Master-tutkinnot ja osaamisen tunnistaminen – voisiko opinnollistamisen ja näytöt nähdä yhtenä kokonaisuutena?

Osaamisen tunnistaminen on noussut Master-koulutusten keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Osana 6AMK verkoston yhteistyötä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa pohditaan, miten osaamista voitaisiin tunnistaa entistä monipuolisemmin ja miten opiskelijoiden työelämässä syntyvä asiantuntijuus saataisiin tehokkaammin osaksi tutkintoa. Koulutusjohdon tahtotila on selkeä ja kunnianhimoinen: strategian mukaan vuonna 2030 viisi prosenttia opintopisteistä tulisi suorittaa opinnollistamalla ja näytöillä tulisi kattaa jopa 15 prosenttia opintopisteistä. Vuonna 2024 vastaavat luvut olivat 0,5 ja 9 prosenttia, joten edessä on sekä ajattelutavan että toimintakulttuurin muutos.

Osaamisen tunnistaminen on strateginen painopiste

Opetus- ja kulttuuriministeriö on korostanut, että Master-tutkinnoissa opinnollistaminen on noussut strategiseksi painopisteeksi. Sen on todettu vahvistavan työelämäyhteyksiä, tukevan opiskelijan motivaatiota ja itseohjautuvuutta, kehittävän reflektiotaitoja ja mahdollistavan entistä joustavammat opintopolut.

Haaga-Heliassa Mastereiden osaamisen tunnistamisen kokonaisuus rakentuu kolmeen pääelementtiin:

• aikaisempien opintojen hyväksilukuun
• uuden osaamisen hankkimiseen opinnollistamalla
• aiemmin hankitun osaamisen näyttämiseen

Kaksi jälkimmäistä – opinnollistaminen ja näytöt – ovat kuitenkin herättäneet valtakunnallisesti eniten keskustelua. Niitä pidetään tärkeinä joustavuuden mahdollistajina, mutta toisaalta tunnistetaan myös niiden vaatimat lisäresurssit, yksilöllisen suunnittelun tarve sekä opettajien ohjausosaamisen ja motivaation merkittävyys. Lisäksi on koettu, että ohjeistus ja viestintä erityisesti Master-opiskelijoille kaipaa selkeyttämistä.

Master-tasoinen osaamisen tunnistaminen keskusteluttaa

Erityinen haaste liittyy osaamisen tason arviointiin. Master-tasoinen oppiminen edellyttää EQF 7 -tasoa (Europass n.d.), jossa teoriaperustan, kriittisen analyysin ja kehittämisotteen tulee olla vahvasti läsnä. Opettajat kertovatkin, että myös aikaisemmin hankitun osaamisen näytöissä hyödynnetään samoja keinoja kuin opinnollistamisessa: opiskelijan odotetaan perehtyvän akateemiseen kirjallisuuteen, reflektoivan omaa osaamistaan sen valossa ja liittävän teoriatiedon osaksi työelämän kehittämistä. Näyttö voidaan toteuttaa esimerkiksi raporttina, työpajana, esityksenä, tenttinä tai näiden yhdistelmänä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että näytöt ja opinnollistaminen eivät olekaan selkeästi toisistaan irrallisia menetelmiä, vaan ne rakentuvat hyvin samanlaisten periaatteiden varaan. Käytännössä Master-opiskelija opiskelee aikaisemman osaamisensa lisäksi akateemista, tuoretta kirjallisuutta, jotta voi näyttää osaamisensa EQF 7-tason mukaan ja opinnollistamisessa Master-opiskelijan yleensä jo monipuolinen ja pitkä urakokemus peilautuu työssä oppimiseen opinnollistamisen keinoin.

Erona on oikeastaan vain painotus, näytössä Master-opiskelijalla on enemmän jo olemassa olevaa osaamista, jota hän täydentää oppimalla kirjoista ja opinnollistamisessa painotetaan enemmän oppimisen tulevaan kerryttämiseen.

Osaamisen tunnistaminen tarjoaa vaihtoehtoisia reittejä oppimiseen

Master-opinnoissa oppiminen on jo valmiiksi kontekstuaalista: aiempi osaaminen, akateeminen tieto ja nykyinen työ nivoutuvat yhteen suurimmassa osassa opintojaksoista. Erityisesti opinnäytetyö on luonteeltaan juuri tämän yhdistelmän kiteytys. Tähän verrattuna osaamisen tunnistamisen – niin näyttöjen kuin opinnollistamisen muodossa – tarkoitus on tarjota vaihtoehtoisia reittejä saavuttaa sama osaamistaso ja nopeuttaa valmistumista silloin, kun osaamista on jo kertynyt työelämässä ja aiemmissa opinnoissa riittävästi.

Onko tarpeellista erottaa opinnollistaminen ja näytöt toisistaan Master-opinnoissa?

Kysymys kuuluu, pitääkö opinnollistamisen ja näyttöjen välillä vetää näin jyrkkä raja, että niille asetetaan omat tavoiteprosentitkin? Nykyisellään ne esitetään erillisinä kategorioina, mutta käytännön oppimisen, ohjauksen ja arvioinnin tasolla ne ovat pikemminkin jatkumo.

• Molemmissa opiskelija osoittaa osaamisensa työelämässä syntyneiden kokemusten ja teoreettisen ymmärryksen yhdistelmällä.
• Molemmissa korostuu työelämän kehittäminen ja reflektio.
• Molemmissa tavoitteena on Master-tasoinen osaaminen.

Olisiko siis opettamisen, ohjaamisen ja opiskelijoiden näkökulmasta luontevampaa puhua yhdestä prosessista – osaamisen tunnistamisesta – jonka sisällä aiemmin hankittu osaaminen ja opinnollistamalla hankittu uusi osaaminen lomittuvat toisiinsa?

Osaamisen tunnistamisen kehittämiseksi on ehdotettu useita suuntaviivoja, jotka kaikki tukevat ajatusta yhtenäisestä prosessista. Ensimmäinen askel on selkeiden, Master-tasolle sopivien arviointikriteerien varmistaminen ja viestiminen (Kotila & Mäki 2024; Nuuyoma, Mbambo & Kambeyo 2024). Toinen liittyy vahvaan kolmikantaiseen ohjaukseen, jossa opiskelija, työelämän edustaja ja opettaja muodostavat yhteisen ymmärryksen oppimisesta ja arvioinnista (Saukkoriipi 2021; Fortea Bagán, Sánchez Tarazaga & Zorrilla Silvestre 2017). Lisäksi keskeistä on opettajien ja työpaikkaohjaajien koulutus, joka tukee työelämälähtöistä ohjausta ja erityisesti reflektiivisen oppimisen fasilitointia (Kaniadakis, Sassoon & Alwzinani 2024; Schrey-Niemenmaa & Noergard 2018).

Digitaaliset työkalut voivat toimia sillanrakentajina dokumentoinnissa, etäohjauksessa ja reflektoinnissa (Auno ym. 2016; Dean ym. 2023). Myös TKIO integraation vahvistaminen tukee mallia, jossa Master-opinnot eivät tuota vain tutkinnollista osaamista, vaan myös työelämään vaikuttavaa kehittämistyötä (Hakala ym. 2025; Kotila & Mäki 2024). Näiden toimenpiteiden on todettu lisäävän osaamisen tunnistamisen laatua, vaikuttavuutta ja kestävyyttä opiskelijan, työnantajan ja oppilaitoksen näkökulmasta (Costley & Abukari 2015; Henderson & Trede 2017).

Lopulta osaamisen tunnistamisen lisääminen Master-opinnoissa edellyttää selkeää tahtotilaa ja muutosta totuttuihin ajattelumalleihin, ohjauksen ja arvioinnin taitojen vahvistamista, toimivia käytäntöjä sekä tietenkin resursseja. On kuitenkin ilmeistä, että parhaimmillaan osaamisen tunnistaminen voi viedä Master-opinnot askeleen lähemmäs todellista työelämälähtöisyyttä – ei pelkästään hyödyntäen opiskelijoiden työtehtäviä oppimisalustoina, vaan tunnistaen ja arvostaen sitä osaamista, joka syntyy jatkuvasti työelämän muutoksissa ja kehittämistyössä. Kun osaaminen tunnistetaan siellä, missä se syntyy, oppimisesta tulee entistä merkityksellisempää, vaikuttavampaa ja aidosti asiantuntijuutta vahvistavaa.

Kuva: Haaga-Helia