Restoratiivinen toiminta pedagogista hyvinvointia vahvistamassa

Kiinnostus tarkastella pedagogista hyvinvointia ilmiönä lähtee usein liikkeelle opetushenkilöstön omasta työstä oppimisen ohjaajina, joka haastaa pohtimaan ja etsimään vastauksia kysymykseen, ”mistä on hyvät opettajat tehty”. Mikä saa opetushenkilöstön yhä uudelleen motivoitumaan ja yhdessä innostumaan työstään ja mitä asioita voidaan liittää laadukkaaseen ja oppimista innostavaan ilmapiiriin?

Opetushenkilöstön pedagoginen hyvinvointi osana moniammatillista yhteistyötä

Moniammatillinen yhteistyö ammatillisen koulutuksen kentällä on runsaasti keskustelua herättävä aihe. Mitä on moniammatillinen yhteistyö? Keiden kanssa yhteistyötä tehdään? Miksi se on tärkeää? Nämä ovat mielenkiintoisia ja haastavia kysymyksiä, joita opetushenkilöstö pohtii usein omassa työssään.

Moniammatillista yhteistyötä toteutetaan monella tapaa eri tahojen kanssa, niin oppilaitoksen sisällä kuin laajasti muillakin yhteiskunnan aloilla. Toteutukset ja toimintatavat voivat olla alueelliset tarpeet huomioiden erilaisia. Yksi opetushenkilöstölle tutuksi tulleista moniammatillisen yhteistyön muodoista on opiskelijahyvinvointiryhmä. Opiskelijahyvinvointiryhmä voi olla opetushenkilöstölle merkittävä tuki esimerkiksi opiskelijoita koskevissa tuen ja ohjauksen haastavissa tilanteissa.

Oppilaitoksen toimiva moniammatillinen yhteistyö onkin tärkeää, ja hyvin toimiessaan se voi tukea opiskelijaa monin eri tavoin. Opetushenkilöstön tehtävä on osallistua yhteistyöhön, jossa kehitetään opiskelijoiden kanssa yhdessä ohjauksen ja tuen hyviä käytäntöjä. Näin tuetaan opiskelijan matkaa ei pelkästään opiskelussa vaan myös kohti mielekästä ja hyvää elämää. Tällä tavoin moniammatillinen yhteistyö liittyy myös osaksi pedagogista hyvinvointia.

Kiinnostukseni tarkastella pedagogista hyvinvointia ilmiönä on lähtenyt liikkeelle omasta työkentästäni ja työstäni erityisopettajankouluttajana. Samat kysymykset ovat nousseet esiin myös erilaisissa ohjaus- ja opetushenkilöstön täydennyskoulutus- ja TKI-hankkeissa. Pohdimme usein eri koulutuksen järjestäjien ja opetushenkilöstön kesken, mistä tekijöistä hyvä ohjaus ja oppiminen koostuvat sekä sitä, miten ne vaikuttavat opettajien pedagogiseen hyvinvointiin. Keskustelumme tukevat käsitystä siitä, että opetushenkilöstön pedagoginen hyvinvointi on monista asioista koostuva kokonaisuus, jota voidaan tarkastella sekä yhteisön että yksilön näkökulmasta.

• Yhteisöllisen tason muodostavat esimerkiksi tiimit ja opettajan omat moniammatilliset yhteistyöverkostot, jotka koetaan tärkeiksi oman työn ja sen kehittämisen näkökulmasta.
• Yksilöllinen taso tarkoittaa puolestaan yksilön subjektiivista kokemusta hyvinvoinnista. Se liittyy työhyvinvoinnin, voimaantumisen, motivaation ja ammatillisen uudistumisen kysymyksiin, joihin yhdistyy kokemus osallisuudesta, minäpystyvyydestä ja yhteisöllisyydestä.

Oppilaitosyhteisön tulee olla paikka, joka innostaa ja kannustaa onnistumisiin ja jossa opetushenkilöstön osaaminen kehittyy siten, että se vahvistaa ja tukee kaikkien hyvinvointia (Hellström 2018).

Opettajan työn keskiössä on pedagoginen toiminta, joka rakentuu hyvästä ja rakentavasta vuorovaikutuksesta. Opettajan arki koostuu monenlaisista kohtaamisista ja osallisuudesta, monipuolisista oppimisen kokemuksista sekä hetkiin tarttumisen mahdollisuuksista. Oman toiminnan tiedostamisessa dialogisuus ja reflektio ovat keskeisiä. Ne auttavat opettajaa kehittymään ja uudistumaan. Opiskelijan näkökulmasta pedagoginen hyvinvointi sisältää samankaltaisia asioita kuin opettajallakin. Uudistuminen on opiskelijan kohdalla jatkuvaa uuden oppimista ja kehittymistä. Osallisuus merkitsee opiskelijalle samaa kuin opettajalle työhyvinvointi. (Isola ym. 2017.)

Pedagoginen hyvinvointi -hanke kehitti korkeakouluyhteisön kykyä luoda pedagogisesti hyvinvoiva toimintakulttuuri (Haaga-Helia 2023). Hanke tunnisti pedagogisen hyvinvoinnin onnistumisen avaintekijät, joita ovat korkeakouluhenkilöstön työorientaatiot, yhteisöohjautuva korkeakoulu, pedagogiset rakenteet ja käytännöt sekä johtamisen tuki (Vanhanen-Nuutinen 2023). Puhutaan pedagogisen hyvinvoinnin kehästä, jossa opiskelijoiden hyvinvointi, yleiset työhyvinvoinnin kysymykset ja pedagoginen hyvinvointi ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Pedagoginen hyvinvointi ja turvallisuus rakentuvat erilaisissa kohtaamisissa arjen ohjaus- ja opetustoiminnassa. Opettajan pedagoginen hyvinvointi on nähtävissä muun muassa siinä, miten aidosti ja joustavasti hän mahdollistaa opiskelijoiden osallisuutta ja vaikuttamista pedagogisessa toiminnassaan. On tärkeää, että opettajalla on taito sekä ymmärrys osallistaa ja kannustaa opiskelijoita aktiivisesti oppimisprosessiin. Samalla opettaja on sidoksissa myös koulutuksen järjestäjän asettamiin reunaehtoihin opetuksen ja ohjauksen toteutuksessa. (Perunka & Happo 2018.)

Yhteisöllisyys ei rakennu itsestään vaan yhteisöllisyyden vahvistaminen vaatii tietoista ja tavoitteellista johtamista. Koulutuksissa on tärkeää varata aikaa yhteiselle keskustelulle ja suunnittelulle. Myös yhteiset tapahtumat rakentavat ja tukevat yhteisöllisyyttä. Tutkimuksen mukaan opettajat nostivat yhteisöllisyyden rinnalle henkilöstön osallisuuden varmistamisen sekä mahdollisuuden osallistua omaa työtä ja koulutusta koskevaan suunnitteluun sekä päätöksentekoon. Myös korkeakoulun yhteinen strategiatyö ja sen näkyminen arjessa koettiin tärkeiksi osallisuuden kehittämisen työvälineeksi. Pedagogisen hyvinvoinnin näkökulmasta keskeisiä tekijöitä olivat myös osaamisen kehittäminen ja uuden opetushenkilöstön määrätietoinen perehdytys. Pedagogista hyvinvointia ei voida rakentaa vain johtamisen keinoin, vaan se on koko korkeakouluyhteisön yhteinen asia. (Niinistö-Sivuranta & Parpala 2023, 36.)

Käytännössä osallistaminen tarkoittaa muun muassa sellaisia pedagogisia toimintatapoja, jotka edellyttävät opiskelijoiden omaa ajattelua, aktiivista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tällöin opiskelijoiden yksilöllinen osaaminen, henkilökohtaiset toiveet ja tarpeet sekä erilaiset oppimisen strategiat on mahdollista huomioida tilannekohtaisesti. Opettajan näkökulmasta osallistaminen edellyttää avointa asennetta oppimisprosessia kohtaan. Avoimuus merkitsee keskustelua siitä, mihin suuntaan ja miten prosessi etenee oppimistavoitteiden näkökulmasta. Opettajalta vaaditaankin erilaisissa tilanteissa joustavuutta ja toisinaan kykyä luopua ennakkoon määritellyistä pedagogisista ratkaisuista. Lisäksi opettajalta vaaditaan epävarmuuden sietokykyä, sillä opiskelijan oppimispolku ja oppimisprosessin kulku eivät ole tiedossa prosessin alussa. Lisäksi jokainen opiskelija etenee omalla henkilökohtaisella tavallaan. Valmius ja taito tarkastella omaa opettajuutta ja asiantuntijuutta uuden oivaltamisen ja syvällisemmän tietämisen näkökulmasta liittyy kiinteästi esimerkiksi kehittävään palautteen antoon. Reflektiivinen toimintatapa rakentaa avointa palaute- ja kehitysmyönteistä toimintakulttuuria ja tukee näin laadukasta opiskelijalähtöistä ohjaustyötä. (Aarnio & Nuutila 2023.)

Pedagogisen hyvinvoinnin rakennuspalikat

Rakentava vuorovaikutus

Vuorovaikutusosaaminen liitetään usein luontevasti vuorovaikutustaitoihin. Kuitenkin on tärkeä tiedostaa, että vuorovaikutusosaaminen ei koostu pelkästään taidoista, vaikka ne tekevätkin osaamisen näkyväksi. Vuorovaikutusosaamiseen liittyy myös kognitiivisia ja eettisiä ulottuvuuksia. Yksilön ammatillista vuorovaikutusosaamista voidaan arvioida erilaisten yleisten sääntöjen ja normien perusteella, jolloin viestinnän taitavuutta, tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta voidaan jäsentää esimerkiksi selkeyden, sujuvuuden, ystävällisyyden, totuudenmukaisuuden ja oikea-aikaisuuden avulla. (Nisula 2011, 145.)

Rakentavat vuorovaikutustaidot koostuvat keskustelemisen ja kuuntelemisen taidosta. Vuorovaikutus ei kuitenkaan nojaa pelkkään jutusteluun: ilmeemme, eleemme ja kehon kielemme kertovat siitä, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen. Vuorovaikutus vaatii usein aikaa. Kiireen kokemus on lisääntynyt yhteiskunnassamme, ja näin ollen aikaa vievästä vuorovaikutuksesta halutaankin usein tinkiä arjessamme. Arjen vuorovaikutuksessa rakennetaan merkittävää perustaa luottamukselle, ja siksi sitä ei voi ohittaa.

Oppilaitosyhteisössä hyvien vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu. Joudumme toimimaan arvostavaan ja kohteliaaseen tapaan useamman ihmisen kanssa, myös konfliktilanteissa. Työyhteisössä hyvät vuorovaikutustaidot koostuvat perusasioista. Tervehditään toisiamme, kuunnellaan ja toimitaan reilun pelin hengessä. Opiskelijoihin ja yhteistyökumppaneihin suhtaudutaan samalla myönteisyydellä ja palvelualttiudella. On jokaisen etu, että työpaikalla on rento, lämmin ja kannustava työskentelyilmapiiri.

Kaikki tilanteet arjessa eivät suju kuitenkaan aina nappiin, vaikka vuorovaikutustaitoja olisi kuinka harjoiteltu. Olemme myös inhimillisiä olentoja: tulkitsemme välillä toisiamme väärin tai emme oikein pääse jonkun kanssa samalle aaltopituudelle. Myös oma huono päivä tai mielessä pyörivät akuutit asiat voivat häiritä kohtaamistamme toisten ihmisten kanssa. Negatiivisille kokemuksille ja virheille ei tulisi antaa liikaa painoarvoa vaan keskittyä pikemminkin onnistumisen hetkiin.

Millainen vuorovaikutus rakentaa luottamusta ihmisten välillä ja työyhteisössä? Entä mitkä voivat olla vuorovaikutuksen riskitekijöitä? Saavatko tunteet ja empatia näkyä oppilaitosyhteisön toiminnassa? Minkälaisilla uusilla toimintamalleilla synnytetään uudenlaista, avointa vuorovaikutusta – ja kehitetään yhteisön toimintaa aidosti yhdessä? Mistä meidän pitäisi osata luopua ja päästä irti – ja mitä voisimme löytää tilalle?

Arjen toimintaan ja vuorovaikutukseen voi liittyä monenlaista mutkikkuutta. Erilaisten ristiriitojen aiheuttama passiivisuus voi olla työyhteisössä huomiota herättävä piirre: eskaloituneina erimielisyydet ja ristiriidat voivat aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä pahoinvointia. Työyhteisöjen sisäiset inhimilliset ristiriidat ovat organisaatioiden haasteellisimpia tilanteita. Ihmisten persoonalliset toimintatavat voivat poiketa niin paljon toisistaan, että syntyy vahvoja käsityksiä siitä, mikä on oikea ja mikä väärä tapa toimia. Toisinaan eri toimijoiden välillä voi olla niin paljon tiedostamattomistakin syistä johtuvaa kitkaa, että yhteistyö on tämän vuoksi vaikeaa. (Pehrman 2010.)

Sairauspoissaolojen, alentuneen työkyvyn ja ennenaikaisen eläköitymisen kautta työpahoinvointi voi kerryttää kustannusvaikutuksia ja alentaa tuottavuutta. Erityisesti esihenkilöt tarvitsevat taitoja huomata ja käsitellä ristiriitoja sekä kohdata ristiriitojen synnyttämiä tunteita. Jos ristiriitoja ja ongelmia ei käsitellä, voi seurauksena olla klikkiytymistä, vastuuttomuutta, yhteistyöhaluttomuutta, syyllisten etsimistä ja epäasiallista käyttäytymistä. Toimivan työyhteisön tuntomerkki ei ole ongelmattomuus vaan se, miten erilaisia tilanteita ja ongelmia kyetään käsittelemään sekä löytämään niihin yhdessä ratkaisuja. Parhaimmillaan työyhteisöä koskevat haasteet ja ristiriidat ovat kaikille hyvä mahdollisuus oppia ja kehittyä. Kun ongelmatilanteita käsitellään avoimesti keskustellen, kaikkien yhteistyötaidot ja vuorovaikutustaidot vahvistuvat. Ratkaisukeskeisen restoratiivisen prosessin aikana työyhteisön osapuolet pohtivat itse uusia tapoja, miten yhdessä toimimalla voi saavuttaa toivottuja muutoksia.

Restoratiivinen lähestymistapa

Restoratiivisuuden käsite ei ole yksiselitteinen, mutta tieteen alasta riippumatta käsitteen määrittelyssä on nähtävissä samoja peruslähtökohtia. Restoratiivinen vuorovaikutus on parhaimmillaan kohtaamista, kuuntelua, ihmisten välisten suhteiden parantamista ja sosiaalisten taitojen sekä pääoman vahvistamista. Vuorovaikutus, dialogi ja yhteisten ratkaisujen etsiminen johtavat voimaantumiseen, oppimiseen ja vastuunottoon sekä postiiviseen työskentelyilmapiiriin yksilöiden välillä ja yhteisöjen sisällä. (Pehrman 2011, 92.) Restoratiivinen lähestymistapa on näkökulma ja toimintatapa, jossa on kyse ihmissuhteet, tunteet ja tarpeet huomioon ottavasta ongelmatilanteiden hallintamenettelystä. Restoratiivinen lähestymistapa korostaa kohtaamiseen, keskusteluun ja yhteistyöhön perustuvaa myönteistä prosessia, jossa pyritään osapuolten välisen ymmärryksen lisääntymiseen. Osapuolia arvostetaan asiantuntijoina.

Restoratiivisessa lähestymistavassa on tarkoitus luoda vuoropuhelu, dialogi, jossa erilaisista näkemyseroista päästään keskustelemaan yhdessä ja löytämään yhteinen ratkaisu tilanteen selvittämiseksi. Menettelyn tarkoitus on myös ennaltaehkäistä tilanteen jatkuminen tai uusiutuminen. Tämä tapahtuu vuoropuhelun välityksellä, sillä eri osapuolet oppivat myös kommunikoimaan keskenään, oppivat toisistaan ja myös itsestään prosessin aikana. (Järvinen & Luhtaniemi 2013, 50.)

Jokaisessa työyhteisössä tapahtuu asioita, jotka voivat ajoittain synnyttää yhteistä innostusta ja joskus taas harmittavat tai vihastuttavat. Näissä tilanteissa ratkaisun avaimet ovat niiden henkilöiden käsissä, jotka ovat olleet mukana vaikuttamassa tilanteeseen ja keskinäisen vuorovaikutuksen hankaloitumiseen. Esihenkilön roolissa on tärkeää ymmärtää, miten merkityksellistä on kohdata jokainen työyhteisön jäsen arvostavasti riippumatta tapahtumista, muistuttaa reiluudesta työkavereita kohtaan sekä vastuusta oman toiminnan suhteen. Keskeisenä ajatuksena on, että asianosaiset voivat itse olla aktiivisia osallisia asiansa ratkaisussa. Toiminnan tavoitteena on eheyttää tulehtuneet ihmissuhteet ja sopia yhdessä, miten jatkossa toimitaan niin, että tilanne ei toistuisi. Jokaisen työyhteisön jäsenen olisi asianmukaista toimia oikeudenmukaisesti ja reilusti toisia kohtaan. Kun pyritään puhumaan avoimesti ja rehellisesti, on rakennettava syvempää ymmärrystä sekä hyvää luottamuksen perustaa. (Pehrman 2011, 94.)

Restoratiivisesta lähestymistavasta voidaan nähdä seuraavanlaisia hyötyjä oppilaitosyhteisön dynamiikalle ja voimavaralähtöiselle kehittämiselle:

• Työhyvinvoinnin lisääntyminen vahvistaa tunneälykkyyttä, vuorovaikutteisuutta ja aitoa tahtoa sitoutua työyhteisöön.
• Positiivinen psykologia on osoittanut positiivisten tunteiden ja työhyvinvoinnin yhteyden kognitiivisten resurssien kasvuun ja parempaan työhyvinvointiin.
• Restoratiivinen lähestymistapa varmistaa, että työyhteisön osapuolet ottavat vastuun ratkaisusta ja kasvavat ja kehittyvät sekä yksilöinä että tiimeinä.
• Lähestymistapa lisää tietoisuutta siitä, että erimielisyydet usein alkavat arjen työhön liittyvästä väärinymmärryksestä.
• Työyhteisön voimavaralähtöinen lähestymistapa tukee reflektoinnin merkityksen oivaltamista ja sen kautta sekä oman että toisten toiminnan ja motiivien ymmärtäminen.
• Restoratiivinen vuorovaikutus kääntää osallistujien havaintomaailman muista itseen. Sen sijaan että keskityttäisiin etsimään muiden toiminnasta pessimistisiä odotuksia vahvistavia tekijöitä, työyhteisö alkaa reflektoida omaa käytöstään, ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.
• Työyhteisön voimavaralähtöinen ajattelu mahdollistaa pysähtymisen yhdessä, jonka avulla voidaan löytää uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen.

Voimavaralähtöinen lähestymistapa

Viime vuosien poikkeukselliset tapahtumat, kuten pandemia ja Ukrainan sota, ovat vaikuttaneet meihin. Siksi on erityisen tärkeää huomioida oma työhyvinvointi ja jaksaminen. Oppilaitosyhteisössä tulisi jokaisen kohdata toinen toisemme arvostavasti ja luottaa kollegan ammattitaitoon. Asenteet yhteistyöhön ovat vuosien myötä toki muuttaneet muotoaan, mutta edelleen arvostavassa kohtaamisessa on parantamisen varaa. Ammatillisen koulutuksen kentällä tehdään monialaista ja moniammatillista yhteistyötä yli ammatti- ja hallintorajojen. Keskiössä on opiskelija tavoitteineen ja ohjauksen sekä tuen tarpeineen. Yhteistyötahoja ovat monet opiskelijan opintoihin läheisesti liittyvät ammattihenkilöt, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö, opiskelijan läheiset, kuraattori, työelämän verkostot jne. Toimiva moniammatillinen yhteistyö ja pedagoginen hyvinvointi onkin merkittävää, ja ne tukevat sekä opiskelijaa että opettajaa arjen tilanteissa monin eri tavoin.

Oppilaitosyhteisön vuorovaikutukseen liittyvien haasteiden juurisyihin paneutuvana prosessina restoratiivinen lähestymistapa antaa yksilölle mahdollisuuden tarkastella toimintaansa kanssaihmisten silmin, tulematta syyllistetyksi. Menettelytapa varmistaa ajan ja paikan kohtaamiselle ja yhteiselle keskustelulle, lisää osapuolten itsetuntemusta, avaa silmät väärinymmärryksille ja mahdollistaa aidon anteeksiannon (Pehrman & Poikela 2015, 127–139).

Yhteistyötahojen asiantuntijuus yhdistettynä ohjaus- ja opetushenkilöstön pedagogiseen osaamiseen on merkittävä voimavara. Restoratiivinen toiminta voi olla avaintekijä ohjaus- ja opetushenkilöstön pedagogisen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Restoratiivista toimintaa ohjaavan pedagogisen menetelmän ja prosessin tarkoituksena on auttaa työyhteisöä ratkaisemaan itse pulmia ja ongelmatilanteita. (Suomen Sovittelufoorumi 2019.)

Oppiminen ja hyvinvointi ovat tärkeitä elementtejä oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittämisessä. Keskiössä ovat osallisuus ja toimijuus sekä motivaatio, kompetenssi, autonomia ja vuorovaikutus. Pedagogista hyvinvointia voidaan vahvistaa ottamalla erilaisissa oppimistilanteissa monipuolisesti huomioon nämä näkökulmat. Ne liittyvät sekä yksilön oppimisprosessiin että oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittämiseen. Osaamisperusteinen ammatillinen koulutus tunnistaa ja tunnustaa opiskelijan olemassa olevan osaamisen ja autonomian pedagogisissa ratkaisuissa.

Oppilaitoksen toimintakulttuuria muovaavat sekä tiedostetut että tiedostamattomat tekijät. Opetushenkilöstön tapa toimia välittyy opiskelijoille, jotka omaksuvat oppilaitosyhteisön arvoja, asenteita ja tapoja. Esimerkiksi vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen mallit siirtyvät opiskelijoille. Toimintakulttuurin vaikutusten pohdinta ja sen ei-toivottujen piirteiden tunnistaminen ja korjaaminen ovat tärkeä osa toimintakulttuurin kehittämistä. Toimintakulttuuri ilmeneekin selvimmin yhteisön arjessa ja käytännöissä. Toimintakulttuurin tulee tukea tavoitteisiin sitoutumista ja edistää yhteisen arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista oppilaitosyhteisössä. Toimintakulttuuriin kehittämisen perusedellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu. Opetushenkilöstön välisen yhteistyön jaettu arvoperusta korostuu myös opiskelijoiden kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa, koska tuki ja ohjaus on luonteeltaan kokonaisvaltaista ja usein myös pitkällä aikavälillä tapahtuvaa. On merkittävää, että arvostavassa kohtaamisessa huomio kiinnittyy myös opetushenkilöstön keskinäisen arvostuksen ja vastavuoroisuuden merkitykseen. Koska opetuksen ja ohjauksen tavoite eli opiskelijan maaliin pääseminen on yhteinen, siihen ei päästä yksittäisen opettajan toiminnalla, vaan sen saavuttaminen edellyttää yhteistä tahtotilaa, myönteistä asennetta, toisen työn arvostamista ja voimavaralähtöistä rakentavaa vuorovaikutusta. (Tötterstöm & Ruotsalainen 2019.)

Pedagogisen toimintakulttuurin kehittämiseen sisältyykin laajempi näkökulma. Millaiset pedagogiset toimintaympäristöt ja menetelmät mahdollistavat osallisuuden ja toimijuuden toteutumisen ja millaisella tuella ja ohjauksella mielekäs oppiminen mahdollistetaan muistaen myös hyvinvoinnin merkitys? Opiskelijoiden käsitykset siitä, mitä on hyvä oppimiskokemus tai miten onnistun uuden asian oppimisessa, vaihtelevat opiskelijan mukaan. Korkeakouluyhteisössä asiantuntijoiden tulkinnat vaikuttavat siihen, miten tärkeänä hyvinvointia pidetään osana pedagogista toimintakulttuuria. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoiden opintoja on henkilökohtaistettu melko pitkään ja yksilölliset opintopolut rakennetaan opiskelijan osaamisen kehittämisen mahdollistamiseksi. Onko opiskelija aidosti päässyt vaikuttamaan niihin pedagogisiin ratkaisuihin, jolla uusia asioita opiskellaan? Onko opiskelija kokenut osallisuutta ja toimijuutta pedagogisten oppimista innostavien menetelmien ja toimintaympäristöjen rakentamisessa?

Restoratiivinen toiminta osaksi korkeakouluyhteisöä

Restoratiivinen lähestymistapa lisää tietoisuutta siitä, että erimielisyydet alkavat usein arjen työhön liittyvästä väärinymmärryksestä. Kun tämä oivalletaan, työyhteisö alkaa reflektoida omaa käytöstään, ajatuksiaan ja tuntemuksiaan sen sijaan, että keskityttäisiin etsimään muiden toiminnasta pessimistisiä odotuksia vahvistavia tekijöitä. Tämä vahvistaa vuorovaikutteisuutta ja aitoa tahtoa sitoutua työyhteisöön.

Kun restoratiivinen lähestymistapa osana pedagogista hyvinvointia nähdään korkeakouluyhteisössä mahdollisuutena uuden oppimiseen ja vuorovaikutuksen vahvistamiseen, niin sillä on mahdollisuus yhdessä kasvamiseen. Silloin työyhteisöön syntyy yhteisöllisiä positiivisia piirteitä, jotka vahvistavat työyhteisön ja sen jäsenten välistä luottamusta ja vastavuoroisuutta. Korkeakouluyhteisön yhteinen kasvu syntyy, kun sen jäsenet oppivat enemmän toisistaan, itsestään ja omista vuorovaikutustaidoistaan. Työyhteisön yhteisen kasvun ja kehittymisen kautta mahdolliset konfliktit ja pulmatilanteet vähenevät, sillä ihmiset ymmärtävät toisiaan ja luottavat myös enemmän toisiinsa. Voidaankin todeta, että korkeakouluyhteisön jatkuva oppiminen on positiivinen asia, sillä juuri työyhteisön jäsenet voivat oppia erilaisuutta ymmärtäen entistä paremmin toinen toisiaan.

Kokemukseni mukaan opetushenkilöstölle on tärkeää työhyvinvointi sekä tunteiden ja toiminnan johtaminen. Lisäksi yksilöiden ja tiimien vahvuuksien tunnistaminen korostuu. Vahvuusajatteluun perustuvassa restoratiivisessa lähestymistavassa tunnistetaan osallistujien erilaisia vahvuuksia, jolloin tutustutaan toisiin paremmin ja opitaan keskustelemaan avoimemmin sekä ymmärtämään ihmisten erilaisia luontaisia reagointi- ja ajattelutapoja.

Opettajan johdonmukainen toiminta ja sitoutuminen tehtäväänsä edistävät luottamuksen syntymistä opettajan ja opiskelijoiden välille. Opiskelijat tarvitsevat selkeitä ohjeistuksia ja toimintatapoja, jotka lisäävät heidän turvallisuuden ja luottamuksen tunnettaan. Opettajat ovat avainasemassa oppilaitosyhteisön toimintakulttuurin uudistamisessa, sillä heidän mahdollisuutensa osallistua toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon on lähtökohtana myös oppilaitosyhteisössä vallitsevien asenteiden ja normien muuttamiselle. Jos opetushenkilöstö sitoutuu kehittämistyöhön kokonaisvaltaisesti, myös tavoitteiden saavuttaminen mahdollistuu.

Yhdessä ohjaus- ja opetustoimintaa kehittämällä tuetaan opiskelijoiden ja samalla myös opetushenkilöstön hyvinvointia ja voimavaroja. Positiivisuus, onnistumisen kokemukset, hyväksytyksi tuleminen tai osallisuus, jotka ilmentävät pedagogista hyvinvointia, auttavat osaltaan vahvistamaan hyvään elämään liittyvää hyvinvoinnin tunnetta, joka auttaa jaksamaan silloinkin, kun elämässämme on haasteita. Restoratiivinen toiminta vahvistaa 3AMK:n pedagogista hyvinvointia.