Eettisesti kestävä opinto-ohjaus asettaa opiskelijan edun etusijalle  

Moni ohjaaja kohtaa työssään tilanteita, joissa opiskelija ei elämäntilanteensa, mielenterveyden kuormituksen tai opintojen rinnalla työssäkäynnin vuoksi pysty etenemään suoraviivaisesti. Tällöin harkinnanvaraiset ratkaisut, kuten hyväksiluvut tai esimerkiksi online- ja verkko-opintojen painottaminen henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa korostuvat ohjauksessa. Juuri harkinnanvaraisuus luo eettisen jännitteen: mitä on yhdenvertainen ohjaus, kun kaksi opiskelijaa voisi hyötyä samasta joustosta, mutta vain toisen tarve tulee ohjaajalle tietoon?

Opinto-ohjaajien työssä eettiset kysymykset ovat läsnä lähes jokaisessa ohjaustilanteessa. Jokaisen ohjauskerran jälkeen ohjaaja arvioi omaa toimintaansa, omia uskomuksiaan ja sitä, miten hyvin onnistui rakentamaan yhteyden opiskelijaan. Myyryn (2008, 21) mukaan refleksisyys on eettisen ajattelun keskeinen asia. Eettisiä ratkaisuja ei voi tehdä ilman tietoisuutta vaihtoehdoista ja niiden mahdollisista seurauksista.

Eettistä päätöksentekoa ohjaavat myös ammattikunnan arvot ja periaatteet. Opinto-ohjaajilla on seitsemänkohtaiset eettiset periaatteet, jotka ohjaavat kunnioittamaan ohjattavaa ja edistämään koulutuksen yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa (Suomen opinto-ohjaajat SOPO ry, s.a.).

Samalla ohjauksen arkea määrittävät rakenteet, kuten ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli. Kun yli puolet rahoituksesta sidotaan tavoiteajassa valmistuviin tutkintoihin, opinto-ohjaajille syntyy paine tukea opiskelijoita etenemään tehokkaasti. Joskus paine kohdistuu myös tilanteisiin, joissa opiskelijan elämä ei kuljekaan suoraviivaisesti tavoiteaikaisen valmistumisen aikajanan olettamuksen mukaan.

Kun opiskelija ei etene odotetusti

Hyvän ohjauksen kriteerissä 5 (Opetushallitus 2023, 11) mainitaan hyvän ohjauksen olevan yhdenvertaista, tasa-arvoista ja eettisesti kestävää. Sellaista se Opetushallituksen mukaan on, kun ohjaus luo luottamuksellisen ohjaustilanteen, turvaa yhdenmukaisen kohtelun ja edistää hyvinvointia ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia.

Myyryn (2008, 22) mukaan empatia voi lisätä herkkyyttä huomata yksilön tarpeet, mutta se voi joissakin tapauksissa ohjata korostamaan vain yhden osapuolen tarpeita ja oikeuksia. Eettinen ongelmatilanne syntyy, jos kaksi opiskelijaa hyötyisi samasta ohjaustavasta, mutta sitä tarjotaan vain sille, joka herättää ohjaajassa empatiaa. Ohjaajan olisikin pystyttävä perustelemaan päätöksensä vakuuttavasti. Miksi jokin ratkaisu on eettisesti kestävä paitsi yksilölle myös yhteisölle?

Viime vuosina erityisesti työn ja opiskelun samanaikaisuus on noussut näkyväksi ilmiöksi. Taloudellisesti epävarmoina aikoina opiskelijat tekevät enemmän töitä ja toisaalta harkitsevat valmistumisen lykkäämistä hyötyäkseen vielä opiskelijaeduista. Tämä muuttaa opiskelijoiden ohjaustarpeita ja haastaa perinteisen oletuksen lineaarisesta opintopolusta.

Ohjaustyössäni olen pohtinut kysymyksiä, jotka eivät ole pelkästään teknisiä vaan myös arvolähtöisiä:

• Pitäisikö opiskelijan ensisijainen tavoite olla syventää asiantuntijaosaamistaan vai saada tutkinto nopeasti valmiiksi? Vai onko sillä edes minulle ohjaajana väliä?
• Miten tukea jaksamista, jos opinnot ja työ kuormittavat samanaikaisesti?
• Jos oppilaitos toivoo tavoiteaikaista valmistumista ja opiskelija haluaa venyttää opintoja, kenen etua tavoittelen?
• Voiko ohjaaja suositella opiskelijalle kevyempiä opintojaksoja, jos se tukee hyvinvointia, vaikka oppilaitos toivoo tiukempaa laadunvalvontaa opintojaksototeutuksissa?

Korkeakoulujen moninaiset opiskelijaryhmät edellyttävät erilaisia tukimuotoja. Opetushallituksen (2019, 9; 42) mukaan moninaisuuden huomioiminen tukee opiskelijoiden hyvinvointia, kasvua ja yhdenvertaisuutta. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen opinto-ohjaus luo mahdollisuuksia ja tukee opiskelijoiden kasvua, kehitystä ja hyvinvointia.

Lindqvistin (2006, 201) mukaan ohjaajan tehtävä on auttaa opiskelijaa hahmottamaan omaa tilannettaan ja toimijuuttaan. Vastuu toisesta ei kuitenkaan tarkoita rajattomuutta, vaan ohjaajan on toimittava oman osaamisensa ja eettisten periaatteiden rajoissa (Levinas 1996, 82; Tuohimaa 2001, 37–38).

Kenen etu ratkaisee?

Ohjaajat tasapainottelevat opiskelijan edun ja organisaation tavoitteiden välissä. Haaga-Heliassa opinto-ohjaajan työtä helpottava lähtökohta on ohjauspalvelujen linjaus, jonka mukaan opiskelijan etu asetetaan aina oppilaitoksen edun edelle (SanMiguel 1.4.2025). Se mahdollistaa eettisesti riippumattoman päätöksenteon ja tukee SOPO ry:n periaatteiden toteutumista. Silloin yllä mainitut ohjaajan työssäni pohtimani eettiset kysymykset ovat opiskelijakohtaisia, ja lähestymistapa niihin riippuu kunkin opiskelijan henkilökohtaisista tarpeista.

Myyry (2008, 24) peräänkuuluttaa moraalista selkärankaa, jossa opinto-ohjaajalla tulee olla kykyä tunnistaa tarpeita ja oikeuksia, tehdä perusteltuja valintoja ja toimia eettisesti myös oppilaitoksen tavoitteiden asettamassa paineessa. Tässä kehyksessä opinto-ohjaus on jatkuvaa arvotyötä, jossa pienilläkin ratkaisuilla voi olla suuria vaikutuksia opiskelijan hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.

Kun ohjaus perustuu refleksiivisyyteen, arvotietoisuuteen ja opiskelijalähtöiseen päätöksentekoon, se toteuttaa sekä Opetushallituksen (2023) hyvän ohjauksen kriteereitä että SOPO ry:n eettisten periaatteiden henkeä. Opinto-ohjaajan työn lähtökohtana tulisi olla se, mitä opiskelija kulloinkin tarvitsee, ja tämän näkökulman tulisi myös valtuuttaa ohjaaja toimimaan opiskelijan edun mukaisesti riippumatta siitä, mitä oppilaitos tavoittelee tai mikä tutkintorakenteen näkökulmasta on tärkeää. Tällöin opiskelijalle avautuvat parhaat mahdolliset edellytykset edetä opinnoissaan myös haastavissa elämäntilanteissa.