Kyvykkyyslähtöinen oppiminen strategisen yritysyhteistyön lähestymistapana

Ilmastonmuutos ja muut globaalit sekä yhteiskunnalliset haasteet haastavat oppimisen konteksteja. Yksittäisten, erikoistuneiden asiantuntijoiden osaaminen ei riitä ratkaisemaan käsillämme olevia haasteita. Tarvitsemme entistä enemmän organisaatioiden, verkostojen ja ekosysteemien oppimista (Seppälä 2022b). Minkälaisen roolin voisivat ammattikorkeakoulut ottaa kyvykkyyslähtöisen oppimisen edistämisessä osana TKI-yritysyhteistyötä, jossa ei koulutetakaan vain yksilöitä ja tiimejä, vaan entistä enemmän edistetään yritysten strategista muuntautumista suhteessa toimintaympäristöönsä? Minkälaisia mahdollisuuksia kyvykkyyslähtöinen oppiminen voisi tarjota 3AMK-yhteistyölle?

Miten TKI-toiminta ja siihen liittyvä oppiminen voidaan kytkeä tiiviimmin oikean elämän ympäristöihin?

Selvitimme CLEMET – Cleantech Mobility Education for Tomorrow -hankkeessa autotekniikan alan tulevaisuuden osaamistarpeita ja oppimismuotoja. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa hankkeessa olivat Laurea-ammattikorkeakoulun lisäksi mukana VTT, Omnia ja Espoon kaupunki. Yksi hankkeen kohteena olevista oikean elämän kehitysympäristöistä oli Espoon Kivenlahti, jonne hankkeen aikana oli rakenteilla tai suunnitteilla Omnian uusi kampus ja siihen liittyvä puhtaiden teknologioiden keskittymä Cleantech Garden, VTT:n biopohjaisten tuotteiden tutkimusalusta Bioruukki sekä Laurean tuleva kampus.

Yksi hankkeen tulevaisuussuuntautunutta kehittämistyötä ohjannut kysymys koski sitä, mikä living labien ja ekosysteemien rooli voisi olla tulevaisuuden liikenteen osaamisen kehittämisessä (Seppälä 2021, 54). European Network of Living Labsin (ENoLL n.d.) mukaan living labit ovat avoimen innovaation alustoja. Niissä uusien ratkaisujen kehittäminen tapahtuu monitoimijaisissa ympäristöissä, jotka tuovat yhteiskehittämisen äärelle relevantteja sidosryhmiä (ENoLL n.d.).

Living labille läheistä sukua on ekosysteemin käsite. Ekosysteemejä tarvitaan Kolan, Koivukosken, Koposen ja Heinon (2020, 9) mukaan silloin, kun käsillä olevat haasteet eivät ole ratkaistavissa yksittäisten organisaatioiden toimesta. Ekosysteemit ovat joukko organisaatioita ja ihmisiä, jotka kehittävät erilaisia yhteistyön muotoja sekä synnyttävät lyhyen aikajänteen taloudellisen arvon lisäksi myös pitkällä aikajänteellä yhteiskunnallista arvoa (Kola ym. 2020, 9). Siinä missä living labit ovat kehittämisalustoja, joiden puitteissa monitoimijaista yhteiskehittämistä voi tapahtua, ekosysteemit keskittyvät pitkäjänteisen yhteistyön edellytysten rakentamiseen.

Yksi hankkeen keskeisistä tuloksista oli se, että pedagogiikan tulee heijastella kontekstia, jossa oppiminen voi tapahtua. Kontekstin laajetessa yksilön oppimisesta tiimimuotoiseen yhteiskehittämiseen sekä siitä edelleen pitkällä aikajänteellä tapahtuvaan aluekehittämiseen, oppiminenkin pitää ymmärtää eri tavalla (Seppälä 2022b).

CLEMET-hankkeessa tunnistettiin kolme tulevaisuuden liikenteen osaamisen kehittämisen skenaariota, joissa ammattikorkeakoulut voisivat olla mukana. Niistä ensimmäinen, tulevaisuuden koulutuksen skenaario, heijastelee ammattikorkeakoulupedagogiikkaa, jossa monialainen osaaminen kehittyy vuorovaikutuksessa työelämän kanssa. Tässä skenaariossa pedagogiikka tukee yksilön osaamisen kehittämistä niin, että hänellä on paremmat valmiudet toimia työelämässä. Ammattikorkeakoulujen tarjoama tutkintokoulutus heijastelee tätä. Toisessa skenaariossa painottuu liikenteen tulevaisuusorientoituneiden innovaatioiden pilotointi ja yhteiskehittäminen. Tässä skenaariossa oppimisen kontekstina voidaan hyödyntää erilaisia innovaatioalustoja, kuten living labeja tai tutkimusalustoja, joissa pedagogiikka tukee yhteiskehittämistä ja sen avulla tapahtuvaa tiimimuotoista oppimista. Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta edustaa usein tämänkaltaista toimintaa. (Seppälä 2021, 61–62.)

CLEMET-hankkeessa kehitetty kolmas skenaario raamittaa tarvetta uuden tyyppiselle ammattikorkeakoulupedagogiikalle. Tässä aluekehittämisen ekosysteemisessä skenaariossa kuvataan esimerkkikonteksteina Espoon Kiviruukin sekä Keran kaupunginosien kehittämistä, joiden kaavoituksen aikajänne on noin 30 vuotta ja joiden varsinaiseen rakentamiseen arvellaan menevän useita miljardeja euroja. Kehittämisen laajuus ja aikajänne kysyvät onnistuakseen monitoimijaista ja -organisatorista ekosysteemistä yhteistoimintaa. Tarvittavista ratkaisuista ei ole millään yksittäisellä toimijalla selvää käsitystä ja 30 vuoden aikajänteellä tapahtuu muutosta väistämättä niin paljon, että tarvittavia ratkaisuja ei ole vielä olemassa. (Seppälä 2021, 61–62.)

Tunnistimme hankkeessa, että kaikkien edellä mainittujen skenaarioiden toteuttaminen vaatii ekosysteemistä yhteistyötä sekä ekosysteemikyvykkyyksiä, jotka ovat rakentavat osallistuvien organisaatioiden valmiuksia onnistua ekosysteemityössä (Seppälä 2021, 61–62). Käsittelen seuraavassa sitä, mitä kyvykkyyksillä tarkoitetaan ja minkälaisen kontekstin niiden kehittäminen voi muodostaa oppimiselle.

Kyvykkyyslähtöinen oppinen kytkee oppimisen kulttuurin yrityksen arkeen

Kyvykkkyyslähtöisen oppimisen käsite on hyödyllinen, kun oppimisen konteksti ei ole vain yksilö tai tiimi, vaan organisaatio tai organisaatiot. Tällöin oppimisen tavoitteeksi muodostuu kehittää keinoja, joilla organisaatio voi uudistua. JHS 179 (n.d.) määrittelee kyvykkyyden käsitteen organisaation valmiuksina, jotka koostuvat henkilöstön osaamisen lisäksi myös muista yhteistyötä mahdollistavista elementeistä: ”Organisaatioiden, niin yritysten kuin julkisten organisaatioidenkin, kyvykkyyksien toteuttamiseen tarvitaan yleensä yhdistelmiä seuraavista kolmesta osakokonaisuudesta: toimintamallit ja prosessit, henkilöstö ja osaaminen sekä tiedot ja järjestelmät. Nämä nähdään erityisesti yrityksissä kilpailutekijöinä ja kriittisinä menestystekijöinä. Kyvykkyys perustuu johtamisprosessin toimivuuteen, toiminnan prosesseihin, henkilökunnan osaamiseen sekä verkostojen hyödyntämiseen.”

Kyseessä ei ole uusi idea. Yhdysvaltalainen työssä oppimisen konsultti ja kirjailija Josh Bersin (2019) kuvaa yrityksissä tapahtuvan oppimisen evoluutiota 2000-luvulla siirtyminä entistä enemmän oppisisältökeskeisyydestä kohti oman työn ja organisaation kehittymistä. Bersinin (2019) kuvaamissa kyvykkyysakatemioissa keskiössä on organisaatioiden kyvykkyyksien kokonaisvaltainen kehittäminen. Todellisen maailman organisaatioista irrallaan yksilöinä (perinteinen oppiminen) tai tiimeinä (muotoiluparadigmaan perustuva oppiminen) toteutettava oppiminen ei leviä organisaatioihin, sillä niissä kohdattavat haasteet ovat luonteeltaan sosiaalisia ja vaativat tekijöiltä sisältöjen ja uusien konseptien kehittämisen lisäksi myös ongelmanratkaisun, johtajuuden, vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen taitoja.

Bersin (2019) kuvaa 2000-luvun työssä oppimista viiden vaiheen kautta. Näistä ensimmäisessä vuosituhannen vaihteessa oli ajankohtaista oppimisen digitalisointi, jolloin henkilöstön kehittämisen alalla puhuttiin e-oppimisen ja sulautuvan oppimisen (englanniksi e-learning ja blended learning) käsitteistä. Vuoteen 2005 tultaessa Bersinin mukaan alkoi korostumaan parhaiden kykyjen johtaminen (englanniksi talent manangement), jonka puitteissa suunniteltiin työntekijöiden urapolkuja sekä pyrittiin tukemaan niissä tapahtuviin siirtymiin tarvittavaa oppimista. Kolmannessa vaiheessa, noin vuoden 2010 aikoihin, alkoi korostumaan digitaalinen itseoppiminen, jossa oppimateriaaleja pyrittiin kytkemään tiiviimmin suoraan työhön ja muotoihin, jotka ovat saatavilla ja hyödynnettävissä, kun oppimistarpeita ilmenee.

Bersin (2019) tunnistaa 2020-luvun vaihteessa kahdenlaisia vaiheita, jotka kytkevät oppimista aikaisempaa tiiviimmin työhön. Näistä ensimmäisessä painottuu muotoiluoppiminen. Muotoiluoppimisessa korostuu ajatus siitä, että oppimista tapahtuu kaiken aikaa ja aiemmista vaiheista poiketen enenevissä määrin tiimikonteksteissa. Tässä vaiheessa korostuu tiimien oppimiskokemuksen ohjaaminen ja fasilitointi. Bersin kuvaa 2020-luvulla nousussa olevaa työssä oppimisen viidettä vaihetta kyvykkyysakatemian käsitteen avulla.

Kyvykkyyslähtöisessä oppimisessa fokuksessa ovat oikean elämän kontekstit ja organisaatioiden tai organisaatioiden välisten kyvykkyyksien uudistaminen (Bersin 2019; Seppälä 2022a). Bersin (2019) korostaa, että kyvykkyysakatemioissa ei ole kyse vain koulutusohjelmasta, vaan se luo puitteet, joiden avulla voidaan yhdistää koulutusta, mentorointia, projektityöskentelyä sekä muita soveltuvia oppimisen muotoja. Lähestymistapa auttaa organisaatioita rakentamaan jatkuvan oppimisen kulttuuria ja varmistamaan, että työntekijät opit kytkeytyvät käytäntöön.

Kiinnostava raami kyvykkyyslähtöisen oppimisen edistämiseen on niin kutsuttu tietotaitotriangeli (englanniksi knowledge triangle). Käsite viittaa tiedon tuotannon lähestymistapaan, joka kuvaa vuorovaikutusta tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatioiden välillä. Tietotriangelin käsite korostaa näiden kolmen elementin tiivistä yhteyttä ja synergiaa. Tietotaitotriangelin idea on, että korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yritykset synnyttävät yhteistyömalleja, joiden puitteissa ne voivat hyötyä toistensa osaamisesta ja resursseista, jotka puolestaan voivat johtaa uusiin ideoihin, innovaatioihin ja kilpailukykyyn. (Zhang ym. 2017.)

Kyvykkyyslähtöisen oppimisen taustalla on ajatus siitä, että edistääkseen TKI-toimintansa vaikuttavuutta ja pk-yritysten uudistumista, ei enää riitä, että TKI-hankkeissa tuotetaan pieni osa yritysten uudistumisessa tarvittavista valmiuksista. Sen sijaan yritysten kanssa on kehitettävä strategisia kumppanuuksia, joiden puitteissa voidaan edistää yritysten strategista transformaatiota niin, että yritykset pystyvät paremmin vastaamaan muuttuvien toimintaympäristöjensä haasteisiin.

Miksi projektit ovat tärkeitä kyvykkyyslähtöisen oppimisen mahdollistamisessa?

Vahvistimme Laurean koordinoimassa CEGO – Circular Economy Goes East and West -hankkeessa Uudenmaan pk-yritysten valmiuksia toimia kiertotaloudessa. Hankkeen aikana saadun palautteen perusteella pk-yritykset ovat usein kiireisiä ja mitä pienempiä ne ovat, sitä enemmän kehittämisen tulisi nivoutua tiiviisti osaksi yritysten arkea. Oman yrityksen ulkopuolella (esimerkiksi ammattikorkeakoulujen hankkeissa) tapahtuvat koulutukset ovat pk-yritysten mukaan kiinnostavia ja hyödyllisiä, mutta niissä opittuja sisältöjä on hankala kytkeä yritysten arkeen.

Hyvä CEGO-hankkeessa pk-yrityksiltä saatu idea oppimisen levittämiseksi käytäntöön olisi kehittää yritysten sisäisiä projekteja, joiden avulla voitaisiin varmistaa se, että oppimiselle, uuden kehittämiselle ja asioiden jalkauttamiselle olisi myös riittävästi resursseja yrityksen puolelta. Nämä ovat linjassa sen kanssa, että kyvykkyyksien kehittämisen taustalla on ajatus strategisista investoinneista sekä niihin liittyvistä merkittävistä panostuksista, joita yritykset tekevät tulevaisuutensa edistämiseksi. Yrityksissä strategisia investointeja toteutetaan projekteilla, mutta niistä tehdään päätöksiä ja niitä koordinoidaan portfoliojohtamisen puitteissa (APM n.d.).

Brown, Collins ja Duguid (1989) puhuvat siitä, miten tärkeää on, että oppiminen kytkeytyy aitoihin ympäristöihin ja konteksteihin, jotka tarjoavat luokkahuoneita merkittävämpiä oppimiskokemuksia. Projektien hyödyntäminen oppimisen tukena varmistaa sen, että oppiminen kytkeytyy organisaation tarpeisiin ja kyvykkyyksien kehittämiseen. Yritysten omat projektit ovat usein koulutuksia laajempia ja tarjoavat resursseja muutoksen aikaansaamiseen. Nämä auttavat jalkauttamaan haluttua strategisia muutoksia organisaatioissa, kun projekteissa voidaan huomioida henkilöstön ja osaamisen lisäksi myös toimintamallit ja prosessit sekä tiedot ja järjestelmät.

Marsick ja Watkins (2003) ovat puolestaan tutkineet erilaisia tekijöitä, jotka tukevat yritysten jatkuvan oppimisen kulttuurin syntyä. Heidän havaintonsa oppimisen säännönmukaisesta kytkeytymisestä yritysten toimintaan sekä tulosten läpinäkyvyyden tärkeydestä tukevat tarvetta johtaa kyvykkyyslähtöistä oppimista projektien avulla. Projektien resursoitu, suunnitelmallinen ja yhteistoiminnallinen toteuttaminen muuntavat projektien luonnetta pienten ryhmien toteutusorientoituneesta tekemisestä organisaation oppimisen keinoksi.

Yritysten kyvykkyyksien muutoksessa ei ole kyse vain siitä, että opitaan uusia asioita. Kyse on ennen kaikkea siitä, että muutetaan yritysten tapoja toimia sekä niihin liittyviä tietojärjestelmiä ja toimintamalleja. Kun yritysten toimintaympäristöt muuttuvat, ei riitä, että ammattikorkeakoulut keskittyvät vain oppimisen tukemiseen. Sen sijaan pitkäaikaisten kumppanuuksien kehittämisen avulla voidaan rakentaa edellytyksiä paitsi toimia yritysten kyvykkyyksien kehittämiskumppaneina myös uudistaa ammattikorkeakouluissa syntyvää tietopohjaa.

Kyvykkyyslähtöinen oppiminen 3AMK-yhteistyön mahdollisuutena

Kyvykkyyslähtöisen oppimisen edistämisen mahdollisuuteen kannattaa tarttua 3AMK-yhteistyössä. Sen avulla voidaan parantaa TKI-toiminnan vaikuttavuutta kehittämällä keinoja, joilla yhteiskehittämisen ja yhdessä oppimisen tulokset kytkeytyvät paremmin kumppaniorganisaatioiden toimintaan.

Myös Business Finlandin (n.d.) rahoitusinstrumenteissa, kuten co-innovation-rahoituksessa, painottuu yritysten omien projektien kehittäminen. Yritykset eivät ole co-innovation-projekteissa vain toimenpiteiden hyötyjiä vaan toteuttavat omia projektejaan, joihin ne saavat omaa rahoitusta. Co-innovation-hankkeita on myös mahdollista toteuttaa useiden tutkimusorganisaatioiden yhteistyössä, ja ne voivat sitäkin kautta olla hyviä väyliä 3AMK-yhteistyön laajentamiseen.