Viimeisten vuosien aikana olemme vähitellen muuttuneet työyhteisöstä taukoyhteisöksi, totesi opettajakollegani kahvikupin äärellä. Lause pysäytti minut täysin, sillä tämähän on valitettavasti aivan totta ja taukohuoneissakin on aika hiljaista nykyään.

Useimmissa asiantuntijaorganisaatiossa voidaan puhua samasta toimintakulttuurin muutoksesta: entiset työyhteisöt ovat muuttuneet vähitellen etäyhteisöiksi. Kollegan kuulumisten sijaan pohdimmekin Teamsin kuulumisia – Kuuluuko, kuuluuko kaikille? Näkyykö jako?

Missä vaiheessa meidän arvosta tulikaan ihanne?

Sitran hankeraportissa Arvot, Ideaalit ja Muutos; Tulevaisuuden jälleenrakennuspalikoita etsimässä tutkijat Miia Halme-Tuomisaari ja Alina Rapin (2021) totesivat arvojen muuttuvan ajassa ja paikassa. Ihanteet taasen heidän mukaan ohjaavat toimintaa kohti arvojen toteutumista.

Organisaatioiden yhdessä tekemisen arvo koki varmasti suurimman muutoksen pandemian aikana ja se varmasti aiheuttaa työyhteisössä ristiriitaisia tunteita. Mitä ylipäätään nykyisin ymmärretään yhdessä tekemisellä?

Pandemian jälkeen organisaatioissa on säilytetty mahdollisuus etätyöhön ja siitä on tullut työpaikkamainosten myyntivalttikin. Lähityöhön ei juurikaan ole enää vaadittu. Organisaatioiden yhteisiä sääntölinjauksia etätöistä on vaikea noudattaa ja valvoa, varsinkin silloin, kun henkilökuntaa on paljon ja fyysisiä yksiköitä on useita. Tällöin jokaisen yksilön omat arvot ohjaavatkin toimintaa, jolloin yrityksen yhteinen arvo lähinnä toimii ihanteen tasolla. Mutta tukevatko etätyöt tarpeeksi yhdessä tekemistä ja vastaako se tarpeeksi niiden työntekijöiden työhyvinvoinnin tarpeisiin, jotka haluaisivat olla enemmän kasvotusten työkavereidensa kanssa?

Muutos vaatii aina muutostarpeiden tunnistamista ja yleensä ripauksen tyytymättömyyttä niiden taustalla. Mutta muutos ja arvot syntyvät vain sosiaalisten kontaktien, lähitapaamisten ja dialogin kautta, jolloin se vaatii muutosjohtamiselta aivan uutta kyvykkyyttä, jotta se saadaan toteutettua. (Halme-Tuomisaari ja Rapin 2021.)

Korkeakoulumaailmassa pandemian jälkeinen aika on osoittanut sen, että opiskelijat haluavat yhä vahvemmin opiskella verkossa sen joustavuuden takia. Kun opiskelijat eivät saavu kampuksille, siirtyvät myös palvelut verkkoon, mikä entisestään vähentää kampuksilla olemista. Verkkototeutukset, suurentuneet lähitoteutusryhmät ja opiskelijoiden haluttomuus tulla lähitunneille on osoittanut käytännössä sen, että esimerkiksi tutkivaa- ja kehittävää oppimis- ja opetustyyliä on haastavaa toteuttaa käytännön projektitöiden kautta oikeille toimeksiantajille.

Olisikin varmasti hyvä tarkastella tässä uudessa pandemian jälkeisessä toimintakulttuurissa, että miten ammattikorkeakouluissa voitaisiin tukea opettamisen sekä oppimisen yhteisöllisyyttä ja mitä muutoksia se kenties vaatii, jotta yhdessä tekemisen arvo toteutuisi ja kertaantuisi.

Takaisin saman pöydän äärelle

Ihan ensimmäisenä voimme huolehtia siitä, että korkeakouluyhteisössä opiskelijat saavat läsnäolevan vastaanoton aloittaessaan opinnot. Lukukauden alussa kaikki työntekijät sitoutuvat olemaan läsnä, niin että kampuksilla olisi ääntä, ihmisiä ja tekemisen meininkiä.

Ilo ja tekeminen tarttuu ja viestittää opiskelijoille, että kampukset ovat yhteisö, jossa ollaan heitä varten. Yhteisöllisyys taasen tukee opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointia ja oppimista, jolla luodaan hyvä pohja opiskelijan opintopolulle tuoden onnistumisia, valmistumisia ja tuloksellisuutta. Yhteisöllisyydellä luodaan yhdessä tekemisen meininkiä ja luottamuksen ilmapiiriä, jolloin osaamista jaetaan ja kollegaa tuetaan. (Salakari 2021.) Kun saamme taas yhteisöllisyydestä kiinni, olemme entistä vahvempia uusien muutosten edessä.

Editointi: Marianne Wegmüller

Kuva: Haaga-Helia