Pro
Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen

Liike osaksi oppimista: opiskelijoiden toiveet

Kirjoittajat:

Päivi Rajaorko

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 21.09.2026

Nykyisen hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoite on lisätä liikkumista kaikissa ikäryhmissä. Liikkuminen vaikuttaa myönteisesti päättely- sekä ongelmanratkaisukykyyn ja sitä kautta edistää luovaa ja joustavaa ajattelua (Nirhamo, Koskinen, Peotta & Jokiranta 2023). Liikkuminen auttaa oppimaan. Liikkumisen integroiminen opetukseen edistää terveyttä ja hyvinvointia, tukee aivojen toimintaa sekä parantaa opetuksen aikaista keskittymiskykyä ja vireystilaa (Huotilainen 2021).

Korkeakoululiikunnan suosituksiin lisättiin jo vuonna 2018 tavoite korkeakouluympäristön liikunnallistamisesta, päivittäisen paikallaanolon ja istumisen vähentämisestä. Haaga-Helia haluaa myös edistää liikemyönteistä korkeakoulukulttuuria. Se on mukana opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) Liikkuva korkeakoulu -verkostossa sekä sitoutunut Laurean ja Metropolian kanssa rakennettuun 3AMK:n liike-etiketti -linjaukseen.

Opiskelijoiden näkemyksiä kartoittamassa

Olin keväällä 2026 mukana hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman rahoittamassa AMK Liikuttaa – hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena oli edistää liikepedagogiikan kehittämistä. Hankkeen keväällä 2026 järjestämissä Liikevälkkä-tapahtumissa toteutimme opiskelijoillemme kyselyn, jonka avulla kartoitimme, millä tavoin opiskelijat haluaisivat liikkeen näkyvän opetuksessa. Kyselyyn kirjaamiemme liikunnan muotojen lisäksi opiskelijat saivat ehdottaa, miten he lisäisivät liikettä opetukseen.

Saimme kyselyymme vastauksia yli sadalta Liikevälkkä-tapahtumiin osallistuneelta opiskelijalta. Esitän seuraavassa, millaisia liikkumisen muotoja opiskelijat toivovat osaksi opetusta, ja kuinka usein he haluaisivat liikkua opetuksen aikana.

Kolme opiskelijoiden eniten toivottua opetuksen yhteyteen integroitua liikkeen muotoa olivat toiminnalliset tehtävät seisten tai liikkuen, lyhyet, ohjatut taukojumpat tai venyttelyt opetuksen aikana sekä mahdollisuus työskennellä korkeiden pöytien ääressä tai seisten luokan takaosassa. Lähes puolet vastaajista toivoi näitä liikunnan muotoja opetuksen yhteyteen.

Kolmannes vastaajista haluaisi mahdollisuutta käyttää opetuksen aikana stressipalloja, sormihyrriä tai muita pieniä välineitä sekä vaihdella asentoa, esimerkiksi istua lattialla tai liikkua luokassa häiritsemättä muita. Neljännes vastaajista esitti toiveen taustamusiikin rytmittämästä itsenäisestä työskentelystä, jossa saa liikkua vapaasti. Lisäksi toivottiin liikunnallisia pelejä ja leikkejä, perinteisten tuolien sijaan tasapainolautoja, jumppapalloja ja aktiivityynyjä sekä opetuksen siirtämistä säännöllisesti ulos lähiympäristöön tai -luontoon.

Opiskelijoilta tuli erilaisia ehdotuksia liikkeen lisäämisestä opetukseen. He haluaisivat saada käyttöönsä taukotilan, jossa on erilaisia tuoleja ja jumppapalloja sekä hämärän venyttelymahdollisuuden tarjoavan rentoutumistilan. Eräs opiskelija ehdotti, että opettaja voisi ohjeistaa opiskelijat lähtemään ulos kävelylle, jos etäopetuksessa on sellainen vaihe, että opiskelijat vain kuuntelevat.

Toiveena oli myös vähemmän pitkiä ja useammin 5 minuutin taukoja, keskusteluja kävellen sekä asioiden selittämistä käsien, esitysten ja kaikenlaisten muiden käytettävissä olevien resurssien avulla. Yhdeltä opiskelijalta tuli ehdotus, että aina puhuessa opiskelijat voisivat nousta seisomaan.

Opiskelijat tahtoisivat liikettä opetukseen säännöllisesti. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että liikettä tulisi olla kerran jokaisen opetuskerran aikana. Kolmannes vastaajista haluaisi liikettä sisällytettävän opetukseen jokaisella opetuskerralla useita kertoja. Osalle riittäisi, jos liike olisi huomioitu opetuksessa muutaman kerran viikossa. Vain muutaman vastaajan mielestä liike olisi tarkoituksenmukaista vain silloin, kun käsiteltävä aihe vaatii sitä.

Laitetaan ideat liikkeelle

Opiskelijoidemme toivomukset liikkeen lisäämisestä opetukseen vastaavat korkeakoululiikunnan suosituksia, joissa korostetaan opiskelupäivän aikaisen istumisen vähentämistä lisäämällä opetukseen matalan kynnyksen fyysistä aktiivisuutta. Oppimisympäristöjen osalta suositellaan, että tilat ja kalusteet mahdollistavat työskentelyn sekä istuen että seisten ja tukevat asentojen vaihtelua. Tiloihin esitetään hankittavaksi liikkumiseen kannustavia välineitä. Suosituksena on myös, että oppilaitoksissa on tiloja, jotka mahdollistavat omaehtoisen liikkumisen ja palautumisen. (Ansala ym. 2018; Holm, Ikonen, Siekkinen, Ansala & Parikka, 2023.)

Me opettajat olemme keskeisessä roolissa liikkeen tuomisessa opetukseen. Noudattamalla 3AMK:n liike-etiketin periaatteita, kuten suhtautumalla avoimesti liikkeen lisäämiseen opetuksessamme, tauottamalla opetustamme sekä rohkaistumalla käyttämään monipuolisesti oppilaitoksemme tarjoamia mahdollisuuksia liikkeeseen edistämme opiskelijoidemme oppimista ja luovuutta.

Liikepedagogiikka, jossa hyödynnetään toiminnallisen oppimisen periaatteita, rikastuttaa oppimiskokemusta, parantaa oppimistuloksia ja kiinnittää oppijoita opiskeluun (Mäkelä & Roos-Salmi 2025). Liikepedagogiikka tuo oman lisänsä, kun rakennamme Haaga-Helian strategian 2026–2030 päämääränä olevia maailman parhaita oppimiskokemuksia opiskelijoillemme.

AMK liikuttaa -hankkeessa kehitetään ajalla 08/2025–07/2026 korkeakoulukulttuuria liikkeen keinoin tukemaan oppimista, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Hanke linkittyy Suomi Liikkeelle -kokonaisuuteen, jossa tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä, ja se tekee yhteistyötä Liikkuvat-kokonaisuuden Liikkuva opiskelu -toimintojen kanssa. Hanke on saanut avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Liitteet

Ansala, J., Saari, J., Munter, H., Inkinen, A., Vieno, A., Tirkkonen, E. & Näsänen, V. 2018. Korkeakoululiikunnan suositukset 2018: Korkeakoululiikunnan päivitetyt suositukset & muita korkeakoululiikunnan ajankohtaisia teemoja. Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry. Luettu: 21.5.2026.

Holm, N., Ikonen, J., Siekkinen, K., Ansala J., & Parikka, S. 2023. Tässä istun enkä muuta voi – korkeakouluopiskelijoiden istuminen ja paikallaanolon paikat koronaepidemian aikana. Tutkimuksesta tiiviisti 12/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Luettu: 26.5.2026.

Huotilainen, M. 2021. Oppiminen tehostuu liikkumalla. Terve urheilija. YouTube. Haettu: 26.5.2026.

Mäkelä, N. & Roos-Salmi, M. 2025. Liikettä pedagogiikkaan! Teoksessa Siirilä, J. & Kotila, H. (toim.), Ammatilliseksi opettajaksi 2.0 (ss. 79–85). Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Luettu: 27.5.2026.

Nirhamo, E., Koskinen, S., Peotta, H-M & Jokiranta, K. 2023. Hyvinvoinnin ja liikkumisen edistäminen oppilaitoksissa: Toimintamalleja opiskeluarkeen. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Luettu: 21.9.2026.

Kirjoittaja on käyttänyt avukseen tekoälyä väliotsikoiden ideoinnin tukena.

Kuva: Haaga-Helia