Opettaja muutosagenttina – tekoäly osaksi UX-opetusta

Digitaalinen muotoilu on murroksessa. Käyttöliittymien ja palveluiden suunnittelu ei ole enää pikselien viilaamista, vaan kokonaisvaltaista käyttäjäymmärryksen rakentamista. Uudet teknologiat – erityisesti tekoäly – pakottavat meidät miettimään, mitä oppiminen ja opettaminen tarkoittavat.

Haaga-Heliassa uudistin Digital User Experience -kurssia siten, että tekoäly kulki opiskelijoiden mukana koko oppimisen kaaren ajan. Tutkimme tekoälyvetoisesti taustatietoja ja loimme kysely- ja haastattelurungot tekoälyn avulla. Loimme Microsoft Copilotilla synteettisiä persoonia, joiden näkemyksiä vertasimme oikeiden ihmisten vastauksiin. FigJam toimi ideoinnin ja ryhmätyön välineinä. Lisäksi synteettiset persoonat kulkivat tiimien mukana asiakaspoluista storyboardeihin ja testinäkemysten keräämiseen saakka. Loimme promptaamalla Google Stitchissä Lo-Fi-protoja. Figma Makella tuotimme toiminnalliset ja Hi-Fi-protot. Tekoäly oli siis mukana kaikissa palvelumuotoilun tuplatimantti-mallin vaiheissa integroituna osaksi oppimista.

Synteettiset persoonat – eettisyys ja luotettavuus herätti kysymyksiä

Kurssin suurin hämmennystä ja innostusta tuottanut elementti oli synteettisten persoonien käyttö. Ne toivat uudenlaista nopeutta ja konkretiaa tekemiseen. Opiskelijat pääsivät heti testaamaan, mitä ’asiakkaat’ ajattelevat. Samalla heräsi kysymyksiä siitä, voiko tekoälyn luoma hahmo olla luotettava. Onko tämä toimintatapa eettisesti oikein?

Tutkimus avartaa ja jäsentää omia kokemuksiani. Moran & Nielsen (2023) sekä Zhang, Atiq & Chow (2024) korostavat, että tekoäly voi auttaa erityisesti tutkimuksen alkuvaiheissa, mutta se ei korvaa aitoa käyttäjäymmärrystä. Wyner (2025) varoittaa lisäksi, että tekoäly tuottaa helposti ’liian mukavia’ ratkaisuja, jotka vahvistavat oletuksia sen sijaan, että haastaisivat niitä, ja juuri siksi kriittinen ohjaus on välttämätöntä. Hän myös varoittaa siitä, että synteettisten persoonien käyttäminen voi viedä suunnittelijan harhapoluille saamaan liian helposti liian positiivista palautetta ja tarvemäärittelyitä näiltä itse luomiltaan ’käyttäjiltä’.

Opettajan rooli muutoksessa

Tekoälyvetoinen opetuskokemus muutti omaa työskentelyäni. En ollut enää työkalujen ja yleisten periaatteiden opettaja, vaan ennen kaikkea valmentaja. Tehtäväni oli auttaa opiskelijoita pysähtymään, reflektoimaan ja kyseenalaistamaan tekoälyn tuottamia vastauksia. Emme voineet keskittyä lopputulosten arviointiin, vaan meidän oli siirryttävä nopeasti niiden tuottamisen prosessin keskelle ja sen tarkasteluun.

Vygotskyn (1978) ajatus lähikehityksen vyöhykkeestä sopii tähän: tekoäly voi toimia tukena, mutta vain, jos opettaja ohjaa prosessia. Muuten vaarana on, että oppiminen jää pinnalliseksi ja tekoälyn hallusinaatiot hyväksytään kritiikittä. Tarvitaan sellainen opettajan luoma lähikehä, jossa oppiminen mahdollistuu ja osaaminen voi kasvaa.

Opiskelijoiden reaktiot syksyn 2025 tekoälyä täysillä hyödyntävillä tunneillani olivat kaksijakoisia. Osa eteni suurella vauhdilla eteenpäin ja iloitsi tehokkuudesta. Toisaalta osa pysähtyi miettimään sitä, viekö tekoäly heidän työpaikkansa. Lisäksi osalle tekoälyn käyttö tuotti merkittäviä uudenlaisia oppimishaasteita koska se antaa liian nopeasti, liian valmiita vastauksia. Tham (2023) huomauttaa, että generatiivisen tekoälyn keskellä opiskelijat voivat kokea osaamisensa jopa tarpeettomaksi – juuri tämä jännite näkyi kurssilla. Opettajana tehtäväni oli kulkea rinnalla ja vahvistaa uskoa siihen, että tekoäly tukee opiskelijaa, ei korvaa häntä.

Kohti jatkuvaa kehittämistä

Kurssiuudistus oli alku jatkuvalle kehittämiselle. Seuraavaksi syvennän synteettisten persoonien käyttöä, kokeilen uusia tekoälytyökaluja ja annan opiskelijoille enemmän tilaa reflektiolle. Kiivas tahti tuo helposti vauhtisokeuden ja siksi on pysähdyttävä miettimään, mitä todella opitaan ja mitä tekoäly jättää huomiotta.

Tutkimus osoittaa, että tekoäly voi parhaimmillaan tukea yhteistyötä ja ongelmanratkaisua, mutta siihen liittyy myös merkittäviä eettisiä, oppimismenetelmällisiä ja kulttuurisiin vinoumiin liittyviä kysymyksiä (Mustafa & al 2024). Haaga-Helian omat kokeilut, kuten tekoälypakohuone (Alanko-Turunen & Wirenus 2025), osoittavat, että tekoäly voi toimia luovana ja osallistavana välineenä, kun sen käyttö suunnitellaan huolella ja oppimista tukien.

Tekoäly ei ole mikään irrallinen lisä UX-prosessiin, vaan kiinteä osa sen tulevaisuutta. Opettajan tehtävä on muotoilla tämä muutos niin, että opiskelijoista kasvaa kriittisiä ja luovia ajattelijoita. Se on välillä haastavaa, mutta ennen kaikkea innostavaa.

Tässä onkin meidän aikamme suurin pedagoginen tehtävä: valmistaa opiskelijoita tulevaisuuteen, jossa tekoäly ei ole vain työkalu, vaan kumppani, ja jossa arvo syntyy ihmisen kyvystä kysyä, kyseenalaistaa ja ajatella uudella tavalla. Meidän opettajien on oltava osa kriittistä muutosta ja toimittava oppaina tekoälysumun keskellä.

Kuva: Shutterstock