Teknologinen kehitys muuttaa sitä maailmaa, jossa elämme, ja tulevat sukupolvet työskentelevät aivan erilaisissa tehtävissä kuin aiemmat. Tämä vaatii paitsi yrityksiltä myös koulutukselta rohkeutta uudistua. 

Yhdysvaltalainen futuristi Thomas Frey on maalannut kuvaa tulevaisuuden ammateista vuonna 2040. Tuolloin juuri nyt työhön astuvat Z-sukupolven edustajat tarvitsevat hyvin todennäköisesti täydennys- tai uudelleen koulutusta työhönsä. Freyn mukaan robotiikka on vahvasti mukana työelämässä, ja siksi tarvitaan muun muassa robottisherboja, joiden tehtävä on ylläpitää robotin elinkaarta ohjelmoinnista robottibisneksen pyörittämiseen. Työsarkaa löytyy myös data-junkiesille, koska data on Frey mielestä uutta öljyä. Yksi nimike voisi olla datayksityisetsivä. Muitakin mielenkiintoisia ammattikuvia Frey tarjoilee. Miltä kuulostaisi työtehtävänä dronejoukkojen johtaja, kryptovaluutan hallinnoija, avaruus- tai tuubimatkailuvirkailija, entäpä personal-health maestro?  

Etlan arvoin mukaan lähes joka kolmas nykyinen työtehtävä häviää vuoteen 2030 mennessä ja tilalle tulee uusia – mutta mitä nämä uudet työtehtävät ovat on vielä arvoitus. Siksi Sitrakin on lähtenyt muotoilemaan elinikäisen oppimisen politiikkaa, jonka ytimenä on osaaminen tutkintojen sijaan. 

Jatkuvaan muutokseen tottunut Z-sukupolvi 

Z-sukupolvea eli vuoden 1995 jälkeen syntyneitä on luonnehdittu monin tavoin: he ovat tottuneet taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen epävarmuuteen, he hoitavat taloutensa itsenäisesti, terrori-iskut ovat heille tuttuja, kännykät ja tabletit ovat olleet käsillä jo syntymästä lähtien ja somejulkkikset ovat tärkeitä. Nyt tuon sukupolven edustajista ensimmäiset ovat astuneet työelämään ja muut tulossa kovaa vauhtia perässä. 

Z-sukupolvelle työelämän pitäisi olla joustavaa, mielenkiintoista ja yhdessä tekemistä. Johtamisen tulisi puolestaan olla, kuten Rebecca Piekka ja Janne Tienari ilmaisevat, epäjohtamista. Z-sukupolvi sitoutuu työhön omaehtoisesti. Mahtavatkohan he työntekijöinä arvostaa enemmän osaamisen karttumista kuin opintopisteiden ropinaa?  

Entä minkä tyyppistä koulutusta Z-sukupolvi mahtaa arvostaa? Koulutuksen täytyy olla varmasti kätevästi saatavilla ja joustavaa sekä opintojen riittävän lyhyissä pätkissä. Tätä tukee myös Nicholas Carrin tutkimus jo vuodelta 2008, jossa hän pohdiskeli mitä internet tekee aivoillemme. Hän keräsi havaintoja aivotutkimuksista ja totesi, että internet-sukupolven edustajien aivot käyttävät aivan eri osia kuin pitkiin kirjoihin tottuneet sukupolvet. Internet-sukupolven aivot ovat muovautuneet käsittelemään lyhyitä tekstejä, videoita, ääntä kuvaa ja erityisesti pelejä.  

Makro-oppimisesta mikro-oppimiseen 

Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että Z-sukupolvelle mahdollisesti sopivin tapa oppia olisi nano- tai mikro-oppiminen? Kun aivot ovat sopeutuneet nopeaan sykkeeseen, niin pitäisikö oppimisenkin olla nopeaa ja lyhyttä? Tällöin opiskelu voi tapahtua esimerkiksi lyhyellä työtauolla, bussimatkalla tai kotimatkalla itseajavan auton kyydissä.  

Z-sukupolvelle on oleellista, että kerrallaan opitaan vain yksi asia ja oppisisällöt ovat lyhytkestoisia itseopiskeltavissa olevia kokonaisuuksia ja muodoltaan esimerkiksi videoita, podcasteja, animaatioita. Opiskelun tukena ovat muun muassa virtuaalimaailmat virtuaalilaseineen. Lyhyenkin sisältökokonaisuuden yleensä keskeyttää jokin testi, joka varmistaa, että opeteltu asia hallitaan.  

Oppimista voi tehostaa keinoälyllä, joka omaksuu jatkuvasti uutta tietoa oppijasta. Keinoäly tarjoaa opiskelijalle ensimmäisten nanokokonaisuuden jälkeen yksilöllisen oppimispolun sekä tarvittaessa lisälähteitä ja näyttää, mitkä asiakokonaisuudet liittyvät yhteen. 

Tiiviimpää ja lyhyempää tekoälyn avustuksella 

Mitä tämä merkitsee opetuksen näkökulmasta? Freyn mukaan opettajilla on tulevaisuudessa apunaan tekoälyopettajabotit, jotka avustavat sisällön ja kurssin ulkoasun kanssa. Vaikka jo nyt keinoäly osaa tehdä myös relevantteja sisältöjä annettujen avainsanojen mukaan, on nyt ja myös tulevaisuudessa opetushenkilöstöllekin rooli sisältökokonaisuuksien rakentajina ja opitun asian todentajina.  

Meidän opettajien täytyy kuitenkin opetelle tiivistämään, lyhentämään ja kehittämään nano-opiskeluun sopivia uusia sisältömuotoja. Vain sillä tavalla voi aidosti vastata Z-sukupolven oppimistarpeisiin ja auttaa heitä saavuttamaan tulevaisuuden osaamistarpeet.