Vuorovaikutuksesta ja ryhmien toiminnasta liikkuu paljon tietoa, ja jokaisella on niistä myös mielipide. Tieto on osittain virheellistä, vajavaista tai puhtaasti abstraktilla tasolla liikkuvaa.

Pedagogiikassa ja kasvatustieteessä niin suositut dialogin ja dialogisuuden termit ja ilmiöt on harmittavan usein määritelty pinnallisesti tai epätäsmällisesti. Niistä puhuminen abstraktilla, idealisoidulla tasolla on estänyt niiden rajoitusten ja ristiriitaisuuksien käsittelyn. (Erkkilä 2012, 37; Vuorikoski & Kiilakoski 2005, 309–310)

Soveltava tutkimus nivoutuu käytäntöön

Ammattikorkeakoulujen painotus keskittyä soveltavaan tutkimukseen on uuden tiedon kannalta erinomainen.

Koivisto (2020) on määritellyt soveltavan tutkimuksen uuden tiedon löytämiseksi toteutetuksi toiminnaksi. Sen tavoitteena on käytännön sovellusten löytäminen esimerkiksi perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien tai keinojen formulointi tiettyjen ongelmien ratkaisemiseksi.

Näin ollen ammattikorkeakoulut tekevät kyllä tutkimusta akateemisten periaatteiden mukaisesti, mutta siihen liittyy aina tavoite soveltaa tietoa käytäntöön.

Uutta tietoa vuorovaikutus- ja ryhmäprosesseista

Olen saanut tehdä empiiristä, soveltavaa tutkimusta viime vuosina sekä VALAA että SOEVE tutkimushankkeissa Haaga-Helian Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Tutkimushankkeisiin osallistuneet ovat olleet opettajaopiskelijoita ja heidän ohjaajiaan.

Tutkimushankkeeni ovat tuottaneet runsaasti uutta tietoa osallistujien tunnekokemuksista, tunnereaktioista, dialogisuus-, ryhmävuorovaikutus- ja oppimiskokemuksista sekä ylipäänsä siitä, miten ryhmät toimivat ja vuorovaikuttavat.

VALAA:ssa ilmeni, että osallistujien dialogisimmiksi kokemat kohdat omasta vuorovaikutuksestaan olivat sellaisia, joissa kaikki osallistuivat vuorovaikutukseen. Puheajan ei kuitenkaan tarvinnut jakautua tasan, vaan osallistuminen saattoi olla myös non-verbaalista.

Lisäksi osallistujat näkivät dialogisimmaksi puheen, joka suuntautui yhteiseen, sujuvaan keskusteluun pedagogisesta ilmiöstä, eikä jokaisen omiin asioihin. Tunnekokemukset ja –reaktiot olivat paikoitellen myös negatiivisia, mutta se ei estänyt dialogisuuden tai hyvän vuorovaikutuksen kokemusta. (Gjerstad 2021.)

SOEVE-tutkimuksen taustalla ollut Lindblom-Ylänteen (2013) tulkitsema Pekrunin ym. (1992) jaottelu oppimiseen liittyvistä tunteista monipuolistui. Esimerkiksi luokittelu rentoudesta positiivisena, mutta passivoivana tunteena ei saanut passivoivuuden osalta vahvistusta. Pikemminkin se näyttäytyi aktivoivana tunteena sekä osallistujille että tutkijalle.

Lisäksi pedagogisessa vertaisryhmätoiminnassa ilmenee runsaasti tunteita – kuten yhteenkuuluvuus – jotka liittyvät oppimista vahvemmin ryhmän ilmapiiriin.

Tutkimukseni tuottivat aikaisempaa tarkempaa empiiristä tietoa ryhmän toiminnasta, vuorovaikutuksesta ja siihen liittyvistä kokemuksista. Tuloksena näistä syntyy ideoita ja vinkkejä ryhmäohjaustilanteisiin sekä konkreettisia sovellusmalleja opettajankoulutukseen ja laajemminkin ryhmävuorovaikutustilanteisiin.

Lähteet:

• Erkkilä, P. 2012. Hetki lyö. Dialogi ja sen syntyminen johtoryhmien kokoustyöskentelyssä. Acta Wasaensia no 274, Liiketaloustiede 111, Johtaminen ja organisaatiot. Akateeminen väitöskirja. Vaasa: Vaasan yliopisto.
• Gjerstad, E. 2021. Dialogisuuden kokemukset ryhmäohjauksessa. Vertaisarviossa oleva käsikirjoitus.
• Koivisto, S. 2020. Uutta osaamista luova soveltava tutkimus. Perehdyttämispäivä 10.8.2020. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
• Lindblom-Ylänne, S. 2013. Opiskelijan akateemiset tunteet ja jännitteet suhteessa oppimisympäristöön. Power point –esitys. Helsingin yliopisto.
• Pekrun, R. 1992. The Impact of Emotions on Learning and Achievement: Towards a Theory of Cognitive/Motivational Mediators. Applied Psychology 41, 359–376.
• Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus?: Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino, 309–334.