Tekoälynyyttäreillä – tuo tullessasi ja vie mennessäsi!

Moni meistä on päässyt viime aikoina vakavasti pohtimaan, miten tekoälyn hyödyntäminen voisi rikastuttaa ja tukea pedagogista työtämme. Olemme siirtyneet Web 4.0 aikakauteen – symbioottiseen verkkoon, jossa ihmiset ja tietokoneet tekevät yhteistyötä (Human-Computer Interaction, HCI) (ks. esim. Petrick 2020).

Useat ovat vielä epätietoisia, ja kysymyksiä sinkoilee moneen suuntaan: miten tulkita korkeakoulun tekoälyohjeistuksia yhdessä niin kollegoiden kuin opiskelijoiden kanssa, millaiset osaamistavoitteet, arviointitavat, oppimistehtävät ja sisältövalinnat ovat linjakkaita, monipuolista oppimista ja osaamista tuottavia.

Samoin mietityttää, mikä tekoälysovellus olisi helppokäyttöinen ja eettisesti kestävä. Toisaalta korkeakoulut ovat tehneet sopimuksia tiettyjen sovellusten, kuten Copilotin tai Adoben Expressin, kanssa. Näin turvataan opiskelijoille ja henkilökunnalle pääsy suojattuihin tekoälysovelluksiin, joissa tietoturva ja käyttäjien yksityisyys ovat ensisijaisessa asemassa.

Nyyttärikutsua laatimaan

Tässä tekstissä tarkastelemme, miten tekoälynyyttärit tarjosivat tekoälyn hyödyntämisideoita ja millainen kokemus ne olivat osallistujille. Itse tekoälynyyttäri-idea kumpusi vanhoista diginyyttäreistä, joita järjestimme Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa kymmenen vuotta sitten. Otimme yhdessä haltuun Web 2.0:sta – sosiaalista verkkoa. Opetimme toisillemme interaktiivisia digityökaluja, kuten Triciderin, Socrativen ja Diigon käyttöä painottaen niiden roolia pedagogisissa prosesseissa.

Tekoälynyyttäreiden ideana on, että ne ovat epämuodollisia oppimistilaisuuksia, joissa opettajat jakavat kokemuksiaan, ideoitaan ja sovelluksiaan tekoälyn käytöstä opetuksessa. Näissä tapaamisissa vertaisoppiminen auttaa löytämään uusia mahdollisuuksia sekä rohkaisee kokeilemaan uusia asioita turvallisesti kollegoiden tuella.

Liu ym. (2024) painottavat, että vertaisoppimisessa ei ole kyse pelkästä tiedon siirrosta vaan myös kokemusten ja virheiden jakamisesta, joka tukee ymmärryksen kasvua. Tekoälynyyttäreillä keskeistä on turvallinen vertaisryhmä, jossa opettajat voivat yhdessä jakaa osaamistaan ja oppia uutta tekoälysovelluksista opetuksensa rikastamiseksi.

Digitaalista tekoälynyyttärivilttiä levittämään

Päädyimme keväällä 2024 suunnittelemaan tilaisuutta, johon kutsuisimme Haaga-Helian ja Jamkin opettajakouluttajia syyslukukauden alussa. Molemmilla organisaatioilla oli käynnissä tekoälyn hyödyntämiseen liittyviä projekteja (HH:lla OKM:n rahoittama AI Driver! -hanke ja Jamkilla sisäinen kehittämishanke). Hankkeiden tavoitteet tukivat yhteisen tilaisuuden järjestämistä erinomaisesti.

Tunnistimme, että opettajat ovat omissa tekoälykokeiluissaan hyvin eri vaiheissa: jotkut ovat tutustumisvaiheessa ja kenties aloittamassa kokeiluitaan ja toiset ovat jo integroineet tekoälyn omiin pedagogisiin prosesseihinsa näkyvästi. Tämän vuoksi päädyimme kutsussa tarjoamaan tulijoille kolme erilaista valintavaihtoehtoa näihin vaiheisiin perustuen: tutkimusmatkailijat, kekseliäät kokeilijat ja sparraavat mentorit. Jokainen sai siis itse ilmoittautuessaan valita, mihin ryhmään haluaa osallistua ja mitä on tuomassa nyyttäripöytään.

Ilmoittautuneille lähetettiin jo etukäteen linkki Howspace-verkkoalustalle, jossa oli ennakkomateriaalia ja jakamisen paikka tuomisille. Yhteistyö ja keskustelu ovat keskeisiä tekoälyn tuomisessa opetukseen. Sukovic (2024) korostaa oppimisyhteisöjen merkitystä tekoälyn integroimisessa. On tärkeää luoda avoin keskusteluympäristö, jossa opettajat voivat jakaa onnistumisiaan ja kompasteluitaan tekoälyn käytössä. Monet ilmoittautuneet jakoivatkin jo etukäteen kokemuksiaan ja ideoitaan alustalle.

Tekoälytuomisten ja viemisten äärellä

Kussakin ryhmässä tarkasteltiin erilaisia tuomisia. Tutkimusryhmäläiset olivat tuoneet yhteiseen pöytään ihmetyksiä ja kysymyksiä. Viemisinä he saivat mukaansa perusymmärryksen siitä, mitä generatiivinen tekoäly on ja miten sen voisi itse ottaa käyttöön. Kekseliäät kokeilijat taasen tarjoilivat toisilleen omat kokeilunsa ja havaintonsa. Useimmat olivat perehtyneet ChatGPT:n ja Copilotin käyttöön niin opetuksen kuin kehityshankkeiden suunnittelussa. Tämän lisäksi pieniä kurkkauksia oli tehty esimerkiksi piirros- ja musiikintuottamisohjelmiin.

Osallistujat reflektoivat oppimaansa ja nyyttärikokemustaan tilaisuuden lopussa. Kaikki vastaajat kokivat, että nyyttärikonsepti oli toimiva. Vastaajat olivat yksimielisiä siitä, että saivat nyyttäreiltä itselleen uutta osaamista. Ryhmätyöskentely vertaisten kanssa koettiin palautteen mukaan toimivaksi ja antoisaksi. Työskentelyn ilmapiiri koettiin kannustavaksi ja positiiviseksi, myös asiantuntevaa fasilitointia kiiteltiin. Pienten ryhmäkokojen koettiin mahdollistaneen joustavan keskustelun ja yhteistyö ja kokemusten jakaminen eri organisaatioiden välillä koettiin arvokkaaksi.

Otetaanko uudestaan?

Tällaiset yksittäiset jakamishetket ovat oivia innostamaan, mutta tarvitsemme korkeakoulujohdolta tukea ja systemaattisesti resursseja, jotta mitä erilaisempia pedagogisia ratkaisuja tekoälysovelluksiin liittyen voitaisiin kokeilla ja ottaa käyttöön turvallisesti, tehokkaasti ja kestävästi (myös Pratschke 2024). Tässä tapauksessa kehittämishankkeet mahdollistivat korkeakoulujen yhteisen konseptin kehittämisen ja kokeilun, mutta hankkeiden tuotokset eivät jäisi vain niiden tarjoamien resurssien varaan.

Elämme kiihtyvää digitaalisen murroksen aikaa, jossa tekoälyn hyödyntämiseen korkeakouluopetuksessa liittyy merkittäviä haasteita ja riskejä, joihin on syytä kiinnittää huomiota ja kehittämistoimenpiteitä. Tämä edellyttää korkeakouluilta systemaattisia toimintamalleja, prosesseja ja resursseja, jotta tekoälyn pedagogisesti merkityksellinen hyödyntäminen voi toteutua turvallisesti, kestävästi ja luotettavasti.

Artikkelin kuva tehty tekoälyllä.