Sparraamalla ne voittajat tehdään
Julkaistu : 01.11.2019

Elämä on jatkuvan oppimisen areena. Työelämässä oppimiseen haastaa kasvavana ilmiönä vaatimus itseohjautuvuudesta. Yksilöllä on yhä suurempi vastuu omasta suorituksesta ja sen yhteensopivuudesta organisaation tavoitteiden ja toiminnan kanssa.

Jos yksilöltä vaaditaan enemmän vastuuta, pitää organisaatioiden myös löytää uusia keinoja hänen tuekseen. Työelämässä reagoidaan jo muutokseen kehittämällä valmennuksellisia tapoja ohjata ja tukea yksilöä; on valmentavaa johtamista ja esimiestyötä, mentorointia, vertaistukea ynnä muuta sellaista. Yksilön tarpeiden tunnistamiseen ja palvelujen räätälöintiin tarpeita vastaamaan on painetta laajemminkin yhteiskunnassa. Jatkuvan oppimisen ja itseohjautuvuuden tukemiseen tarvitaan ja kehitetään uusia toimintamalleja eri sektorien yhteisponnistuksena.

Nyt kaapista voi siis hyvällä syyllä kaivaa esiin sen ennenkin hyvin toimineen ja kaikille tutun vintage-toimintamallin nimeltä sparraus.

Perinteisesti sparraus tunnetaan urheilun viitekehyksestä; erityisesti nyrkkeilyssä harjoittelu perustuu sparraukseen. Sparraaja on harjoituskumppani, jonka kanssa tavoitteellisesti harjoitellaan jonkin taidon kehittämistä paremmaksi. Se on yksilön tukemista kannustuksen kautta. Sparraus on fokusoitua kehittymistä, ja se vaatii toimiakseen aina molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta.  Sparrattavaksi voi antautua epätäydellisenä ja keskeneräisenä pelkäämättä kritiikkiä.

Sparrauksessa heität palloa toiselle niin kauan ja niin monta kertaa, että sparrattavasta tulee mestari.  Toisen puolesta ei tehdä mitään. Sen sijaan annetaan sparrattavalle mahdollisuus toistaa jotakin asiaa niin monta kertaa, että se loksahtaa niin sanotusti paikoilleen. Nyrkkeilyssä tämä tarkoittaa, että sparrattava saa kaikki yksityiskohdat, kuten tekniikan, jalkatyön, iskut ja mielen toimimaan saumattomasti yhteen. Samalla syntyy varmuus, että osaan tämän ja teen sen oikein. Sparraus varmistaa, että oppiminen juurtuu syvemmälle tajuntaan kuin ulkoa annettuna tai ylhäältä alas valutettuna. Sparrattava saavuttaa osaamisessaan uuden tason, saa itsestään parhaan irti ja pääsee parhaimmillaan flow-tilaan.

Omassa työssä kaikki se, mitä tehdään sparraten, on meistä ihan parasta. Suuri osa työtämme on eri asioiden kehittämistä: palvelujen, julkaisutekstien, mallien ja prosessien muotoilemista ja yhteistyön virittämistä. Ilman sparrausta sekä tuloksesta että tekemisestä jäisi olennaisin puuttumaan. Erilaisen osaamisen, ajatusten ja näkökulmien tuominen yhteen parantaa itsestään selvästi tulosta, mutta huikeinta on sittenkin itse tekeminen sparraavassa hengessä kollegan kanssa. Se on oivallusten ilotulitusta, naurunremahduksia, syleilevää yhteenkuuluvuutta ja tunnetta siitä, että töihin on kiva tulla. Aina sparraavan työskentelysession päätteeksi tunne on kuin voittajalla. Jos ei tullut knock-outia, niin ainakin on antanut parastaan.

Sparraavassa työyhteisössä kapasiteetti kaikkeen on enemmän kuin osiensa summa; yksi plus yksi yksinkertaisesti on enemmän kuin kaksi. Samalla kun yksilöt vahvistuvat, myös tiimi ja koko organisaatio vahvistuvat. Sparraava kohtaaminen vahvistaa kollegiaalisuutta, tiivistää tiimejä, luo psykologista turvallisuutta työyhteisöön ja varmistaa organisaation menestymistä.

Kun suomalainen tapa tehdä työtä on hyvin itsenäinen ja yksin puurtamista arvostava, kaivattaisiin tässä ajassa enemmän sparraavaa otetta työhön. Sparraava ote tukee ihmisiä jatkuvan oppimisen ja itseohjautuvuuden polulla ja varmistaa, että työyhteisössä kaikki polut kulkevat oikeaan suuntaan samassa metsässä.