Pedagogiikka muuttuu tekoälyn aikakaudella

Tekoäly on tullut korkeakouluihin nopeasti ja pitkälti tehokkuuspuheen kautta. Keskustelua hallitsevat ajansäästö, automaatio ja suoritusten nopeutuminen. Samalla korkeakoulut joutuvat pohtimaan perustavanlaatuisempaa kysymystä: mitä oppiminen tarkoittaa tilanteessa, jossa opiskelija voi ulkoistaa merkittävän osan tiedon tuottamisesta, jäsentämisestä ja jopa arvioinnista tekoälylle? Tekoäly ei ole opetuksen marginaalinen muutos, vaan se pakottaa korkeakoulut arvioimaan pedagogiikan perusteita uudelleen.

Oppimista ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutuksena

Viimeaikainen tutkimus osoittaa, että erityisesti generatiivisten tekoälytyökalujen vaikutukset oppimiseen eivät ole yksiselitteisesti myönteisiä tai kielteisiä (mm. Wang & Fan 2025). Ratkaisevaa on se, millaisiin pedagogisiin käyttötapoihin ja oppimistehtäviin nämä työkalut kytketään.

OECD:n mukaan tekoäly voi tukea oppimista erityisesti silloin, kun se auttaa opiskelijoita jäsentämään tietoa, saamaan palautetta ja reflektoimaan omaa ajatteluaan. Ongelmia syntyy silloin, kun tekoäly korvaa oppimisprosessin keskeisiä vaiheita, kuten käsitteellistä hahmottamista ja kriittistä arviointia. (OECD 2023; 2024.)

Tekoäly ole pedagogisesti neutraali työkalu. Se muokkaa oppimisen rakennetta ja oppijan kognitiivista toimintaa vaikuttaen siihen, miten tietoa käsitellään, päätöksiä tehdään ja ymmärrystä rakennetaan. Hybridin älykkyyden käsite kuvaa oppimista ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutuksena, asetelmana, joka voi tukea syvää oppimista vain silloin, kun pedagoginen suunnittelu ohjaa teknologian käyttöä eikä jätä sitä opiskelijan oman harkinnan varaan. (Cukurova 2024.)

Murros konkretisoituu erityisesti arvioinnissa

Haaga-Heliassa toteuttamassamme opetuskokeilussa kirjallisiin tehtäväpalautuksiin perustuva arviointi alkoi näyttäytyä riittämättömänä mittarina opiskelijoiden todellisesta ymmärryksestä. Ratkaisuksi kevensimme kirjallista osuutta ja toimme rinnalle suullisen palautuskeskustelun.

Kokemus oli pedagogisesti merkittävä, sillä valtaosa opiskelijoista osoitti keskusteluissa vahvaa ymmärrystä, kykyä perustella valintojaan sekä reflektiivistä ajattelua. Samalla ohjauksellinen vuorovaikutus syveni tavalla, jota pelkkä ryhmäopetus ei mahdollista. Reflektio osoittautui monille opiskelijoille luontevammaksi nimenomaan dialogissa.

Havainto nostaa esiin kysymyksen kirjoittamisen ja ajattelun suhteesta. Klassisesti yliopistossa kirjoittaminen on ollut ajattelun väline, ei vain suorituksen muoto. Jos kirjoittamisesta tingitään pelkästään tehokkuuden nimissä, riskinä on, että myös ajattelun kurinalaisuus heikkenee.

Tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen on tuonut julkisuudessa esiin huolen siitä, että tekoälyn liiallinen hyödyntäminen voi ohentaa opiskelijoiden omaa ajattelutyötä (Lukinmaa 2026). Tämä kritiikki on otettava vakavasti. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, käytetäänkö tekoälyä vai ei, vaan siitä, millaisin pedagogisin ehdoin sitä käytetään.

UNESCO (2023) on painottanut, että tekoälyn aikakaudella koulutuksen keskeinen tehtävä on oppijan toimijuuden säilyttäminen. Tekoälyn tulee vahvistaa opiskelijan kykyä ymmärtää, arvioida ja soveltaa tietoa, ei tehdä oppimisesta passiivista tai mekaanista. Tämä ajatus on linjassa hybridin älykkyyden mallin kanssa, jossa oppiminen edellyttää aktiivista ja tietoista vuorovaikutusta teknologian kanssa.

Arvioinnin painopisteen tulisi siirtyä tuotoksista ajattelun näkyväksi tekemiseen. Keskeiseksi nousee se, miten opiskelija perustelee, jäsentää ja arvioi tietoa. Kirjoittamisen toimiessa ajattelun välineenä, sen rinnalle tarvitaan menetelmiä, jotka tekevät ajatteluprosessin läpinäkyväksi.

Pedagoginen muutos on myös osaamiskysymys

Mikäli pedagogisia käytäntöjä ei tarkastella uudelleen, riskit ulottuvat yksittäisiä opintojaksoja laajemmalle. Oppimistulokset voivat heikentyä oppimisen pinnallistuessa, mikä heijastuu pitkällä aikavälillä koko yhteiskunnan osaamistasoon. Kyse ei ole vain menetelmistä, vaan korkeakoulutuksen tehtävästä asiantuntijuuden rakentajana.

Eurooppalaisessa kontekstissa tekoälyn käyttöä ohjaa lisäksi sääntelyn ja vastuullisuuden kehys. Euroopan unionin tekoälyasetus korostaa ihmisen roolia, läpinäkyvyyttä ja vastuunjakoa tekoälyn käytössä (European Union 2024). Koulutuksen näkökulmasta tämä vahvistaa ajatusta siitä, että tekoälylukutaito ei ole pelkkä tekninen valmius, vaan osa laajempaa sivistyksellistä ja pedagogista tehtävää.

Haaga-Helia on jo nähdäkseni monilta osin edelläkävijä tekoälyn pedagogisessa soveltamisessa. Edelläkävijyys näkyy esimerkiksi opetuskokeiluissa, arviointikäytäntöjen uudelleentarkastelussa ja opettajayhteisön aktiivisessa keskustelussa tekoälyn roolista oppimisessa. Murros edellyttää kuitenkin siirtymistä yksittäisistä kokeiluista systemaattiseen pedagogiseen kehittämiseen. Konkreettisesti tämä tarkoittaa arviointikäytäntöjen uudistamista, opetussuunnitelmien läpileikkaavaa tarkastelua ja opettajien osaamisen pitkäjänteistä kehittämistä. Omasta näkökulmastani keskeistä on siirtyä kontrolliajattelusta ohjaavaan ja reflektiiviseen pedagogiikkaan.

Tekoäly haastaa koko korkeakouluinstituution taustalla olevan ajattelun. Juuri nyt tarvitaan syvempää reflektiota siitä, millaista asiantuntijuutta haluamme rakentaa. Oppiminen tekoälyn aikakaudella palautuu lopulta pedagogisiin valintoihin. Ilman tietoista ja perusteltua kehystä tehokkuuden tavoittelu voi kaventaa oppimisen ydintä.

Kuva: Shutterstock