Palaute on suorituksesta annettava kommentti tai arvio.  Musiikinopettajan antama palaute oppilaalle voi kohdistua johonkin tiettyyn tehtävään, pidemmällä ajalla tapahtuneeseen työskentelyyn tai vaikkapa oppilaan asenteeseen.

Palaute tukee oppilaan itsetuntoa

Palautteen saaminen voi auttaa oppilasta kiinnittämään oikeanlaista huomiota kehitystä vaativiin osa-alueisiin. Itsearvioinnin lisäksi ulkoisen palautteen saaminen antaa lisäinformaatiota sen hetkisestä etenemisestä tavoitteissa suhteessa vaatimustasoon. (Elomaa 2017, 4)

Musiikinopetuksessa rakentavan palautteen pyrkimyksenä on ohjata oppilasta ja antaa suuntaa kohti oppilaan ilmaisukyvyn paranemista. Soitonopetuksen kontekstissa pyritään tarjoamaan oppilaalle ymmärrystä soittotekniikan, intonaation, musikaalisuuden osalta hänen vahvuuksistaan ja kehittämiskohteistaan. Oppilas, joka tuntee itsensä, osaa jatkossa ohjata itseään tekemään hedelmällisiä valintoja soitossaan.

Oikeanlainen palaute tukee myös oppilaan itsetuntoa. Mikäli oppilas ei ymmärrä virheitään, voidaan palautteen kautta saada hänet näkemään tilanteensa todenmukaisesti ja siten oppilaan onnistumisen tunteet perustuvat aitoihin kokemuksiin.

Mikäli oppilas ei anna itselleen tarpeeksi armoa ja aikaa kehittyä, voidaan hyvällä validaatiolla vakuuttaa hänet siitä, ettei kaikessa tarvitse onnistua ollakseen lahjakas tai taitava. Sisäisen motivaation ruokkimisessa tai kuihtumisen estämisessä on tärkeää tarkastella oppilasta kokonaisuutena ja löytää̈ tapoja tukea tämän kehitystä kestävästi.

Positiivinen palaute ensin

Palautteen perillemenemisessä on tärkeää, että myös oppilaalle välittyvät palautteen tavoitteet. Jos oppilaasta tuntuu, että opettaja antaa kritiikkiä nostaakseen itseään ylös tai saadakseen jonkinlaista mielihyvää vastakkainasetteluista, ei palaute ruoki oppilaan hyvinvointia.

Elomaan tutkimuksessa haastateltavat korostivat palautteenantotavan merkitystä palautteen kannattavuuden kannalta (2017, 26). Soitonopettajahan antaa jatkuvasti henkilökohtaista palautetta soittotunneilla. Oppilas soittaa kotiläksyn läpi, jonka jälkeen hän kääntää katseensa opettajaan.

Opettaja saattaa aloittaa palautteen antamisen ns. hampurilaismallin mukaan kehumalla vaikkapa sitä, miten hyvin oppilas oli harjoitellut kappaletta kotona. Sitten opettaja tarttuu johonkin paikkaan, joka ei mennyt ihan niin hyvin kuin muut. Lopuksi todetaan kuitenkin, että kokonaisuutena kotiläksy meni oikein hyvin.

Tavoitteellinen ja siten käytännöllinen palautteenanto ei ole myöskään mahdollista ilman, että opettajalla on riittävät taustatiedot oppilaan tasosta, tavoitteista sekä instrumentin rajoitteista tai mahdollisuuksista.

Oikeanlainen palaute ohjaa oppilasta

Kirjallisen ja suullisen palautteen vertailu on läsnä keskusteluissa musiikkipedagogien välillä. Suullisessa palautteessa voidaan olla läpinäkyvämpiä, konkreettisempia ja voidaan antaa sanoille kontekstia myös ei-verbaalisen kommunikaation avulla. Kirjallinen palaute jää oppilaalle itselleen mietittäväksi muutenkin kuin ohimenneen keskustelun ja sen pohjalta häilyvän muiston tasolla.

Kun opettaja esittää ajatuksensa selkeästi, pystyy suullisestikin tarjoamaan mieleenpainuvan palautteen, joka ohjaa oppilasta toimivasti. Toisaalta taitotasosta, persoonasta ja iästä riippuen oppilaan vastaanottavuus eri palautteenantomenetelmien välillä voi vaihdella suurestikin.

Musiikin opetuksessa on tärkeää muistaa myös konkretia ja kuulokuvan priorisointi — paitsi nuottikuvasta irtautumisessa myös abstraktin käsitteistön sivuuttamisessa.

Lisää aiheesta

Elomaa, Liisa 2017. Palautteenanto ja oppiminen. Soitonopettajan antaman palautteen merkitys lasten ja nuorten oppimisprosessissa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia Puhaltimien aineryhmä / kirjallinen työ.

Opettajan pedagogiset opinnot. Saatavilla https://taju.uniarts.fi/handle/10024/6527