”Oppiminen” tuo mieleeni vuoren, jonka huipulle on monta erilaista tietä. Jotkut löytävät suoremman tien, kun taas toisten matka voi mutkitella ja olla paikoin kivikkoinenkin.

Tiedämme, miten mahtavalta tuntuu oppia jotakin, oli opittu asia sitten kuinka pieni tahansa. Itse muistan, kuinka opin ajamaan pyörällä ilman apupyöriä neljän tai viiden vanhana ja kuinka kokemus silloisesta oppimisesta on edelleen kirkas mielessäni.

Tuo oppimisen kokemus vahvisti todella paljon itsetuntoa ja ylpeyttä omasta tekemisestä. Varsinkin kun oli vielä lapsi ja elämän merkitys oli pitkälti kiinni kavereiden kanssa leikkimisessä ja maailman tutkimisessa.

Oppimiskokemus ohjaa eteenpäin

Oppimisen kokemukset ohjaavat meitä eteenpäin elämässä ja kannustavat meitä yrittämään uudestaan, vaikka epäonnistuisimmekin. En luovuttanut, vaikka kaaduin. Tiesin, että minun on mahdollista oppia.

Jos uskomme itseemme ja tiedostamme kykymme oppia, niin meitä ei pysäytä mikään. Siinä vaiheessa, kun alamme kyseenalaistaa omia kykyjämme, olemme mennyttä.

Mitkä ympäristötekijät saavat meidät kyseenalaistamaan oman oppimisemme mahdollisuudet? Missä vaiheessa alamme epäröimään ja pelkäämään epäonnistumisia? Missä vaiheessa mukaan tulee itsen vertailu muihin?

Ympäristöllä on merkitystä

Nykyisin puhutaan paljon oppimisympäristöistä ja niiden vaikutuksesta oppimiseen. Oppimista ei voi tehokkaasti tapahtua ympäristöissä, joissa oppijaa ei tarpeeksi kannusteta onnistumaan.

Erityisen vaikeaksi oppiminen muuttuu, jos oppija kokee itsensä fyysisesti tai psyykkisesti uhatuksi, esimerkiksi silloin kun oppija on kiusaamisen kohteena tai pelkää sosiaalisia tilanteita. Voimme tehdä luokkatilasta turvallisen, mutta miten voisimme luoda turvallisen elinympäristön nuorille koululaisille myös koulun ulkopuolella?

Omien ja muiden vahvuuksien tunnistamista

Positiivinen pedagogiikka keskittyy oppijan luonteenvahvuuksien tunnistamiseen ja niiden hyödyntämiseen oppimistilanteissa. Steiner-pedagogiikassa keskitytään oppijan yksilölliseen kehityskaareen ja annetaan aikaa muodostaa käsityksiä itsenäisesti ympäröivästä maailmasta.

Itse koen, että parhaat tulokset saavutetaan näiden kahden pedagogisen sovelluksen välimaastossa.

On tärkeää tunnistaa omat vahvuudet ja edellytykset, mutta mielestäni on yhtä tärkeää tunnistaa vahvuuksia muissa. Muiden vahvuuksien tunnistaminen luo hyvät lähtökohdat eläytymiselle ja empatialle, kun kyky asettua toisen tilanteeseen vahvistuu.

Myös vertailu muita kohtaan voi muuttua realistisemmaksi, kun oppii ymmärtämään, mistä toisten kyvyt ja vahvuudet ovat peräisin. Muilta saatu positiivinen palaute omasta työskentelystä pitää yllä motivaatiota ja luo todenmukaista kuvaa omista onnistumisista ja osaamisen kartuttamisesta.

Maailma täynnä mahdollisuuksia

Oppimishistoriamme muokkaa käsitystämme siitä, mihin pystymme. Jos olemme kokeneet epäonnistuvamme koko koulu-uramme ajan, miten voisimme yhtäkkiä alkaa uskoa itseemme ja siihen, että voimme oppia uusia asioita.

Onnistumisen kokemukset puolestaan ruokkivat uutta oppimista ja alamme nähdä maailman, joka on täynnä mahdollisuuksia. Me janoamme näitä onnistumisen kokemuksia tunteaksemme itsemme merkityksellisiksi, kehittyviksi ihmisiksi ja voimmekin puhua niin sanotusta elämänmittaisesta oppimisesta.

Puhuttaessa oppimisesta ja saavutuksista ei kannata miettiä, mitä voimme omaksua viikossa tai kuukaudessa, vaan mitä voimme saavuttaa elinikämme aikana. Positiivisuuteen ja vahvuuksiin nojaava pedagogiikka on avainasemassa tällä elämänmittaisella oppimisen matkalla.

Reitillä oppimisen vuorenhuipulle ei sinällään ole merkitystä, sillä huipulle päästyään jokainen voi ihailla samaa maisemaa ja luoda katseensa tyytyväisenä kauas horisonttiin.