Opettajan pukeutuminen on osa opettajuuden narratiivia

Pukeutuminen on kulttuurisesti ja sosiaalisesti latautunut teko. Tarpeet sille nousevat usein käytännöllisistä syistä, kuten säästä, turvallisuudesta ja hygieniasta, mutta se on myös tapa ilmaista omaa identiteettiä, arvoja ja mieltymyksiä. Pukeutumiseen heijastuvat myös yhteisössä vallitsevat normit ja symbolit.

Oman alan osaajuus saattaa näyttäytyä tunnistettavana pukeutumisena. Tästä hyviä esimerkkejä ovat hoitajat, pelastajat, poliisit, papit, kokit. Heidän työpukeutumisensa eroaa ammatin ulkopuolisesta pukeutumisesta.

Millaista pukeutumista pidetään opettajalle sopivana, asiallisena ja ”ammattimaisena”? Ammatillisessa opettajuudessa kättelevät oman alan substanssitaitaja ja pedagoginen osaaja. Mitä tutkittavaa löydämme ammatillisen opettajan pukeutumisesta?

Pukeutuminen on osa opettajaopiskelijan identiteettityötä

Opettajaksi opiskelevat ovat rakentamassa henkilökohtaista ja ammatillista opettajan identiteettiään (Katić 2025), ja erityisen vahvaa identiteettityötä tekee ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva, kun alan ammattilaisesta tuleekin opettaja (Sarastuen 2020). Identiteettityö saattaa ulottua työpukeutumiseen asti, jos ammatillisesti erottuva univormu jää opettajuuden myötä pois.

Opettajan identiteetin rakentumiseen kuuluvat olennaisesti kysymykset siitä, kuka olen opettajana ja miten paikannan itseni opettajana suhteessa opiskelijoihin, työyhteisöön, verkostoihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tänä vuonna aloitimme opettajaopiskelijoiden opettajuuden pohtimisen kysymällä, miten näet itsesi opettajana?

Innostuimme Katariina Stenbergin (2025) kirjasta löytyvästä tehtävästä, jota muokkasimme opettajaopiskelijoille ammatilliseksi opettajaksi kasvun alustajaksi: ”Piirrä itsestäsi kuva. Kuva voi olla esittävä tai ei-esittävä. Tärkeintä on, että piirrät sen, mitä mieleesi nousee tällä hetkellä sinusta opettajana.” Tällä tehtävällä on mahdollista tutkia opettajuutta laajempana ilmiönä ja liittää tehtävä vahvemmaksi osaksi oman opettajuuden identiteettityötä.

Opettaja rakentaa pukeutumistaan sekä tietoisesti että tiedostamatta. Opettajaopiskelijoilla on heidän itse luomansa ja sisäistämänsä käsitykset siitä, miltä opettajan tulisi näyttää. Opettajaidentiteetin kehityksen tutkimisessa pukeutuminen ei ole vähäpätöistä: sulautamme omiin käsityksiimme yhteiskunnan odotuksia ja institutionaalisia paineita opettajille sopivasta pukeutumisesta. (Katić 2025.)

Ammatillinen opettaja ottaa osaa myös ammattiin opiskelevien pukeutumisdiskurssiin ja tästäkin opettajan tulee olla tietoinen. Ammattiin opiskellessa kehitämme ammatillista identiteettiämme myös pukeutumisen kautta, opiskelimme sitten liiketaloutta, sosiaali- ja terveysalaa, teknisiä aloja tai hius- ja kaudenhoitoalaa. Pohdimme ammatillisina opettajina yhdessä ammattiin opiskelevien kanssa pukeutumista työelämässä, ellei työnantaja määritä esimerkiksi suojavaatetusta.

Miltä opettaja saa näyttää?

Katić (2025) analysoi yhdessä opettajaopiskelijoiden heidän piirroksiaan ja opettajien pukeutumisesta ja asusteista. Aineistoa kerättiin 15 vuoden aikana Yhdysvaltojen koillisosassa. Vaatetus- ja värivalinnat henkivät mukautumista, jossa opettajuus koetaan siveänä ja arvovaltaisena ammattina. Opettajien pukeutumiseen ja asusteisiin liitettiin muun muassa seuraavia ominaisuuksia: siisti, asianmukainen ja tyylikäs. Opettajan tulee pukeutua huolitellusti, mutta ei liian jäykästi tai liian rennosti.

Opettajan pukeutumista Suomessa tutkinut Kamila (2012) puhuu valtakoneistosta, joka muokkaa opettajan ulkoasua. Se muodostuu kouluyhteisöstä sekä vallitsevista kauneus- ja muotikäsityksistä, mutta myös itsekontrollista. Opettaja kontrolloi pukeutumistaan pohtimalla, millaisen vaikutelman hän itsestään antaa. Näyttäähän hän varmasti kunnolliselta opettajalta?

Pukeutuminen näyttää kietoutuvan myös vallankäytön elementteihin; miten katsomme itseämme ja muita. Pukeutumisellamme kirjoitamme omaa opettajuuden narratiiviamme ja samalla otamme pukeutumisellamme, huomioillamme sekä kommenteillamme osaa muiden pukeutumistarinoihin. Tietoisesti ja tiedostamatta.

Millaista opettajapresentaatiota monistamme? Jatkammeko perinteiden, ihanteiden ja stereotypioiden garderobilla, jonne ujuttautuvat aikalaiskeskustelu ja sosiaalisen median vaikutus tavoiteltavasta ulkonäöstä ja muodista? Pukeutumisen sopivuus ja sopimattomuus määräytyvät opettajien omien kokemusten, näkemysten ja mieltymysten mukaan, mutta ne saavat sisältöä sosiaalisista normeista ja mediakeskusteluista (ks. Kamila 2012).

Opettajana olemiseen liitettävät narratiivit kerrotaan pukeutumisen lisäksi asuinpaikan mukaan; toimitko kaupungissa, maaseudulla, pienessä vai suuressa paikassa opettajana. Tällöin kysymys on siitä, asetetaanko opettajille perinteiseksi miellettyjä odotuksia, jotka saattavat olla ristiriidassa opettajan oman modernimman opettajuuden käsityksen kanssa. (Bæck & Autti 2025.) Iän merkitys pukeutumisessa on ikäluokkien välillä kaventunut. Kuitenkin opettajien pukeutusnarratiiveissa käytetään ilmaisuja nuorekkaasta pukeutumisesta tai vanhanaikaisesta pukeutumisesta, mutta myös siitä, että eri ikäisillä opettajilla samankaltainen pukeutuminen koetaan eri tavalla. Se mitä pidetään nuorella opettajalla sopivana pukeutumisena, saatetaan pitää vanhemmalla sopimattomana. (Kamila 2012.)

Merkityksellisessä roolissa on myös pukeutumisen sukupuolen ilmaisuun ja seksualisoimiseen liittyvä keskustelu. Se usein kohdistuu juuri naisopettajiin ja pukeutumisen moraaliseen vartiointiin; mikä on liian niukkaa, lyhyttä ja paljastavaa, millainen koron korkeus on sopiva ja ehostuksen määrä riittävä tai pukeutuuko tätimäisesti. Liikumme ankaran siveellisyyspuheen ja itsensä ilmaisun moninaisella kentällä, johon liitetään myös arvostelua, vallankäyttöä ja tuomitsevuutta. (ks. Kamila 2012).

Opettajakuva kertoo ihanteista

Pukeutuminen on osa pedagogista viestintää ja rakentaa kuvaa opettajasta. Opettajakuvalla on merkitystä, ja sen työstäminen alkaa opettajankoulutuksessa. Käsittäessämme kuvan konkreettisena oman opettajaidentiteetin tutkimisen ja kehittämisen kohteena mahdollistamme alustan kriittiselle pohdinnalle ammatti-identiteetin näkyvästä osasta; mitä näemme, kun katsomme itseämme ja mitä muut näkevät katsoessaan meitä. Mitä me näemme muissa?

Piirtäminen on mahdollisuus houkutella esiin opettajiin liitettyjä odotuksia, ristiriitaisuuksia ja vivahteita, jotka ansaitsevat tulla valaistuksi ja reflektoiduksi. Kuva ei kerro ainoastaan tästä hetkestä, vaan siihen on kerrostunut tietoisia ja tiedostamattomia käsityksiä, uskomuksia ja pinttyneitä perinteitä, joita tunnistamalla voidaan kutoa tulevaisuuden mahdollisuuksia.