Nimeni on Katja Danska ja toimin lehtorina Haaga-Helian opettajakorkeakoulussa.
Inkluusio on arvoperustainen ja jatkuvassa muutoksessa oleva prosessi, joka pyrkii kaikkien opiskelijoiden tasavertaiseen opiskeluun ja onnistumisen kokemuksiin.
Korkeakouluyhteisö on erittäin heterogeeninen. Opiskelijoilla voi olla monenlaisia tuen tarpeita taustallaan, kuten tarkkaavaisuuden pulmia, lukivaikeuksia, autismin kirjon diagnooseja, mielenterveyden haasteita tai äkillisiä elämäntilanteita. Keskeistä on ymmärtää, ettei tuen tarvetta tulisi tarkastella yksilön puutteena, vaan pikemminkin opiskelijan ja hänen ympäristönsä vuorovaikutukseen liittyvänä tekijänä. Pesosen ja Niemisen sosiaalisen mallin mukaan ongelma on ympäristössä, ei opiskelijassa. Tämän vuoksi opetuksen ja arvioinnin tulisi olla suunniteltu huomioimaan laaja joukko erilaisia oppijoita, tukemaan ja kannustamaan ihan kaikkia.
Erityisen tärkeää on yhteenkuuluvuuden tunne. Se lisää opiskelumotivaatiota ja menestystä opinnoissa, kun taas heikko yhteenkuuluvuuden tunne voi jopa pitkittää tai keskeyttää opinnot. Tässä podcastissa annamme äänen opiskelijoille itselleen. Kuulemme heidän kokemuksiaan siitä, miten inkluusio ja yhteenkuuluvuus ovat toteutuneet heidän korkeakouluopinnoissaan ja miten voimme yhdessä rakentaa entistä saavutettavampaa ja tukevampaa opiskeluympäristöä.

---

Keskustelemme siitä, miten opettajaopiskelijan mahdolliset tuen tarpeet näyttäytyvät ja mikä on heidän ehdotuksensa. Miten näihin tuen tarpeisiin pitäisi vastata. Meillä on aiheina elinkaariajattelu, jatkuva tuen tarve, oppimisvaikeudet, keskittymisvaikeudet ja arjen kuormitus. Ja miten nämä vaikuttavat opintoihin. Tervetuloa keskusteluun tänään Elisa ja Sauli.
Kiitos.
Millaisena sinä Elisa näet tuen tarpeen opettajaksi opiskelun eri vaiheissa ja onko se tuen tarve muuttunut opintojen aikana?

Elisa: Kyllä siihen vaikuttaa paljon se elämänvaihe mikä on meneillään ja mitä elämässä tapahtuu. Ja koin kyllä, että opeopinnoissa tarvitsee vähän eri tavalla sitä tukea. Eli alussa toki, että pääsi mukaan siihen koko hommaan, että sai sellaisen kokonaiskäsityksen siitä opintojen sisällöstä ja laajuudesta ja kaikista niistä suoritusmenetelmistä, että miten pystyy mitäkin suorittamaan. Ja oikeastaan mitä koin. Semmoinen toinen kohta oli se opetusharjoittelu. Semmoinen aika iso mihin tarvitsi tukea. Eli niillä ketkä nyt työskentelee oppilaitoksissa, niin sehän on tosi hyvä juttu, että pystyy tekemään sen opetusharjoittelun siellä työpaikalla töiden lomassa. Mutta itse en työskentele oppilaitoksessa, niin tarvitsin vähän apua siihen harjoittelupaikan löytämiseen. Mutta tosi kivasti se löytyi ja sain tosiaan siihen apua ja järjestyi vähän niin kuin omien töiden lomaan myös se harjoittelu. Ja toki se loppurutistus siinä miten saa sen kaiken paketoitua kasaan, niin se on varmaan se viimeinen, että mihin itse koen tarvitsevani lopullista tsemppaamista. Ja mutta koen että olen kyllä saanut hyvin tukea aina kun vaan on. Sitten sanoin sen arkun avannut, että tarvitsee sitä apua. Ja toki koko tuon matkan aikana ihan älyttömän tärkeänä on. Olen kokenut tuon vertaisryhmän tuen. Se on oikeastaan ollut ihan ihan korvaamatonta koko tuon matkan aikana.

Asiantuntija: Kiitos! Entäs sinä Sauli? Millaisena sinä näet tuen tarpeen opettajaksi opiskelun eri vaiheissa ja onko se muuttunut tämä tuen tarve opintojen aikana?

Sauli: Joo elikkä itse oikeastaan ajattelen sitä silleen, että tukea pitäisi olla saatavilla ihan koko opintojen ajan alusta loppuun asti. Ja pelkkä opintojen aloittaminen voi olla monelle tosi iso juttu. Ja etenkin kun aikuisena opiskellaan, kun hetkeen ei olla opiskeltu ei välttämättä niin se voi olla ihan pelkästään jo opintojen sisältö ja kaikki muu tähän mitä tulee tuo elämään mukaan voi olla aika haasteellista, ja tarvitsee siihen tukea. Ja itsekin siis on tottunut opiskelemaan töiden ohessa. Muutaman tutkinnon suorittanutkin, mutta ne on ollut insinööritutkintoja ja tämä opettajakoulutus oli aika erilaista sisällöltään ja opetusmenetelmillään ja teemoiltaan, niin kyllä se teki sellaista stressinpoikasta ja siihen tarvitsi tukea jotenkin siihen alkuun sitten. Yksi juttu tässä oli, että kun aloitettiin toukokuussa opiskelemaan, niin ehkä vähän ikävästi tulee se kesätauko heti siinä alkuun. Kun ehkä just silloin kun on kysymyksiä pää täynnä ja tarvitsee tukea, niin silloin tavallaan heti se loppuu siihen paikkaan. Mutta onneksi meillä oli meidän vertaisryhmä, joka aloitti työskentelyn heti kesällä ja siitä sai tosi paljon jeesiä heti alussa ja koko matkan aikana. Opintojen edetessä ehkä tuen tarve liittyy enemmän sellaiseen motivointiin ja opintojen eteenpäin saattamiseen. Kun alkusokista on päästy ensin pois ja jos ei löydy prioriteettia opiskelulle välttämättä että on kaikkea muuta paljon, niin se helposti jää sivuun ja silloin sitä motivaatiota ja tukea tarvitaan paljon enemmän. Ja ainakin itseäni HEKS-keskustelut auttoi tosi paljon, että aina kun sen sai ohjaajan kanssa käytyä läpi, niin siitä sai taas sen uuden uuden suunnan ja uuden motivaation ja tuen siihen tekemiseen. Ja ehkä ihan voi sanoa, että ehkä lähiopetuskin oli itselle tietynlainen tuki, että jossain sai olla vertaisten kanssa siinä yhdessä porukassa ja totesi, että ei ole yksin prosessin kanssa.

Asiantuntija: Joo, jatketaan sitten tuen tarpeisiin ja yksilöllisiin haasteisiin. Kuten tiedetään, niin opiskeluun voi vaikuttaa esimerkiksi oppimisvaikeudet, keskittymisvaikeudet tai mielenterveyden haasteet tai muut yksilölliset neuroerityisyyteen liittyvät asiat. Esimerkiksi. Niin mitäs mites te? Mitäs sinä Sauli? Miten sinä toivoisit, että näihin haasteisiin vastattaisiin opettajankoulutuksessa?

Sauli: -No joo. Näitä asioitahan pitäisi käsitellä opettajakoulutuksessa selkeästi ja etenkin opettajan sekä oppijan näkökulmasta. Luokassa on molemmin puolin pöytää varmasti aina ihmisiä, keillä on jonkinnäköisiä oppimisen tai mielenterveyden haasteita tai koskettaa tavalla tai toisella. Silti ehkä niistä puhutaan kuitenkin jollain tapaa melko vähän edelleen ja varmasti syy on se, että monikaan ei halua tuoda tällaisia omia haasteitaan esiin ja ryhmän edessä. Ja jos varsinkin jos kyse on jaksamisesta tai keskitysvaikeuksista tai muista oikeasti henkilökohtaisista asioista niin kuin nää on. Mutta tavallaan olisi tosi tärkeää, että etenkin opettajankoulutuksessa se olisi tila, missä tämmöisiä asioita voitaisiin puhua matalalla kynnyksellä ja ilman minkäännäköistä pelkoa mistään leimautumisesta. Eli tuo ei tarkoita pelkästään konkreettista apua ja tunnetta siitä, että ei ole yksin. Jos koulutusprosessin aikana normalisoidaan tällainen asia, että se on ihan niin kuin haastetta sai oppimista ja elämää, niin se voi oikeasti madaltaa kynnystä saada kaikennäköistä mitä apua tarvitsee ja saa ehkä jaettua kokemuksia muiden kanssa.

Asiantuntija: Joo kiitos. Mitäs Elisa kun kuuntelit tossa Saulia niin mitäs sulle tuli tästä mieleen?

Elisa: No oikeastaan ihan samoja juttuja hyvin pitkälle. Että Saulikin mainitsi niin. Se oikeastaan alkaa siitä ilmapiiristä. Pitää olla sellainen avoin ilmapiiri, kuten meillä on tuolla ollutkin opiskelussa. Eli uskaltaa puhua asioista, joissa on haasteita joko sille omalle ohjaajalle tai sitten itse olen puhunut ääneenkin, että on ollut mielenterveyden haasteita itselle ja jaksamisen kanssa, haasteita aikaisemmin työelämässä ja opinnoissa ja olen kans myös jonkun tutkinnon suorittanut töiden lomassa, niin kyllä se pidemmän päälle on rankkaa. Vaikka minullakaan ei ole perhettä eli lapsia ei ole. Puoliso löytyy, mutta siinä olisi yksi palikka vielä lisää lisää sitten siihen palapeliin. Mutta kyllä se liittyy tosiaan tähän elämäntilanteeseen aina, että että minkälaista tukea tarvitsee. Tästä keskusteltiinkin ja ne pitäisi huomioida ne elämäntilanteet tosiaan siinä koulutuksessa, että siellä ohjaajalla pitäisi olla vähän sellaiset tuntosarvet, että huomaa jos jokin on pielessä tai kysyä, että onko kaikki ok, koska ei tosiaan kaikki niin avoimesti eikä tarvitsekaan puhua näistä asioista.
Ja itselläni on sen verran ikää ja kaikkea on tullut koettua ja nähtyä, että ihan mielellään näistä juttelen ja juttelen ääneen. Mutta nämä voivat olla monille arkoja aiheita, joista on vaikea puhua. Mutta tosiaan sellainen jousto mistä on puhuttu, että aikataulu ei ole sellainen kiveen hakattu, vaan se muotoutuu sitten pikkuhiljaa opintojen aikana. Ja onhan se elämäntilanteen mukaan. Ja se on loistavaa, että se on kolme vuotta se opintoaika. Eli vaikka tämä olisikin mahdollisuus suorittaa tosi lyhyessä ajassa, niin ehkä se vuosi puolitoista on monille sellainen aika hyvä. Hyvä niin. Ei ole stressiä siinä suorittamisessa ja toki se sitten tuo painetta, että jos ne opinnot lähtevät liikaa venymään, niin sitten ne jää sinne muhimaan liian pitkäksi aikaa. Että kyllä ne kannattaa sitten jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin laittaa pakettiin. Mutta ehkä miettiä myös sitä hetkeä, että mikä olisi otollinen hetki, että joskus voi vähän odottaakin ja sitten sitten palata niihin opintoihin. Jos on ollut joku huonompi elämäntilanne, niin antaa sen mennä ohi ja vaikka muutaman kuukauden päästä sitten kokeilemaan uudestaan, niin voikin mennä ihan hurauksessa loppuun. Ei kannata luovuttaa jos tulee jotain jotain vaikeuksia. Mutta ihanaa jos tälleen paketoisin tän, niin tuollaisella opiskelijoiden kuuntelemisella ja joustamisella, sillä uskon, että kaikesta selvitään aika pitkälle.

Asiantuntija: Kyllä. Ja itse asiassa jo mainitsitkin tämän elämäntilanne asian, joka olisi oikeastaan seuraava meidän aihe tässä. Niin niin, että on sitä työtä ja muuta opiskelua. Perhetilanteessa voi olla asioita ja muu ehkä henkilökohtaisen elämän kuormitusta, niin haluaisitko siitä vielä Elisa jatkaa, että miten näihin voisi tällaisessa opiskelumuodossa kuin opettajankoulutuksessa vastata?

Elisa: -Joo tosiaan mainitsinkin äsken, että itsellä ei puolison lisäksi perhettä ole, mutta olen työskennellyt yrittäjänä nyt tässä suurimman osan näistä ope opinto ajoista ja joustavasti. Ja olen kyllä saanut ne yrittäjätyöt soviteltua sinne opintojen lomaan. Mutta toki siinä on semmoinen puoli, että ei se yrittäjänä työskenteleminen ole mitään ruusuilla tanssimista ja itse työskentelen vähän sellaisella suhdanneherkällä alalla. Eli nyt on ollut tosi hiljaista ja vaikea saada työkeikkoja ja kuitenkin yrityksellä kulut juoksevat. Ja minähän teen itse käytännössä kaiken Yrityksille markkinoinnit, somet kirjanpidosta lähtien ja laskutukset ja kaikki. Kyllä siinä hommaa ihan riittää ja siellä on niitä päivämääriä mihin mennessä asiat pitää hoitaa. Esim. Verottaja aina säätää niitä niin ne ei sitten taas jousta. Eli on tosi tärkeää, että koulu kuitenkin joustaa.
Mutta hyvä siellä on olla niitä deadlineja mitä on sovittu. Ehkä niissä heks-keskusteluissa, että kuitenkin tekee. Tekee asiat jossain järjestyksessä, mutta paniikkia ei tarvitse olla. Eli jos suoraan pyytää niin kyllä joustoa aina on saanut. Ja tosiaan se joustaminen on kaikkein tärkein. Ja mistä mainitsinkin tuolla, että kuunnellaan opiskelijoita sellaisilla herkillä tuntosarvilla, että kun kaikki ei välttämättä näistä asioista niin avoimesti puhu kuin esimerkiksi minä. Ja on tullut itsellekin sellaisia hetkiä, että ei ole ollut niin helppo puhua ja on jäänyt vähän jumittamaan sinne omiin ajatuksiin ja näin, että näinkin välillä asiat menee. Ja muistelen, että siellä alussa täytettiin sellainen kyselylomake, missä kysyttiin juuri näitä, että onko ollut jotain oppimisvaikeuksia tai muuta. Niin se on mun mielestä tosi tärkeää perehtyä tähän opiskelijoiden taustoihin, että jos siellä jotain on, niin osaa sitten tukea vähän paremmin ja herkemmin. En oikein tiedä voisiko tätä jotenkin laajentaa. Ymmärrän, että hirveän laveasti ei tietysti elämä elämäntarinaansa jaksa kertoa eikä halua, mutta joku tämmöinen, että voisi pikkuisen paremmin räätälöidä sitä opetusta sinne.
Mutta joustoa tässä on ollut tosi paljon, että pystyy suorittamaan sitä osaamiskansiotakin semmoisella omanlaisella tavallaan, että siinä ei ole sellaista yhtä tiettyä, että miten se pitäisi tehdä. Ja itselläni vielä on sen yrittäjyyden lisäksi ollut toinen koulu, itse asiassa kaiken rinnalla melkein koko ajan. Eli olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa maisteriohjelmassa ja tavallaan on se kolme roolia nyt tässä mitä on ollut eli kahdessa eri koulussa opiskelijana ja sitten tämä työrooli yrittäjänä, niin kyllä siinä aika henkisellä puolella välillä menee sekaisin, että missä roolissa sitä aina on. Mutta tämä nyt ei välttämättä siihen ajankäyttöön liity, mutta joutuu naksauttaa aivoista uusia asetuksia, että hetkinen, mihin tämä asia taas liittykään. Ja kun ikää on pikkaisen enemmän kuin 20, niin tuntuu jotenkin, että aivokapasiteetti ei aina aina riitä kaikkeen. Ja koulussa on kuitenkin ehkä tosi hyvin mielestä ymmärretty, että välillä käy silleen pikkaisen hitaalla.

Asiantuntija: Kiitos! Mites Sauli? Mitäs ajatuksia sinulla herätti tämä muu elämä eli työnteko, perhetilanne ja muu elämän kuormitus ja mahdolliset asiat? Mitä ajatuksia sinulla on siitä?

Sauli: -Joo no tuossa Elisan äsken puheenvuorossa oli paljon sitä, että koulutus on joustanut ja se on tosi tärkeä juttu. Itse olen sitten ehkä sitä koulukuntaa enemmän mitä tykkää siitä, että olisi mahdollisimman selkeät asiat mitä tehdään joissa olisi deadlinet ja näin. Mutta siihen miten tuo vaikuttanut työnteko, perhetilanne ja muut asiat, niin mulla on sama juttu, että ei ole lapsia tai muita mitkä vaatisi sitä aikaa. Puoliso on, mutta se nyt on saatu vielä hoidettua. Muuten toi työnteko, niin se on vähän silleen että vaikuttanut tosi paljon opiskeluihin, ollut tosi tosi kiire ja tosi paljon töitä ja se vaikuttaa vapaa jaksamiseen ja sitä myöten myös opiskeluun, koska sitä kuitenkin tehdään vapaa ajalla. Työelämä puskee kovaa päälle, niin siinä on tosi helppo antaa itse lupa laittaa opinnot taka -alalle. Ei ole sinänsä mikään kiire valmistua, eikä ole mitään viimeistä deadlinea mitä pitäisi tehdä muuta kuin opiskeluaika. Mutta siis sinänsä ei ole sellaista ulkoista pakonomaista motivaattoria mikä ajaisi tekemään kaiken väsymyksen ja muun keskellä.
Oikeastaan itse tällaisena ulkoisen paineen ystävänä tuo motivaattori oli parhaimmillaan pienryhmä ja ryhmätyöt. Se oli tavallaan se, että siinä oli yhteinen vastuu ja yhteinen tehtävä, mitä haluttiin saada valmiiksi. Niin se. Kyllä se kyllä sai itsensä aina syttymään siihen tekemiseen varmemmin. Ja ehkä koulutuksella olisi voinut ehkä vähän enemmän olla just tällaista oman kuormituksen hallintaa käsitellä. Meillä kyllä käytiin läpi kyllä siis kaikkia hyviä oppimis ja keskittymistekniikoita sun muita, mitkä ehkä osaltaan hiukan niistä sai apuja tähän kuorman hallintaan. Siinä oikeastaan ne siis pääpointtina. Mulle henk koht on se se ryhmätyöt ja muut. Mä toki ymmärrän, että niitä ei voi liikaa olla tämmöisessä viikonloppuryhmässä, missä jokainen periaatteessa kuitenkin vastaa itse itse omasta tekemisestä ja näin, niin ymmärrän sen. Mutta joillekin se olisi sopinut paremmin ja joillekin välttämättä ei.

Asiantuntija: Kiitos ja hienoa kuulla tästä, että täällä pääsee niin monenlaista ajatusta mieleen, että se mikä toisesta ei ole ehkä niin aina se paras tekniikka voi olla toisellekin juurikin se paras. Eli tässä on paljon vaihtelua. No mitäs sitten jos puhutaan vähän kehittymisestä? Niin ja varmasti opettajankouluttajat tuolla haluaa kuulla, että mikä on teille ollut sellaista merkityksellistä, mikä on ollut merkityksellinen oppimiskokemus täällä opettajankoulutuksessa ja mikä on tuonut sitä semmoista ammatillista kasvua. Ja sitten toisaalta tähän loppuun, että olisiko teillä jotain vielä mitä lisää olisitte kaivannut sitä tukea? Mitäs sinä Sauli ajattelet tästä?

Sauli: -Joo no siis mun mielestä merkityksellisintä on ollut tämä koulutus itsessään ja se miten se on laajentanut omaa ajattelua ja auttanut näkemään asioita oikeasti todella uusista kulmista. Että tämä koulutusvuoden prosessi on tavallaan pakottanut mut pois omasta ammatillisesta insinöörilokerostani. Ja toi tai toi. Siellä oli ehkä tietynnäköisiä näkökulmia ja sellaista ei ehkä niin laaja alaista ajattelua. Mitä mitä nyt on huomannut, että vuoden aikana oikeasti saanut tosi paljon tosi paljon lisää ja myös huomaa sen, että pystyy nykyään ajattelemaan myös sitä tavallaan ehkä paremmin toisen ihmisen näkökulmasta oppijan näkökulmasta asioita, että tavallaan miten omat viestinnät ja tavat toimia esimerkiksi töissä tai muuten vaikuttaa siihen viestin perille saamiseen ja sitä kautta oppimiseen. Ja näin loppusajatuksena laittaisin sen, että opettajaksi kasvaminen ei ole pelkästään tiedon oppimista, vaan se on ollut myös omien toimintatapojen ja ajattelun tarkastelua ja myös itsensä johtamista opiskelun saralla.

Asiantuntija: -Kiitos, Todella mielenkiintoista kuulla, Kiitos kun jaoit sen. Mitäs Elisa? Vähän samoilla meiningeillä niin niitä oppimiskokemuksia ja kehittämisehdotuksia mitä tulee mieleen?

Elisa: -Joo, varmasti ihan joka viikko tämmöisiä oppimiskokemuksia on tullut uusia. Mutta tosi kiva on ollut päästä perehtymään kaikkiin erilaisiin oppimisympäristöihin ja fasilitointiin. Sieltä on saanut paljon sellaisia uusia ideoita kyllä. Mutta sitten tuli mieleen, että koen itse opettajuuden kauhean laajana. Ja kyllähän se koetaan tuolla koulutuksessakin. Mutta, jos palataan tuohon minkälaista tukea olisi tarvinnut, niin mielestäni koulutuksen pitäisi pikkaisen laajentaa käsitystä opettajuudesta. Eli mua on vähän häirinnyt välillä kun on puhuttu vain opettajista, jotka työskentelevät vaikka ammattioppilaitoksissa tai ammattikorkeassa. Minähän en tähtää tällaiseen työhön tulevaisuudessa ollenkaan. Luulen, että se ei ole oikein sopisi minulle. Voisin olla hermoraunio puolessa vuodessa. Mutta toisaalta olen kuitenkin toiminut 15 vuotta semmoisena. Näen, että kouluttajana ja teen sitä yrityksen kautta jatkuvasti, niin tavallaan on tuntunut, että olen nyt ollut. Ei nyt voi sanoa, että eri kastia, mutta että koulu olisi voinut vähän paremmin huomioida sen, että miten erilaista se mun työnkuva on. Ja varmasti monen muunkin. Vaikka Saulinkin tuolla tuolla koulussa. Mutta tosiaan koen, että olen enemmän sellainen kouluttaja kuin opettaja, vaikka nyt saisikin käyttää sitä opettaja ammattinimikettä sitten kun tuolta koulusta valmistuu. Mutta tosiaan kouluttajana tai opettajana, niin kyllä mä koen, että oon kovasti kovasti kasvanut ja paljon siitä kasvusta on tullut siis ihan itseni kautta. Eli olen saanut itsevarmuutta siihen omaan tekemiseen. Ja olen huomannut, että kyllä se minunkin tapa tehdä asioita on oikein. Ja nimenomaan tämä tuli tuossa opetusharjoittelussa ilmi, että vaikka se vähän jännitti ja olin epävarma, niin kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja tuli positiivista palautetta ja sain hyviä ideoita, että mitä voisi tehdä asioita eri tavalla, eri tavalla, että kaikki meneekin jouhevammin, mitä ei ollut osannut edes itse ajatella. Eli sain sellaista ulkopuolista näkökulmaa sitten siihen omaan tekemiseen. Ja vielä kyllä itsevarmuutta lisää tarvitsisin.
En tiedä, kun monet puhuu sellaisesta ope persoonasta, että on tavallaan semmoinen ope minä ja sitten on se normaali. Minä taas jotenkin koen, että mulla ei ole sellaista ope minää, että olen koko ajan se sama ihminen myös niille ketä mä koulutan. Niin, tästä mä oon pikkasen epävarma vielä, että pitäisikö mun kasvattaa joku sellainen kuori vai voinko mä jatkaa tätä mun linjaa eli omana itsenäni olemista? Että onko se hyvä vai huono asia, että tuleeko tämä sitten lopulta liian raskaaksi mulle? Siihen ehkä olisin kaivannut vähän tukea.
Ja sitten on tullut näitä teknologioita ja ideoita paljon mitä voisi käyttää siinä opetuksessa. Niin sitten musta tuntui välillä, että haluaisin käyttää ja kokeilla niitä kaikkia joka viikko jotain uutta. Eli siihen olisi tavallaan myös kaivannut vähän tukea. Miten osata fokusoida ja valita sieltä ne sellaiset, mitkä sopii itselle ja siihen opetustilanteeseen parhaiten? Tai sitten välillä olla käyttämättä yhtään mitään teknologiaa. Eli vähän iski päälle semmoinen, että tuli liikaa kaikkea ja aivot eivät ehtineet sitä ehkä sulatella. Eli tosi hyvä juttu, Mutta sitten tulee sellainen runsaudenpula, että vaikea valita ne oikeat välineet. Sitä kaikesta, eli vähän sellaista selkeyttä olisin ehkä siinä kaivannut. Mulla ei nyt oikeastaan sen kummempaa loppukommenttia tähän ole, muuta kuin että kiitoksia kuuntelijoille.

Asiantuntija: Kiitos paljon Sauli ja Elisa ja kiitos siitä, että olitte kokemuksianne ja ajatuksianne. Ja tässä tuli just Elisalla viimeiseksi hyviä aiheita sinne ohjaajan kanssa keskusteluun, purettavaksi ja mietittäväksi. Eli opettajaksi kasvaminen ei ole vain tiedon oppimista. Se on myös oman itsen ymmärtämistä, jaksamisen tukemista ja yhteisön rakentamista. Toivottavasti tämä podcast antaa ajattelemisen aihetta kaikille, jotka ovat mukana opettajankoulutuksessa ja ennen kaikkea rohkaisee opiskelijoita puhumaan omista tarpeistaan ja kokemuksistaan jatkossakin.
Kiitos, että olitte kanssamme pohtimassa tuen merkitystä opettajakoulutuksessa. Erityisen lämpimät kiitokset haastattelemillemme opiskelijoille heidän arvokkaista kokemuksistaan ja näkökulmistaan. Heidän äänensä korostaa, että aidosti saavutettava opetus huomioi aina opiskelijoiden äänen ja näkökulman.
Muistetaan, että inkluusio on jatkuvaa kehitystyötä ja prosessi. Jopa pienet muutokset omassa opetustyössä kaikkien opiskelijoiden huomioimiseksi voivat tuoda isojakin parannuksia opiskelijoiden inklusiivisiin opintopolkuihin. Opettajat voivat parhaansa mukaan mukauttaa ympäristöä niin, että se on saavutettava ja opiskelijoiden tarpeet huomioon ottava, ilman että opiskelijan pitäisi itse sopeutua toimimattomiin rakenteisiin.
Tärkeintä on luoda ilmapiiri, jossa jokainen opiskelija voi olla oma itsensä ja tuntee kuuluvansa yhteisöön, ilman että hänen tarvitsee salata tuen tarpeitaan tai sulautua joukkoon. Moninaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rakentavan keskustelukulttuurin vaaliminen vahvistaa tätä tunnetta ja saa opiskelijat kokemaan itsensä arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi.