveysliikunnan opiskelija kokeili projektissaan, miten perinteisesti kasvotusten tapahtuva elintapaohjaus onnistuu verkossa. Etäohjausta puoltaa se, että ohjaajan rooli on enemmän prosessin tukeminen erilaisten työkalujen avulla.

Elintapaohjaus toteutettiin ryhmämuotoisena. Ryhmän tuki voi osaltaan auttaa elintapamuutoksessa. Osallistujat voivat samaistua muiden kokemuksiin, he voivat saada muilta ryhmäläisiltä tukea ja he voivat nähdä, etteivät ole yksin haasteidensa kanssa. Lisäksi ryhmämuotoinen ohjaus on kustannustehokasta.

Ryhmän suunnittelussa hyödynnettiin arvo- ja hyväksyntäpohjaista lähestymistapaa. Lähestymistavassa osallistuja kirkastaa omat arvonsa, itselle tärkeät asiat ja sitoo omat tavoitteensa näihin arvoihin. Keskeistä on myös pysähtyminen.

Etävalmennuksen toteutus

Kuuden viikon etävalmennus perustui pääasiassa Facebookissa toimineeseen ryhmään. Tämän lisäksi hyödynnettiin sähköpostia, Messengeriä ja YouTube-videoita.

Etävalmennukseen osallistui yhteensä kuusi osallistujaa, joista kaksi koki valmennuksen muuttaneen heidän elämäänsä parempaan suuntaan. Nämä kaksi osallistujaa sitoutuivat työskentelyyn koko kuuden viikon ajan.

Ryhmäytyminen ja sitoutuminen prosessiin olivatkin suurimmat haasteet. Ryhmäytymiseen varmasti vaikutti se, että toisilleen tuntemattomat ihmiset eivät tavanneet toisiaan kasvotusten, jolloin luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen jäi kesken.

Vaikuttava elintapamuutosohjaus vaatii ohjattavan omaa sitoutumista. Sitoutumisella ei tarkoiteta itsekuria, josta usein puhutaan elintapamuutoksen yhteydessä. Vaan sitä, että ihminen on valmis tekemään omassa elämässään pieniä arjen tekoja, jotka vievät itseään kohti itselle tärkeitä asioita. Muutos on pitkä prosessi, jossa edetään pienin askelin.

Miksi osa ei sitoutunut kuuden viikon prosessiin? Voi olla, että hetki omalle elintapamuutokselle ei ollut oikea. Toisaalta lähestymistapa voi olla vieras, ja asiakas saattoi odottaa ohjaajalta valmiita vastauksia.

Etävalmennus tulee varmasti lisääntymään. Se kuitenkin vaatii ohjaajalta erilaisia taitoja ja työkaluja kuin kasvotusten tapahtuva ohjaus Tärkeintä on saada sitoutuminen ja vuorovaikutus osaksi verkossa tapahtuvaa elintapaohjausta.

Kirjoittajat:

Anna Holopainen, 3. vuoden liikunnanohjaajaopiskelija, joka on suuntautunut kunto- ja terveysliikuntaan

Paula Harmokivi-Saloranta, terveysliikunnan lehtori