Kategoriat
Rohkeus – rohkeutta olla oppijan puolella

Mitä rohkeus voisi tarkoittaa korkeakoululle, sen henkilöstölle ja opiskelijoille?

Julkaistu : 02.04.2020

Haaga-Helian strategia vuosille 2021-2025 rakentuu viiden elementin arvopohjalle. Ne ovat rohkeus, vastuullisuus, yhdessä tekeminen, avoimuus ja arvostus. Kaikki vahvoja, väkeviä käsitteitä. Tarkastelen ja pohdin yhtä niistä – rohkeutta.

Rohkeus kuuluu hyveisiin – kardinaalihyveisiin. Kyseessä on neljän äärimmäisen hyveen ryhmä, jotka ovat viisaus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja rohkeus. Nämä ovat inhimillisyytemme pohja.

Ensimmäisen kerran kardinaalihyveet näkivät päivänvalon antiikin kreikkalaisen filosofin, Aristoteleen teksteissä. Aristoteleen mukaan ihmisellä on olemassa neljä kardinaalihyvettä. Ne ovat ihmiselle kuin peruskallio, jonka ympärille muut hyveet rakentuvat elävöittämään sitä.

Hyveet ovat kaksiteräinen miekka; ne eivät takaa automaattisesti onnellisuutta. Liika viisaus voi johtaa ylimielisyyteen ja liika rohkeus voi olla itseä ja toisia vaaraan ohjaavaa uhkarohkeutta.

Rohkeus ei ole vain yksilön ominaisuus. Jokaisen yhteisön, joka määrittää arvojaan ja ihanteitaan, on analysoitava ja saavutettava yhteinen ymmärrys siitä, mitä rohkeus heidän kohdallaan tarkoittaa. Yhteisö tarvitsee yhteiset raamit rohkeudelleen. Voidaan sanoa, että näkemys kulkee rohkeuden edellä.

Korkeakouluyhteisölle rohkeuden tulee toimia moottorina etsiä aktiivisesti uusia mahdollisuuksia ja tapoja kehittää toimintaansa. Rohkeuden ilmapiirissä tulee sallia uskaliaitakin kokeiluja löytää ”laatikon ulkopuolisia” ratkaisuja, menetelmiä sekä työtapoja edistää osaamista ja oppimista. Tehdä siis hullujakin kokeiluja osaamisen puolesta. Tämä vaatii rohkeutta ajatella toisin sekä nähdä toisin. Kokeiluissa tulee välillä virheitäkin, mutta virheet ovat oppimista varten. Tämänkin salliminen vaatii rohkeutta yhteisöltä.

Ennen kaikkea meidän tulee tuntea rohkeutta olla oppijan puolella. Se edellyttää meiltä kyvyn ja rohkeuden nähdä osaamisen kehittymistä ja oppimista myös siellä, missä perinteisesti ei ajatella korkeakoulun sitä näkevän. Kyseiset areenat ovat työn ja toiminnan kentillä niin elinkeinoelämässä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Oppijan puolella ollaan myös, kun meillä on rohkeutta luopua aikansa eläneistä toiminnoista ja ratkaisuista, vaikka ne tuottaisivatkin yksilö- ja ryhmätasoilla turvallisuutta.

Parhaimmillaan rohkeus vie meidät yllätyksellisiin, uskaliaisiin, uusiin toimintaympäristöihin ja verkostoihin edistämään osaamista ja oppimista. Tällainen rohkeus pysyy yllä, kun meillä korkeakoulussa on jatkuva uteliaisuus tutkia ja kehittää työtämme yhdessä kollegoiden, opiskelijoiden ja ympäristömme yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tänä poikkeuksellisena keväänä olemme joutuneet jäsentämään ja rakentamaan uusiksi oppimisen tiloja. Haasteista huolimatta kaikki on onnistunut yllättävänkin nopeasti. Sen mahdollistaa rohkeus olla oppijan puolella! Voimia korkeakouluyhteisö!

Lähteet tekstin taustalla:

Haaga-Helian strategia 2021-2025.

Heinimäki Jaakko. 13.4.2006. Rohkeus. Kolumni/ Tilisanomat. Luettavissa:

Stedman, James, M. 2011. Aristotle’s Cardinal Virtues: Their Application to Assessment of Psychopathology and Psychotherapy. Practical Philosophy, 10:1, (web edition, 2011; originally published July 2010).

Papouli Eleni. 2018. Aristotle’s virtue ethics as a conceptual framework for the study and practice of social work in modern times. Article in European Journal of Social Work. Luettavissa täällä.


Teksti on osa Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun 70-vuotisjuhlavuoden puheenvuoroja ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen ajankohtaisista aiheista.